Kun mie aamulla heräsin, niin melkeen heti ensimmäiseks tuli mieleeni, että mitähän se Punahilkka paraikaa mahtaa touhuta. Varmaan niitä omia juttujaan, mitä ne nyt sitte mahtovat ollakaan. Kyllähän miulla omat epäilyni niistä oli, mutta oli kait parasta pitää mölyt mahassaan, jos sen meinas mukaansa saaha. Mutta sille mie en mitään mahtanu, että rupes tuntumaan siltä, niin ku verenpaine olis alkanu nousta, kun mie sen tempauksia aattelin....

No, mie menin sitte ravintolaan aamupalalle. Mie tankkasin oikeen kunnolla, kun oli pitkä matka eessä. Aattelin, että myö syyvään Punahilkan kans sitte kunnolla vasta seuraavassa hotellissa, ku miulla oli vielä niitä työmatkoja varten saatuja maksukuponkeja jälellä vino pino. Ne oli rahanarvosta tavaraa, joten kyllä ne kannatti pois käyttää. Ja olinhan mie muutenkin lainarahoilla liikkeellä, niin että senki puoleen oli parasta vaan laittaa suu säkkiä myöten.

Puolilta päivin miun piti sitte lähteä pois hotellista. Onneks oli kaunis ja lämmin päivä, niin että mie pystyin kuluttamaan aikaani ulkosalla. Otin aurinkoa rantapuistossa ja bongailin vähä muita ihmisiä. Yritinhän mie Punahilkalleki soittaa, mutta senhän ny saatto arvata, ettei se mitään vastaa. Ja taas meinas miun ajatukset karata omille teilleen.

Iltapäivällä mie sitte laiton sille vielä tekstarin, ku mitään ei ollu kuulunu. Ei tullu vastausta siihenkään. No, sitte mie lopulta soitin. Jo vastas. Ja sano, että siihen ja siihen aikaan mie voisin sen hakea. Ja se oli aika myöhään. Semmosella aikataululla myö oltas yöpaikassa vasta puolilta öin, jos silloinkaan. Nyt mie aattelin panna kovan kovaa vasten ja tinkasin lähtöä vähä aikasemmaks. Suostu se siihen, mutta ei kovin helposti. Kyllä se nyt alko näyttää siltä, että se yritti tanssittaa miuta oman pillisä mukaan. No, yrittäköön, kyllä ne osat vielä vaihtuisivat.

Ennenkö mie menin sitte sitä hakemaan, niin noukin vielä muutaman ruusunoksan puistosta autoon koristukseks, että se huomais, että kyllä mie sitä oottanu oon. Ja sitäkin aattelin, että jos se oli saanu miusta kovin moukkamaisen käsityksen, niin kauniit ruusun kukat varmaan saisivat sen vähitellen toisiin aatoksiin.

Ei sitä onneks tarvinnu enää pihalla ootella. Siellä se oli valmiina, kun mie menin. Aattelin mie siinä kyllä taas, että oli sitä kannattanu oottaaki, niin nättinä ja freesinä se siellä oli. Kyllä miun kelpas sen kans kuleskella. Ja huomashan se ne miun ruusutki. Arveli kyllä heti ääneensä ja suorasukaseen tyyliinsä, että jostainhan ne tietysti oli varastettu. Hah-hah!

Vähä tikkusella päällä se tuntu olevan. Tiesinhän mie, että se puhu yleensäkin suoraan, mutta tänään se tuntu olevan tavallistaki suorasukasempi. Ihan ku se ei ois ollu kovin kiinnostunu koko reissusta. Ja sen ajatukset tuntu olevan jossaki ihan muualla.

Sitä mie kans ihmettelin, että miten miun tielle sattukaan täällä maantiellä kaiken maailman törppöjä! Yhenkin kans meinas tulla melkeen peräänajo, ku se pöljä löi liinat kiinni ihan miun nenän eessä. Sopivan tilaisuuden tullen mie sen kyllä ohitin reippaasti, ja sai äijänkäppänä vähä keskisormikoulutusta. Ei miutakaan ny ihan miten vaan koheltu. Riitti, ku teräväkielinen Punahilkka arvosteli miun ajotyyliä ja siunaili, että viimeselle reissulleenko hän tässä onki lähteny.

Mutta miehän sentään osaan ajaa, toisin ku jotku muut. Ja nuo nopeusrajotukset on kyllä ihan p......tä!  Onneks miulla on kulkeva kaara ja raskas kaasujalka! Niin, ja kunnolliset tutkanpaljastimet! Heh-heh! Vaikka niistäki se Punahilkka jatkuvasti vinoili ja valitti, että korviin koskee. No, kyllä se pian niihin tottuu, kun miun kanssa enempi reissaa.