Taas on lehdistä saatu lukea ja televisiosta kuulla ja katsella, miten me ihmiset toisiamme täällä kohtelemme. Joku katsoo oikeudekseen asettaa pommi keskelle kaupunkia niin, että useita ihmisiä saa surmansa ja monia loukkaantuu. Aineellisista vahingoista ei kannata edes puhua.

Toinen korottaa itsensä toisella tavalla lähes jumalan asemaan päättämällä teurastaa kymmenittäin viattomia nuoria näiden kesäleirillä. Kolmas tekee jossakin muualla jotain muuta yhtä pöyristyttävää, jonka käsittelemiseen emme enää tahdo löytää edes sanoja.

Tällaista tapahtuu päivittäin eri puolilla maailmaa. Nyt nämä terroriteot ovat tulleet jo aivan nurkalle. Moni meistä havahtuu vasta nyt ajattelemaan, että turvallisena pidetty Pohjola ei enää ole sellainen. Mutta silti vielä tuntuu lähes mahdottomalta uskoa, että meidän turvallisessa Suomessamme voisi koskaan tapahtua mitään noin karmivaa. Onhan meillä toki omat Myyrmäkemme, Jokelamme ja Kauhajokemme, mutta mieluummin pidämme niitä yksittäistapauksina kuin merkkinä mistään laajemmasta ilmiöstä.

Kaikki merkit yhteiskunnassa viittaavat kuitenkin siihen, että asenteet esimerkiksi ulkomaalaisia kohtaan ovat koventuneet. Eilisessä Helsingin Sanomissa julkaistiin yksittäisten ihmisten kirjoituksia siitä, miten he omassa elinpiirissään ovat kokeneet rasismia ja muukalaisvihaa. Monet kirjoittajista olivat maahanmuuttajia, osa ulkomaalaistaustaisia Suomen kansalaisia ja osa aivan supisuomalaisia. Kaikki olivat joutuneet kokemaan syrjintää, pilkkaa, haukkumista jopa väkivaltaa ainoastaan siitä syystä, että olivat jollain tavalla erilaisia kuin valtaväestö. Näihin tekoihin olivat syyllistyneet niin tavalliset kansalaiset kuin virkamiehetkin. Huolestuttavinta tapauksissa oli kuitenkin se, että vain parissa niistä olivat sivulliset puuttuneet asioihin.

Tuntuu käsittämättömältä lukea, että Suomessa tummaihoisen pikkuvauvan vaunuihin laitetaan koiran jätöksiä. Entä mistä ovat alakoulua käyvät suomalaistytöt asenteensa oppineet, jos saman luokan tummaihoisia tyttöjä ei voi kutsua syntymäpäiväjuhliin sillä perusteella, etteivät he kuitenkaan voisi olla leikissä Tuhkimoita?

Jo vieraan kielen puhuminen yleisellä paikalla voi saada jonkun kiihkoisänmaallisen veren kuohumaan. Eräs hyvätuloinen, Suomessa jo vuosia asunut, moitteettomasti suomea puhuva Suomen kansalainen oli saanut eräältä aivan asiallisen näköiseltä mieheltä kehotuksen lähteä Suomesta ja painua vaikka helvettiin, kun tämä oli puhunut lapsensa kanssa äidinkieltään. Kun mies sitten oli kuullut kyseisen henkilön moitteettoman suomen kielen, oli hän kysynyt, miksi tämä mongertaa. Saatuaan vastakysymyksen onko se Suomessa kiellettyä, oli mies vastannut, että Suomi kuuluu suomalaisille.

Tähän samaan ilmiöön olen itsekin törmännyt. Jo pienet lapset voivat kirkkain silmin väittää, että esimerkiksi kaikki venäläiset ovat varkaita. Käsityksensä he perustavat väitteelle, että venäläiset ovat varastaneet Suomen maat. Kymmenvuotiailla ja sitäkin nuoremmilla ei voi olla omakohtaista kokemusta venäläisten rehellisyydestä. Mutta asennekasvatukselle on tuonikäisten mieli mitä parhainta maaperää. Kuka ehtii ensin ja millaisen sanoman kanssa, on ratkaisevaa.

Päivittelyt eivät näissä asioissa kuitenkaan auta. Meillä kaikilla on vastuu. Samalla sivulla peräänkuulutettiin myös sitä, että yhteiskuntaan on saatava aikaan välittämisen ja puuttumisen ilmapiiri. Jokainen voi ja jokaisen pitää puuttua asiaan huomatessaan rasistista toimintaa tai syrjintää vaikkapa yleisillä paikoilla. Vaarallisissa tilanteissa voi asian ratkaista hälyttämällä paikalle poliisivoimia. Selän kääntäminen ja paikalta poistuminen tarkoittaa asian hiljaista hyväksymistä.

 

Kuka meistä tunnustaa olevansa rasisti?