Vielä sunnuntaina jatkoin yöllä alkanutta pohdiskeluani. En siinä nytkään päässyt juuri puusta pitkään, mutta omaa ajatusmaailmaani se selkiytti. Sitten päätin, että alan kirjoittaa blogiini tarinaa meistä, Sinusta ja minusta.

Suunnitelma oli hiukan uskalias, sillä aina aiemminhan susitarinoita kirjoittaessani olin jo kulkenut kyseiset susipolut loppuun asti, ja myös tarinoiden sudet olivat elämästäni ja useimmiten myös Susimetsästä häipyneet jonnekin teille tietymättömille tai poluille päättymättömille. Oletin, että useimmat sudet eivät edes tienneet blogiini päähenkilöiksi joutuneensa tai päässeensä. Ja jos tiesivätkin, niin eivät sitä tietoaan ainakaan mitenkään minulle julki olleet tuoneet.

Eräs blogiani alusta asti ahkerasti seurannut ystäväni väitti kyllä, että sudet, joihin Susimetsän varjoisilla poluilla olin törmännyt, varmasti lukivat, mitä heistä olin kirjoittanut, kirjoituksiahan pääsi lukemaan kuka tahansa ulkopuolinenkin henkilö. Samainen ystävä arveli myös, että vaikka sivulliset eivät kyseisiä susia tarinoistani voineetkaan tunnistaa, nämä itse kyllä itsensä tunnistivat ja saattoivat hyvinkin tuntea puistatuksia sisällään ja värinöitä viiksikarvoissaan.

Oli miten oli, tarinat oli kirjoitettu, enkä niitä rupeaisi sen enempää muuttamaan kuin selittelemäänkään. Myös niiden todenperäisyydestä olin useasti saanut kyselyitä, mutta senkin asian jätin aina lukijan itsensä päätettäväksi. Minä itse ja asianomaiset sudet tiesimme totuuden, ja se riitti.

Sudet olivat varmasti saaneet ansionsa mukaan, ja ehkä hiukan enemmänkin, mutta yhtä kaikki olin myös aina todennut, että vaikka kyseiset susipolut olivatkin tulleet tiensä päähän, olivat niitten sudet varmasti aivan kunnon susia, mutta joiltakin osin sopimattomia samaa polkua Punahilkan kanssa tallustamaan.

Nyt päätin kuitenkin ryhtyä kirjoittamaan reaaliaikaista tarinaa. Yöllinen sunnuntai-iltapäivänä jatkunut pohdiskeluni oli eräänlaista pohjaa sille, kuin maaperän tunnustelua. Mielessäni olin silti jo päättänyt, että näin toimin, vaikka en Sinun reaktioitasi oikein osannut arvaillakaan. Ehkä ajattelin, että sen verran jo Sinua tunnen, että voin kirjoittaa mitä haluan ja miten haluan pelkäämättä Sinun loukkaantuvan tai peräti suuttuvan. Ja jos taas niin kävisi, niin sittenhän tämäkin asia olisi sillä selvä. Sen jälkeen ei enää tarvitsisi miettiä, jatkaako tällä susipolulla ja mihin suuntaan!