Siinä he olivat koko perhe täysin voimattomina pienen vauvan vuoteen vierellä. Hoitohenkilökunta vastaili ystävällisesti kaikkiin Soilen ja Mikon kysymyksiin niiltä osin kuin siihen kykeni. Kaikki pyöri yhtenä mylläkkänä Soilen mielessä. Jossain takaraivossa kyti ajatus, että lapsi kuolisi, mutta nähdessään hänet siinä pikkuvuoteessaan ei Soile voinut uskoa sellaista mahdolliseksi.

Niin kaunis ja hyvin kehittynyt lapsi! Ei sellainen voinut kuolla! Hänhän vain nukkui tuossa kipulääkkeitä saaneena. Vammat ja kehityshäiriöt, joita lapsella oli, olivat enimmäkseen sisäisiä. Ulospäin näkyi ainoastaan vasemman käden peukalo, joka oli kasvanut väärään suuntaan. Mutta sellainenkin vamma oli leikkauksella korjattavissa kuten kaikki muutkin.

Näinhän oli Soilelle ja Mikolle vakuutettu. Ei kukaan ollut missään vaiheessa sanonut, että runsaan lapsiveden takia oli olemassa vaara, että istukka irtoaisi. Sen seurauksena makasi heidän vauvansa tuossa nyt liikkumattomana ja lääkkeillä tainnutettuna. Jos Soile olisi sen tien etukäteen, ei hän olisi suostunut lähtemään päivällä enää kotiin, vaan vaatinut saada jäädä osastolle jo siinä vaiheessa.

Mutta kaikki tämä oli jossittelua ja loputonta miksi -kysymysten esittämistä. Niitä riittäisi vielä pitkään, ja vuosienkin päästä nousisi kysymys esiin jossakin yhteydessä. Vastauksia niihin Soile tuskin koskaan saisi.