Sitten astui areenalle yhteisön vitsiniekka, jonka sanomisia ainakin useimmat naisjäsenet tuntuivat arvostavan kuin Isä Jumalan sanaa konsanaan. Ihmeen kauan hän olikin ollut lausumatta po. asiasta mitään. Liekö olleet piuhat työmaalla pahemman kerran sotkussa tai kytkennät vaatineet lisätarkistuksia, mene tiedä, kun ei aiemmin ollut ennättänyt painavaa sanaansa tänne sanoa.

Mutta nyt ennätti, ja ammattimies kun oli, käytti tietysti hyväkseen ammattisanastoa. Ei toki oman alansa, mutta kuitenkin. Jotenkin vain ainakin kärpäsestä tuntui siltä, että kyseinen henkilö ainoastaan toisteli sitä samaa, mitä muut olivat jo sanoneet. Mikä tarve oli silloin tulla esiin ”mielipiteineen”? Ai niin, kärpänenhän oli aivan unohtaa. Täällä kompattiin ja soiteltiin muutenkin samaa säveltä. Tämähän oli sellainen paikka. Jokainen oli tärkeä omalla paikallaan. Muuten ei kokonaisuus soinut harmonisesti.

Vielä toisenkin kommentin verran riitti asiaa. Hups vain (liekö puolihuolimaton viittaus ja hyväksyntä närää herättäneen katumusharjoituksen aloitukseen), kun oli ensimmäisestä kommentista päässyt lähdeviittaus unohtumaan. Itse Herra Jumala sellaista oli joskus tokaissut, ja Pyhään kirjaan oli sanomisensa talletettu.

Väärin, sanoo nyt kärpänen. Tuon lausahduksen on kylläkin lausunut Herra Jumalan lihaksi tullut, neitseestä syntynyt poika, jonka syntymän muistojuhlaa kohta vietetään. Yläkerran väkeä kylläkin kaikki tyynni, joten lieneekö se nyt niin nokon nuukaa, jos isät ja pojat, avoimista ja suljetuista virtapiireistä puhumattakaan vähän keskenään sotkeentuvat. Sitä paitsi taivaallisten salien kattokruunuissa taidetaan edelleenkin poltella vanhan ajan tunnelmallisia vahakynttilöitä.

Kummassakin kommentissaan tämä herra korosti sitä, että hänellä pysyivät kädet tiukasti taskuissa. Mitä lie siellä sitten piilotellut? Niitäkö kiviä, joita syntiä itsekin tehneenä ei aikonut toisen syntisen niskaan syytää. Oioi, kärpänenkin aivan kavahtaa moista hengen ylevyyttä ja tuntee itsensä todella tunteettomaksi ja julmaksi pikkupörriäiseksi!

Herrahenkilöitten myötätunto kaltoin kohdeltua ”tyttökultaa” kohtaan jatkui. Nyt liihotteli esiin kaikkensa antanut, joka aiemmissa kirjoituksissa oli kovasti ottanut kantaa asiaan asettuen erityisesti ”syytetyn ja morkatun” puolelle, hän kun ilmoituksensa mukaan tunsi kyseisen henkilön paremmin kuin muut, ja siihen perustuen tiesi, millainen tämä ”morkattu” oikeasti oli.

Tämä herrahan oli aktiivisesti mainostanut sitä, miten hänen mielestään ainoastaan ”nimellisten” kommentoijien kannanotoilla oli mitään merkitystä. Nimettömät, tässä tarkoitetaan siis kommentteja (kärpäsen huom!), olivat pelkkää kärpästen surinaa näissä korvissa.

Siksipä tuntuukin suorastaan huvittavalta, että joitakin päiviä myöhemmin opittuaan linkittämään ja liittämään musiikkia ja videonpätkiä netistä, alkoi kyseinen herra laitella niitä toisten blogeihin kommentteina, mutta yllätys, yllätys: anonyymina! Noin toimimalla hän itse allekirjoitti ensimmäisenä omien ”kommenttiensa” tyhjänpäiväisyyden ja suoranaisen hölmöyden. Mutta näitähän maailmaan mahtuu, ja hyvä niin!

Lisäksi nimimerkki oli useaan otteeseen maininnut tuomitsevansa plagioinnin ja heti seuraavassa lauseessa asettanut kyseenalaiseksi sen, oliko tässä nimenomaisessa tapauksessa mitään plagiointia tapahtunutkaan. Kysehän oli vain siitä, että plagioija oli esittänyt toisen tuotoksia omissa nimissään, mutta ei ollut kirjoittajan tietämän mukaan koskaan väittänytkään niitä omikseen.

Tällä kertaa hän kuitenkin ilmoittautui vapaaehtoiseksi, jos jossakin lähiaikoina aiottiin leikkiä erästä hauskaa ja mielenkiintoista suomalaiskansallista ”tervasta höyheniin” –perinneleikkiä. Mutta ilman vastarintaa ei hänkään kyllä tulisi antautumaan!