Mutta nimimerkki, joka jo aiemmin oli ottanut kovasti kantaa ärhäkän, tuulimyllyjä vastaan taistelevan ritarinrääpäleen räväkkään ja suorasukaiseen tekstiin käskien tätä lopettamaan asian vatvomisen, ja siihen ärripurrilta jonkin sortin, kirjoitusvirheitä täynnä olevan vastineenkin saanut, ei nyt kuitenkaan ollut saanut lopullista rauhaa sielulleen.

Rakkauden tuli oli suorastaan leimahtanut tätä änkyrää kohtaan, vaikka nimimerkistä päätellen ko. kommentoijalla ei oikeastaan mitään annettavaa kenellekään ollut, kaikkein vähiten kai rakkautta. Kärpänen kyllä luulee, että tuo rakkaudenilmaisu taisi olla piikki, pienempi tai suurempi änkyrän takamuksiin. Aidolta se ei vaikuttanut, ja mitenpä se nyt sitä toisilleen ventovieraiden, nimettömien virtuaalihenkilöiden välillä olisi voinut ollakaan: ei sitten mitenkään!

Kaikkensa antanut oli tullut siihen käsitykseen, että hänen kommenttinsa luettuaan olisi änkyrä kovasti Rennietä tai muuta helpotusta vaivaansa tarvinnut. Siinä hän oli änkyrän kanssa samaa mieltä, että asia ei siitä muuksi muuttunut, puhuttiinpa siitä sitten nimien kanssa tai ilman. Seuraavassa lausahduksessa tämä samanmielisyys jo kuitenkin kumoutui. Ilman nimimerkkiä esitettyjä väitteitä ei kaikkensa antanut kuulemma ottanut edes vakavissaan. Hah-hah! kärpänen nauraisi, jos osaisi.

Sitten seurasi jokseenkin käsittämätön selitys siitä, mihin kommentoija perusti käsityksensä änkyräkirjoittajan mahtavuudesta. Tämä ei kommentoijan mukaan ollut saanut riittävää huomiota kirjoituksillaan, ja yritti nyt tällä tavoin kohottaa olematonta itsetuntoaan.

Kärpänen rypistää olematonta otsanahkaansa. Kaikesta päätellen tässä oli taas yksi, joka kyllä osasi lukea, mutta ei ymmärtänyt lukemansa merkitystä. Änkyrä oli kärpäsen mielestä ilmoittanut kommentoivansa anonyyminä, koska ei ollut yhteisön jäsen eikä muutoinkaan omistanut nimimerkkiä, jonka kaikki olisivat tunteneet. Lisäksi oli änkyrä maininnut, ettei pitänyt itseään hyvänä kirjoittajana ja arveli muidenkin sen helposti huomaavan. No, ainakin kärpänen oli huomannut, sillä niin täynnä oikeinkirjoitusvirheitä teksti oli ollut.

Kaikkensa antaneen ajatuksenjuoksusta sai kyllä väkisinkin sellaisen käsityksen, että hän oli tunnistavinaan anonyymin ja yhdisti hänet johonkuhun yhteisöön kirjoittavaan, sillä niin selvästi se vaikutti osoitetun jollekin kaikkensa antaneen tuntemalle henkilölle. Kommentissa oli nimittäin vihjaus siihen, että änkyrän teksti olisi kirjoitettu pienessä pöllyssä. Sellaistahan oli ennenkin sattunut myös näissä piireissä. Aika moni ”noissa piireissä” taisi tuosta ”sattumuksesta” olla tietoinen.

Sitten alkoi ”syyllistetyn kirjoittajan” puolustuspuheenvuoro. Oliko tämän haksahdusta mahdoton käsittää? Eihän tämä kaikkensa antaneen ymmärryksen mukaan ”ollut missään edes maininnut tekstejä omikseen, vaikka ne hänen blogissaan julkaistu olikin”. Jotkut pikkusielut näköjään vain tekivät tällaisia vääristyneitä johtopäätöksiä. Ja heti seuraavassa sulkulauseessa ponteva ”ei” plagioinnille, tai ehkei sentään niinkään ponteva, vaan ainoastaan ilmoitus, ettei kaikkensa antanut ”ollut valmis hyväksymään plagiointia”. Mutta kun erehtyminen on niin perin inhimillistä!

Voi taivahan talikynttilät! Joillakin näköjään pyörä pyörii yhä, vaikka hamsteri on jo aikaa sitten kuollut! Tässä oli taas oikein malliesimerkki sellaisesta. Plagiointia on se, että julkaisee toisen kirjoittamaa tekstiä omissa nimissään eli niin, ettei kerro, mistä tekstin on sivulleen ottanut. Yleensä ajatellaan, että ellei lähdemerkintää ole, on teksti ilman muuta sen kirjoittajan omaa tuotantoa, joka sen julkaisee. Ei sitä tarvitse erikseen mainita. Tässä nimenomaisessa tapauksessa oli plagioija vielä jatkanut lukijoitten harhaan johtamista, kun ei kehujen ja kiitosten jälkeenkään ollut kertonut, ettei teksti ole peräisin hänen omasta kynästään.

Sitten alkoi kaikkensa antanut oikoa toistakin anonyymiä, tätä, jonka mielestä yhteisö joukkona oli parjaamassa yhtä onnetonta. Siitä ei suinkaan ollut kyse, vaan siitä, että joukolla oltiin tukemassa tätä onnetonta, vaikka hänen MAHDOLLISESTI käyttämäänsä menettelyä ei hyväksyttykään.

Hoh-hoijaa! Joskus olisi varmaankin viisaampaa lopettaa jossakin vaiheessa, kun ei näköjään enää itsekään tiedä, mitä oikeastaan tarkoittaa ja ennen kaikkea mitä hyväksyy! Kaikkensa antaneen muille suosittelemia psykologian opintoja voisi kai hän itse ensimmäisenä harrastaa, vai lienevätkö liian monimutkaisia?

Sitten nähtiin taas kerran se, miten helppoa loppujen lopuksi on kietoa toisia ihmisiä pikkusormensa ympärille. Kun itse muistaa joka välissä mainita, miten herkkä ja hauras ihminen on, niin kyllä sen kohta toisetkin uskovat. Tuollaisen herkän ihmisen tekemänä ei mikään vääräkään teko ole niin paha kuin tavallisen, kovanahkaisen tekemänä. Eihän?