Kannanotto alkoi kohteliaalla aamutervehdyksellä, jonka kaikki saivat omistaa itselleen tasapuolisesti. Tässä siis ei vielä eroteltu jyviä akanoista. Sitten kommentoija kertoi, että koska häntä ei mokoma potaska kiinnostanut pätkän vertaa, hän perusti nyt arvionsa ja sanomisensa pelkästään silmäilylukemiseen. (Tuota väitettä taas ei kärpänen usko, vaikka se miten päin sille yritettäisiin syöttää. Sen verran usein oli tutti suussa lutkutettu näillä sivuilla.)
Sitten alkoi luettelointi siitä, ketkä asiaan kantaa ottaneista kirjoittajista olivat aidon asian linjoilla. Eipä sille listalle ainakaan nimeltä mainiten montakaan henkilöä ko. henkilön itsensä lisäksi mahtunut. (Niinpä niin, harvat ja valitut ovat ne, jotka ahtaasta portista sisälle pääsevät. Eihän se oikeassa oleminen mikään armolahja olisikaan, jos se kaikille olisi suotu.)
Tämä ikävä ilmiö oli näkyvissä aina ja joka paikassa, niin nytkin. Näin oli jo ammoisina aikoina, näin on nyt ja näin tulee vastaisuudessakin olemaan. Sen oikein annettiin loistaa ja paistaa. Mistä se kertoi? Kirjoittajalle ainakin siitä, että tuollainen räpätys ei ollut aidon, oikean ja naisellisen naisen tunnuspiirteitä.
Oikea, aito ja naisellinen (sekä myös saumasukkainen ja korkokenkäinen, kärpäsen huom!, sillä pirulaisella kun on niin hyvä muisti!), nainen ei tuollaiseen kaikkitietävään, turhanpäiväiseen vatvomiseen alentuisi, ei tosiaankaan! Kyllä oli eroa naisella ja naisella, selvää laatueroa!
Syvällisin inhon äänensävyin kommentoija asettui tuollaista toisten yläpuolelle nousemista vastaan, joka kaikesta toiminnasta paistoi läpi. Nuo naiseutensa öykkäröinnin alttarille uhranneet naisennuhjakkeet saivat vielä tukea muutamilta kaksilahkeisilta, jotka joka käänteessä myötäilivät ja osoittivat ihailunsa eri puolilta maata koostuvalle klikkiytymälle ja tämän toimintaperiaatteille.
Jotain hyvääkin sentään hommassa oli. Puhumista riitti niin teille kuin meille, siis myös kommentoijalle, joka vain muutamaa riviä aiemmin oli kertonut, ettei asia häntä vähempää voisi kiinnostaa! Jaa-a, kannattaa tarkkaan miettiä, mitä ja mihin kirjoittaa, ettei kohta huomaa puhuneensa itseään pussiin. Vaikka useinhan on niin, että sen pussiin puhumisen huomaavat sivulliset, ei puhuja itse, valitettavasti.
Tällaisen jokseenkin tylyn tuomion jälkeen olisi lukijoiden päivän vielä pitänyt jatkua hyvänä. Hyvistä toivotuksista huolimatta taisi moni höräistä aamukahvinsa väärään kurkkuun.
Kommentit