Kun koko mennyt vuosi oli postailtu vähintään parinkymmenen postauksen viikkovauhdilla, johon määrään vain kesäaika toi pienen notkahduksen alaspäin, alkoi uusi vuosi selvästi vähäisemmin postauslukemin. Liekö syynä siihen sitten se, että joulun ja uuden vuoden juhlinta vaativat vielä verojaan. Vai oliko jo nähtävissä, että kun vuosi juhla- ja merkkipäivineen oli tullut täyteen, loppui useimpien into kirjoittaa ja lukea taas samoista asioista.

Ensimmäisen viikon postaukset olivat vielä osittain hyvän tulevan vuoden toivotuksia niiltä, jotka eivät syystä tai toisesta olleet ennättäneet niitä aikaisemmin bittiavaruuteen lennättää. Sekaan sopivat tietysti myös jo hyvässä kasvussa olevat arvuuttelut ja muut kevytsisältöiset kuvapostaukset.
 
Voiton sekä pituudeltaan että kommenttimäärältään taisi tällä erää viedä postaus, jossa ainakin yritettiin saada lintukoto näyttämään taas siltä onnelliselta, sulosointuiselta pikkuyhteisöltä, jossa kaikki tukivat toisiaan ja nousivat yhtenä rintamana pahaa maailmaa vastaan. Mukaan oli mahdutettu niin nykyiset kuin entisetkin jäsenet ja vielä sellaisetkin, jotka eivät olleet antaneet itsestään elonmerkkiäkään useampaan kuukauteen.
 
Nuo pahamaineiset anonyymitkin hyväksyttiin nyt jollain tasolla joukkoon tummaan, samoin ne, joilla oli ainoastaan oman blogin tunnisteet sivupalkissa. Mahtoiko postauksen motiivi piillä siinä, että luettelemalla yksitellen kaikki jollakin lailla yhteisön kanssa tekemisissä olleet ja sen sivuille puumerkkinsä jättäneet, luotiin lukijoille pitkän luettelon avulla mielikuva, että yhteisö edelleen oli kovasti voimissaan ja täynnä toimintatarmoa.
 
Niin tai näin, mutta ainakin monet luettelossa mainitut kiirehtivät kilvan toivotuksista kiittelemään ja postaajan erinomaisuutta ylistämään. Postaaja itse taas kävi vähättelemään itseään, kuinkas muuten. Hän oli kokenut olevansa kuin suurennuslasin alla, ja siitä hänen oikea ja aito persoonansa kärsi kovin, kun ei oikein tiennyt, mitä ja ennen kaikkea miten uskaltaisi kirjoittaa. (Voi, voi! Tässä kohtaa Kärpänenkin joutuu vaivihkaa pyyhkäisemään silmänurkkaansa siivenriekaleella.)
 
Lohduttajia riitti tähänkin suruun. Jopa joku anonyymi päästeli suustaan kehuja ja kiitoksia ja esitti toiveen päästä mukaan tuohon iloiseen ja niin mukavaan porukkaan. Onko mahtanut päästä, siitä ei ole sen tarkempaa tietoa olemassa, mutta totta kait nyt mikä tahansa sakki tuollaisen myötäkarvaan sukijan ilomielen vastaan ottaisi. Yhteydenotto vain oikeaan osoitteeseen, niin kohta olisi tuo positiivinen anonyymi tasavertaisena muiden kanssa tätä iloa jakamassa ja levittämässä.
 
Samalta viikolta löytyi toinenkin postaus, joka sai paljon kommentteja. Se oli niin ilmiselvä provosointiyritys erääseen tiettyyn suuntaan, että olisi provosoijien itsensäkin pitänyt ymmärtää touhunsa täysin turhaksi. On nimittäin olemassa eräs pieni ja sinnikäs pörisijä, joka silloin tällöin aktivoituu pistämään imukärsänsä paikkaan jos toiseenkin ja tekee niistä omanlaistaan analyysia, joka useimpia taitaa lähinnä ärsyttää. Mutta aiheensa tämä pörisijä valitsee itse!