Lauantakiaamuks oli taas sovittu veessä juoksentelua heti, ku uimahalli van aukasoo ovesa. Sinnehän sitä sitte suunnattiin. Mää olin tietenki ollu pystyssä jo ku kukkopoika aamuvarasella ja kerenny tehä vaikka mitä. Lakanat olin tempassu petistä ja pistäny koneeseen. Sitte mää aattelin, että ny olis hyvä pestä peitto ja tyynytki, ku oon muutamina öinä hikoillu ihan vesiliekoks. Ei muuta ku ne pesutuvan koneeseen ja pesun jäläkeen kuivaushuoneeseen kuivamaan.

Oli mulla meininki imuroijaki, ku aurinko, joka kyllä on mukava taas pitkästä aikaa paistaissaan, on siitä ilikeä, että se palijastaa armotta jokahisen pölypalleron, joka sen valokehään osuu.  Lisäsk ulukoa tuloo kengänpohojissa hiekotussepelin murusia eteisen matolle. Ne on ilikeitä kans, jos ne jalossa kulukeutuu palijaalle laminaatille. Emmää kumminkaan mitään kerenny imuroija, ku piti jo lähteä. Aattelin tehä sen tultuani.

Altaassa me polettiin vettä tunnin verran ja päästiin sata metriä pitemmästi ku eelliskerralla. Tuo matkan mittaaminen meitä alako kiinnostaa, ku usein meijän kans yhtä aikaa on yks mun entinen työkaveri samaa hommaa telemässä ja se mittaa aina matkasa. Kerran mää sitte kysäsin, kuinka palijo se tunnissa kerkiöö mennä metreissä mitattuna. Se mainihti aika ison lukeman. Emmää ois asiaan kiinnittäny mitään huomioa, mutta ystävätär sano, että ny tais tulla vähä ylimäärästä.

Tuo mittaaja polokoo kyllä ku Singerin ompelukone, mutta sitte määki alon aatella, ettei vaan ois tavalliseen tapaan pikkusen enemmän tai isompaa ku muilla. Mittaaja on nimittäin justiisa niitä ihimisiä. Eilen se ennätti altaaseen viistoista, kakskymmentä minuuttia ennen meitä. Ku me tultiin, oli sen mittarissa jo kaheksansataa metriä. Mää oon vissi ja varma, ettei se tuommosessa ajassa pole noin palijoa. Vaikka se on meitä nopeampi, ei se varmasti pole puolta pitempää matkaa ku me samassa ajassa. Niin nopea se ei oo.

Eihän asialla oo mulle mitään merkitystä, mutta mää vaan inhoan ihimisiä, joien pitää joka asiassa huijata. Ihteäänhän sellaset pettää, ei muita, mutta mää oon kyllä hyvin epäilevällä kannalla kaikkia sellasten ihimisten juttuja kohtaan. Ja semmosia maalimassa piisaa.

Kummää tulin uimasta, oli aurinko onneks kääntyny jo sen verran, että pahimmat pölyt ei enää näkyny. Mua ramas niin raskaasti, että ku olin heittäny murua helttaan, köllähin taas sängylle ja otin pikku nokoset. Niijen jäläkeen olinki taas virkeä. Tiskasin ja lähin reissuun. Ystävätär oli luvannu leikata mun kuontalon, ku se oli taas kasvanu ulos mallistaan, joka kyllä on ihan tarkotuksella hyvin epämääränen. Saksiin juoksun jäläkeen jatkon vielä matkaa toiseen paikkaan, sinne, missä V pitää majaasa. Siellä mulle tarijottiin taas oikeen herkkumurkinat. Ja V sai palan sille tarkotettua patonkia, joka multa oli jääny syömätä.