VRK oli ilmeisesti miettinyt ratkaisua oikein tosissaan. Hän nimittäin alkoi jo oikein riimitellä asian tiimoilta. Lopputoteamuksena tosin oli, ettei mitään muuta saanut kuvasta irti. Tähän väliin kysyy taas Kärpänen, että jos ei kerran mitään keksi, niin mikä ihmeen pakko ajaa sanomaan edes jotakin. Liekö se tuo joidenkin ikuinen esillä olemisen halu ja tarve tulla huomatuksi, josta VRK kyllä kärkkäästi muita osoitteli sormellaan.

Ei VRK: n kommenttikaan kyllä aivan metsään mennyt. Se huomattiin, kun ratkaisu sitten paljastui. Mutta tässä kohdassa oltiin vielä kaukana eksaktista totuudesta. Lettuilija kyllä katsoi kommenttia suopein silmin ja antoipa vielä yhden vihjeen lisääkin. Se taas sai aikaan sen, että VRK meni entistä enemmän hakoteille alkaessaan jutustella omasta ja lähisukulaistensa juomakulttuurista kuvitellen kait sen kovinkin monia kiinnostavan. Mutta pääsihän siinä taas mainostamaan, että ulkomailta oli vierasta verta sukuun naitu ja muitakin juomia täällä tunnettiin kuin kurri (Kärpäsen huom!).

VRK: n hakoteille meno poiki taas sen, että lettuilijan oli palattava selventämään vihjettään. Ei suinkaan ollut hän juominkeja tarkoittanut vihjeellään, vaikka itsekin paraikaa saunajuomia tässä maisteli. Kokonaan muut toimenpiteet olivat menossa kuvassa, ja niihin oli hän vihjaissut, samat hommat kun yleensä kuuluivat jokaisen päivittäisiin rutiineihin vähintään yhden kerran, useimmiten kaksi kertaa tai jopa vieläkin useammin.

Mutta vieläkin johtivat lettuilijan lisävihjeet joitakin harhaan. Tällä kertaa harhautui VV. Hän siirtyi juomingeista muihin nautintoihin, mutta huomautti kyllä sitten, että ne nautinnot olivat auttamatta taakse jäänyttä elämää. Lettuijalta riitti lohdutuksen sana tällekin onnettomalle. Kyllä vaan näitä puuhia harrasti myös VV, se oli vissi ja varma ja jopa ihan päivittäin.

Sitten iski TiHe oikean tiedon pöytään. Hän ei toki kertonut, mistä ratkaisun oli keksinyt, mutta hänen kommenttinsa jälkeen kommentoinut VL paljasti asian. Kuva oli nimetty, ja kun oikein osasi hiirtä (ja kissaa) käsitellä, nimi ilmestyi katsojan näyttöruudulle. Helppohan se siitä sitten oli arvata, vaikkei kuvasta näkynyt kuin pieni osa.

Lettuilija imettelemään moista tapausta. Ei nimi hänen koneellaan näkynyt. Mutta sen tästä ainakin oppi, että nyt tiesi olla ovelampi seuraavalla kerralla kuvia nimetessään. Onnittelut voittajille lähtivät saman tien, vaikka varsinaisesti kukaan ei ollut arvannutkaan, vaan löytänyt tiedon nimetyn  kuvan perusteella.

AVK ihasteli vielä lettuilijan hienoa arvuuttelutehtävää. Harvinainen ja vaikeakin oli se ollut, mutta mukava toki, niin kuin arvuuttelut yleensä. Jokohan pitäisi kohta itsekin taas sellainen postata. Lettuilijan mielestä AVK voisi aivan hyvin arvuutella myös, vaikka hänen mielestään arvuutteluihin tulleet kommentit olivat se suola ja sokeri. Hymy oli herkässä niitä tavaillessa.

Myös KHÄ laahusti paikalle, mutta pahasti jälkijunassa. Mukava oli postaus ollut, ja ihmetietäjä oli voittoisa TiHe. Jo alkumetreillä oli tämä ollut kärryillä, että jotakin tässä pestään.

Mutta aika kulki eteenpäin ja asiat sen mukana. Guru saapui kertomaan, että huoltoon viety digiboxi oli nyt palautettu kotiin. Vikaa ei itse laitteesta ollut löytynyt, vaan syyllistä ongelmiin saatiin haeskella läheisistä antenneista, jotka sotkivat ohjelmat. Mitään ei voitu tehdä, valitettavasti.

Guru oli suivaantunut tiedosta niin, että uhkasi ryhtyä voiman käyttöön, jotta pääsisi joskus katselemaan niitä lähetyskanavia, joita itse halusi. Mahtoiko seuraavana yönä lähistöllä kilistä ja kolista, sitä ei tarina kerro.

Häirityiksi olivat tulleet muutkin lintukotolaiset. TiHe kertoili omia kokemuksiaan ajoilta, jolloin oli asunut läntisessä naapurimaassamme. Siellä oli innokas radioamatööri naapureista välittämättä keskustellut pitkin maailmaa. Tästä riemusta olivat naapurit saaneet nauttia erityisesti öiseen aikaan, kun heidän erinäiset sähkölaitteensa olivat innostuneet leikkiin mukaan.

