Eipä tarvinnut Liisan kauaa odotella. Jo samana iltana, töistä tultuaan ja Liisan viestin luettuaan päätti Pekka soittaa. Ihanaa! Nyt hän kuulisi Liisan äänen! Varmaan se oli yhtä kaunis kuin Liisa itsekin. Pekka aivan huumaantui ajatellessaan Liisan kaunista ja sointuvaa ääntä, jonka hän kohta kuulisi.

Ja taas alkoi mielikuvitus lennähdellä sinne sun tänne. Pian hän varmaan saisi kuulla Liisan äänen joka päivä eikä vain puhelinlinjan kautta, vaan oikeasti, samassa tilassa puhuttuna.

Tällaisia Pekka haaveksi odotellessaan, että kello tulisi niin paljon, että hän voisi soittaa Liisalle. Tämä oli nimittäin maininnut, että olisi varmimmin tavoitettavissa kello 18:n jälkeen. Aika mateli hitaasti eteenpäin. Lopulta kello näytti kuutta illalla. Pamppailevin sydämin Pekka näpytteli kännykän näyttöön Liisan puhelinnumeron. Puhelin hälytti useita kertoja, mutta Liisa ei vastannut.

Pettyneenä Pekka laittoi puhelimen pois. Missä Liisa oli? Miksei tämä vastannut? Ei Pekka-ressukalle tullut mieleen, että ihmisillä yleensä on muitakin menoja, myös odottamattomia. Harva joutaa päivystämään puhelimen äärellä iltakausia.

Mistäpä Liisa olisi voinut tietää, että Pekka heti samana iltana ja täsmälleen kuudelta soittaisi. Ja vaikka olisi tiennytkin, niin Liisalla sattui juuri tuohon aikaan olemaan ennen sovittuja menoja. Ei hän niistä pois jäänyt ajatellessaan, että joku ehkä soittaisi juuri silloin.

Nämä olivat ne sanat, jotka Liisa Pekan tivaamisiin sanoi, kun puhelinyhteys sitten saatiin. Ymmärsihän Pekka sen totta kai, mutta silti Liisan sanat tuntuivat jotenkin kylmiltä Pekan korvissa, ja mustasukkaisuuden aalto pyyhkäisi hänen ylitseen ilkeästi suhahtaen. Mitä ne muut menot mahtoivat olla? Eikö Liisa tuntenutkaan Pekkaa kohtaan samanlaisia tunteita kuin Pekka Liisaa kohtaan?

Mustat ajatukset alkoivat kiertää kehää Pekan päässä. Mutta sitten hän järkiintyi. Tämä soitto olisi ensimmäinen ja viimeinen, jos hän nyt alkaisi Liisaa enemmän tilille vaatia. Totta kai Liisan piti saada aikaa tutustua, ja siitä ne tunteetkin sitten hiljalleen alkaisivat kehittyä. Ja oma tila, se tuntui olevan erityisen tärkeä asia Liisalle. Kyllä Pekka oli sitä valmis antamaan sopivassa määrin. Sitten kun yhdessä elettäisiin, voisi rajoja hiukan tarkistella.

Kun Pekka sai ajatuksensa kuriin, sujui puhelu ilman suurempia kommelluksia. Liisa kiitteli vielä suusanallisesti Pekkaa rahoista, jotka olivat tulleet hyvään tarpeeseen. Eihän tätäkään keskustelua nyt käytäisi, ellei Liisa olisi voinut ostaa uutta kännykkää. Ja rästiin jäänyt vuokra oli nyt maksettu, mutta mistä mahtaisi Liisa saada rahat tämän kuun vuokraa varten?

Tällaisia Liisa tuumaili kuin itsekseen. Tosiasiassa jokaisella sanalla oli vinha tarkoitus. Ei Liisa suoraan kehdannut uutta vuokrarahaa pyytää. Mutta vuokranmaksuvaikeuksista puhuessaan hän arveli, aivan oikein, että Pekka puhelun päätyttyä kohta kipaisisi uudemman kerran verkkopankkiin, ja sievoinen summa euroja siirtyisi Pekan tililtä Liisan tilille.

Aika kului kuin siivillä siinä puhellessa. Pekan olisi tehnyt jo mieli ehdottaa tapaamista, mutta vielä ei kuitenkaan uskaltanut. Hyvähän oli tutustua ensin näin puhelimitse ja täydentää tutustumista viestejä vaihtamalla. Ja olihan välimatkakin niin pitkä, ettei sitä aivan huvikseen taittanut.

Kun puhelu loppui, olivat molemmat sen antiin varsin tyytyväisiä. Pekka tunsi sydämensä sykkivän entistä kiivaammin Liisan suuntaan. Liisa oli hänen loppuelämänsä nainen, siitä hän oli varma. Ja oppisi Liisakin häntä rakastamaan, kunhan paremmin tutustuttaisiin. Näin Pekka tuumaili ja alkoi hyräillen tehdä rästiin jääneitä kotitöitä. Sitten hän asettui läppärinsä ääreen ja alkoi kirjoittaa Liisalle pitkää viestiä.

Liisa taas myhäili tyytyväisenä huomattuaan, miten helposti ohjailtavissa Pekka oli. Hän osasi käsitellä Pekkaa ja taatusti myös käsittelisi juuri haluamallaan tavalla. Mies oli kuin sulaa vahaa Liisan käsissä. Sopivasti pientä naisellista, suorastaan kanamaista käytöstä ja vähän kyyneliä, kun rahatkin olivat lopussa, niin jo riensi Pekka uljaan ritarin tavoin valkealla ratsullaan Liisan avuksi ja turvaksi. Hah! Jotkut miehet olivat sitten tyhmiä, ja Pekka näytti kuuluvan heihin!