sunnuntai, 13. tammikuu 2013
Voi, voi, kyllähän minä, mutta kun... (Kärpäsenä katossa) 13.1.2013
Postausviikko jatkui edelleen. Seuraavaksi kyseltiin lukijoitten tuntemuksia erilaisia nimiä kohtaan. Kuin kaikki mahdolliset kärhämät jo etukäteen eliminoidakseen kyselijä ilmoitti tekevänsä sen aivan vilpittömin mielin. Mitään henkilökohtaista mihinkään suuntaan oli kenenkään turha etsiskellä.
Kysely innoittikin monia vastailemaan. Jotkut ottivat kyselyn tosissaan ja tekivät pitkän tai lyhyen selonteon nimistä, jotka jollakin lailla olivat tehneet heihin vaikutuksen. Mahtui vastailijoiden joukkoon koiranleukojakin. Kaiken kaikkiaan vaikutti siltä, että monet nimet monin erilaisin perustein herättivät joko mukavia tai vähemmän mukavia muistoja itse kenessäkin.
RR ihmetteli, mistä mahtoivat johtua hänen ylen aikaiset aamuheräämisensä. Vastauksia ja neuvoja tuli hänellekin. Kuka käytti mitäkin keinoa nukahtaakseen tai hereillä pysyäkseen. Illanvirkut ja aamuntorkut tai vastaavasti illantorkut ja aamunvirkut vertailivat eri tapojen hyviä ja huonoja puolia. Lopputulos taisi olla se, että jokainen oli laisensa. Totutuista tavoista tai peräti geeniperimästä on vaikea pyristellä vapaaksi, ja liekö tarpeenkaan.
Lettuilijakin palasi pitkästä aikaa framille. Hän kertoi käyneensä hakemassa virikkeitä rintamailta (Kärpäsen huom!) ja lätkäisi nyt esille kolme kuva-arvoitusta, joihin odotteli oikeita vastauksia. Arvailuja tuli taas äärestä laitaan riippuen hiukan arvailijan mielikuvituksesta tai sen puuttumisesta (Kärpäsen huom!). Lähes oikeaan osuneitakin oli muutamia ja sitten myös niitä, joissa ei edes yritetty arvata, vaan päätarkoituksena taisi olla yritys viihdyttää muita lukijoita. Miten hyvin siinä onnistuttiin, se jääköön jokaisen itsensä päätettäväksi.
RR palasi uudemman kerran kirjoituspuuhiin. Tiukka taloudellinen tilanne ajoi hänet kirjoittamaan tuntojaan, kun mistään ei tuntunut tulevan apua ahdinkoon. Nähtiinpä taas sekin ihme, että ymmärtäjiä kyllä löytyi yli oman tarpeen. Vaan löytyikö auttajia?
Kommentoinnin aloitti UPK, joka tuttuun tyyliinsä päivitteli tilanteen mahdottomuutta ja olisi tietenkin auttanut, jos olisi voinut. Samaa liturgiaa sai sitten lukea useammasta kommentista. Ei Kärpänen sitä kiellä, etteikö jo pelkkä sanallinenkin myötätunnon osoitus tuntuisi avuntarvitsijasta hyvältä. Mutta siihen se sitten useimmilla jääkin. Omatunto rauhoittuu kovin nopeasti, kun ensin hiukan päivittelee asian kurjuutta ja sen jälkeen alkaa osoitella sormellaan päättäjien ja yhteiskunnan suuntaa.
Moni alkoi myös kertoilla omia kovia kokemuksiaan, aivan kuin kuvitellen, että se jotenkin tässä tilanteessa olisi auttanut. Mutta näinhän asiat usein menevät. Kerro jotakin, ja kohta on lauma heitä, jotka ovat kokeneet vähintäänkin saman ellei jopa paljon pahempaa. Aivan kuin omat kovat kokemukset jotenkin olisivat merkityksellisempiä kuin toisen kokemat.
Totta on sekin, mistä RR itsekin mainitsi. Nykymaailmassa ei kenenkään pitäisi olla enää satunnaisen avun ja ymmärryksen tai ihmisten hyväntahtoisuuden varassa. Miten voi olla mahdollista, että väliinputoajia silti aina on? Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat eikä kukaan tunnu voivan asialle yhtään mitään.
Siitä huolimatta ei Kärpänen ymmärrä tyhjänpäiväistä päivittelyä, joka ei johda minkäänlaisiin tekoihin. Monet kommentit sisälsivät kyllä hyviä neuvoja, mistä apua akuuttiin hätään voisi hakea. Olisiko silti ollut mahdottomuus, että jokainen kommentoija olisi omalla pienellä panoksellaan osallistunut hädässä olevan auttamistalkoisiin? Tuskin kympin tai parin lahjoitus olisi ketään vienyt vararikkoon.
Eipä silti, saattoi kommentoijien joukossa olla heitäkin, jotka tekivät jotakin konkreettista pelkän hymistelyn ja voivottelun sijaan, mistäpä Kärpänen sen niin varmasti tietäisi. Jos oli, niin hyvä niin. Joka tapauksessa RR pääsi pahimman yli ja saattoi taas katsoa huomiseen, jos ei nyt ihan toiveikkaana niin kuitenkin valoisammalla mielellä kuin vähän aikaisemmin, kuten hänen postausviikon päättänyt postauksensa osoitti.
Kommentit