Aamulla herättyään ja ennen töihin lähtöään Pekka vielä kertasi sepitelmänsä yksityiskohdat. Hyvin muisti hän kaiken ja lähes iloisissa tunnelmissa lähti hän töihin. Kukaan muu ei vielä ollut tullut, joten hänellä oli hyvin aikaa asettua omaan työtilaansa ja aloitella työt. Hän oli ajatellut, että oli parasta olla työpaikalla ennen muiden tuloa, jottei heti tullessaan joutuisi jokaiselle erikseen selittämään kihlajaisreissun kulkua.

Kun muutkin olivat vähän väsähtäneinä ja vielä viikonlopun tunnelmissa vihdoin saapuneet työpaikalle, nousi Pekka paikaltaan, asettui näkyvälle paikalle suuressa toimistotilassa ja ilmoitti suureen ääneen, että hänellä oli kaikille tärkeää asiaa. Hän sanoi haluavansa ilmoittaa asian itse ja nyt heti, ennen kuin juorut ja huhut lähtisivät liikkeelle.

Yksi ja toinen keskeytti juuri alkuun päässeen työnsä ja kääntyi Pekkaan päin kuuntelemaan hänen tärkeää ilmoitustaan. Kyllähän useimmat heti muistivat, että Pekalla oli ollut kihlajaiset viikonloppuna. Oliko nyt jotakin yllättävää sattunut, kun siitä ihan erikseen piti ilmoittaa kaikille yhteisesti. Vai kihlajaiskahvilleko Pekka heitä pyysi? No, pianhan tuo kuultaisiin.

Nähdessään työtovereitten odottavat ja hiukan uteliaatkin ilmeet Pekka aloitti vähän epäröiden. Mutta vauhtiin päästyään antoi hän tulla pajunköyttä kuin tottunein valehtelija. Niin, suurin osa varmaan muisti, että Pekka oli viikonloppuna matkustanut monen sadan kilometrin päähän kihlajaisiinsa. Sitä vartenhan oli hän vapaatakin koulutusviikonlopusta saanut. Matka oli mennyt hyvin ja Pekalla oli ollut sormus taskussa, kuten kuuluikin. Kihlajaisiin oli kutsuttu paljon varsinkin morsiamen sukulaisia ja ystäviä, kuten morsiamen kotipaikkakunnalla oli tapana. Ruokajuhlat piti olla ja vielä juhlien lopuksi tanssia.

Kaikki oli sujunut hyvin lauantaiaamuun asti. Viimeisiä järjestelyjä oli vielä tehty ja paikkoja kunnostettu illan juhlia varten. Yhtäkkiä oli morsian kaatunut maahan kalpeana kuin haamu. Ensin oli ajateltu, että juhlatohinan rasitukset ne vain olivat ottaneet liian koville, ja morsianta oli virvoiteltu ja viety lepäämään.

Mutta kun nämä toimet eivät olleet auttaneet, vaan morsian edelleen oli maannut tiedottomana, alettiin huolestua. Paikalle kutsuttiin ambulanssi, joka kiidätti tajuttoman morsiamen nopeasti ensiapuun. Siellä todettiin, että tämä oli saanut aivoinfarktin, ja liuotushoito aloitettiin välittömästi.

Siellä makasi nyt Pekan ”morsian” sairaalan osastolla lähes henkitoreissaan. Ei tullut kihlajaisia, ei palannut Pekka retkeltään kihlattuna miehenä, eivät saaneet työtoverit nyt häntä onnitella. Siitä voitiin olla iloisia, että Liisa, se oli Pekan ystävättären nimi, oli sentään hengissä. Pekka pitäisi työpaikan väen kyllä ajan tasalla Liisan voinnista.

Lääkärit eivät mitään varmaa paranemista olleet luvanneet, mutta Liisalla oli vahva sydän. Siihen Pekka nyt pani toivonsa. Heti kun Liisa olisi sellaisessa kunnossa, että ymmärtäisi asian, Pekka kosisi häntä. Mutta nyt ei voitu muuta kuin odottaa.