Aika erikoiselta tuntuu Kärpäsestä kuitenkin se, että vaikka naapureita oli seitsemän, eivät he saaneet yhteistuumin aikaan mitään, vaan suostuivat kärsimään moisesta häiriöstä parin vuoden ajan. Mikä häiriköinnin mahtoi sitten lopettaa, se jää epäselväksi.

PA kantoi myös huolta siitä, ettei guru päässyt seuraamaan lempitelevisio-ohjelmiaan. Hän esitti huolensa monien kysymysten muodossa. Oliko guru nyt tehnyt sitä ja kysellyt tätä? Oliko hän ainoa, jolla moista ilkeää vaivaa esiintyi? Nyt ottamaan asioista selvää ja soittelemaan mahdollisille syntipukeille. Asia oli saatava pikimmiten kuntoon.

Kun vilkaisee kommentoijien listaa, alkaa vaikuttaa siltä, että kerrankin on onnistuttu postaamaan sellainen kirjoitus, jota kaksilahkeisetkin ymmärtävät. Tai jos eivät nyt niin ymmärrä, niin ainakin ovat kovasti tosissaan kommentoimassa. Kun Kärpänen näkee, kuka seuraavaksi on ohjeita antamassa, alkaa sen karvaiselle otsalle kihota hikikarpaloita. Kukapa muu kuin VRK siellä taas laveasti ja hienoja, vaikkakin ainakin Kärpäselle käsittämättömiä sanoja ja lauserakenteita käytellen kertoo, mistä kaikki johtuu ja mitä nyt tulisi tehdä.

PPHH oli myös hetken kuluttua neuvomassa. Hän kylläkin tyrmäsi VRK: n esittämät väitteet siitä, että liitosjohdot aiheuttaisivat häiriöitä näihin laitteisiin. Sen sijaan asiantuntija-apu olisi nyt paikallaan. Ja kyllä nykylaitteiden piti toimia paikassa kuin paikassa. Huoltoliikkeiden selitykset olivat laiskuudesta ja tietämättömyydestä johtuvia.

VRK oli periaatteessa samaa mieltä. Hän kuitenkin käyttäisi konditionaalia, joka hänen käsityksensä mukaan oli lähempänä totuutta. Mutta PPHH: n kommentti tarjosi VRK: lle taas uuden polunhaarakkeen, jota lähteä seuraamaan. Tällä kertaa suurennuslasin alle joutuivat asiakaspalvelijat vähän joka alalla. Ei löytynyt enää palvelualttiutta, kuten ennen. Raha se oli, joka ratkaisi. Silti ei hän antanut periksi sille, etteivät johdot toisiinsa osuessaan muka aiheuttaisi häiriöitä. ”Viimeisen sanan sanon, vaikka hiljaa”, tuntui olevan VRK: n johtotähtenä tässäkin asiassa.

Loppukommentointi alkoi mennä PPHH: n ja VRK: n väliseksi kikkailuksi tuotemerkkien ja erilaisten ammattisanojen käytössä. Siitä ei Kärpänen juurikaan mitään ymmärtänyt varsinkaan, kun se erityisesti VRK: n kommenteissa oli verhottu niin moniin epämääräisiin vihjauksiin sun muihin kommervenkkeihin.

Mutta eivätpä näyttäneet ymmärtäneen muutkaan. AVK tuli oikein sormi suussa ilmoittamaan ymmärtämättömyytensä. Lisäksi oli hänellä tieto, että nykyajan vehkeitä ei kohta enää laisinkaan tarvittaisi. Kotikylälle asennettiin uuden ajan tekniikkaa, jonka avulla liikkuvat kuvatkin kohta näkyisivät ilman noita piiskoja talojen katoilla.

VRK palasi auliisti selittelemään vielä omia ongelmiaan. Hänellä ja varmaan monella muullakin oli vanhanaikaiset vermeet, ja nykytekniikassakin tarvittiin jokin paikka, mikä signaalit ottaisi vastaan. AVK suositteli nyt puolestaan uudemman tekniikan hankkimista. Siten säästyi monelta murheelta. Se taas ei sopinut ollenkaan VRK: n pirtaan. Turha oli opettaa sorsaa uimaan. Hän ei moisiin hömpötyksiin sortuisi, vaan mennä porskuttaisi omaa rataansa juuri niin kauan kuin halusi. Niin sitä pitää!

Guru tuli vielä lopuksi kiittelemään monista arvokkaista kommenteista ja vastailemaan esitettyihin kysymyksiin. Kovaa oli taistelu nykytekniikkaa vastaan, mutta minkäs teet.  Aikanaan saisivat kuluttajaviranomaiset tarkan selonteon siitä, miten tätä tippaleipäaivoa oli kohdeltu tässä digiboxisodassa.