Kummää illalla menin telttaan, mää houkuttelin V: n mukaani. Mää vissiin jo kerron, että teltan vetoketju on rikki. Alaketju on toiminu tähän asti jotenkuten, mutta nyt seki teki topin. Ei auttanu muu ku jättää se törsöttämään auki. Mää olin ihan varma, että kohta teltta on täynnä sääskiä ja muita pistiäisiä, niin että nukkumisesta ei tuu mitään.

Mutta eipäs vaan! Yks ainut sääski inis iltayöstä mun korvan juuressa ja sitte seki hävis johonki. Oikeen mää ihimettelin, ettei ne osanneet telttaan tulla, vaikka kulukureitti oli vapaa. Tai sitte niitä vaan yksinkertasesti ei oo tässä pihassa. Päivisin on tuullu aika kovasti, että se selittää, miksei niitä päivällä oo. Mutta yöt on eri juttu. No, mää oon pelekästään tyytyväinen, ettei niijen kans tartte taistella.

Tuosta teltan vetoketjusta vielä. Se teltta on tosi vanha, ainaki nelijäkymmentä vuotta on sillä ikää. Vetoketju meni rikki joskus yheksänkytä luvulla, ku teltta oli meillä käytössä saarioloissa, ja siellä tuuli melekeen aina kovasti. Mää en ymmärrä, miksei me voitu sillon vaan ostaa uutta telttaa ja sillä hyvä! Tai sitte vaihattaa vetoketju vaikka suutarilla. Mutta ei!

Mun entinen mies oli tuonu työpaikaltaan semmosta leveää ja vahavaa tarranauhaa. Saaton se olla minä iteki, joka ehotti, että siitä vois ommella pijikkeet teltan suuaukkoon. Tai sitte sitä ehotti ukko. Sillä oli kans aina semmosia kummia ehotuksia, joita mun sitte piti yrittää toteuttaa. Sillon mää olin vielä niin nöyrä, että rupesin niitä kiinnikkeitä siihen teltan suuhun värkkäämään. Niistä tuli kyllä tosi hyvät, mutta kyllä mää muistan, ettei se mitään heleppoa hommaa ollu niitä ommella, ku raskas telttakangas paino mahottomasti. Mutta tulipahan vaan ommeltua!

Ny ku mää pystytin teltan, vetoketjut vielä toimi jonku aikaa, mutta nyt ne on sitte kokonaan pois pelistä. Etuosan saa aika hyvin kiinni niillä tarroilla, vaikka jää siihenkin sääskenmentäviä aukkoja, mutta alaosassa ei oo ees niitä tarroja. Se on ihan auki. Täytyy vaan toivoa, ettei sääsket keksi, että mää ja V siellä korsataan.

Tuli mun mieleen seki, että kannattaskohan vielä yrittää vaihattaa ne vetoketjut suutarilla. Se on nimittäin hyvä ja tilava vanhanaikanen teltta. Ei se retkikäyttöön oo sopiva, ku se painaa ku synti, mutta tämmöseen pihamajotukseen ja vaikka lapsille kesäteltaks oikeen hyvä. No, se on entisen ukon teltta, eikä se taija sitä mulle antaa, vaikkei ite tarttiskaan, se on sen luontonen ihiminen. Enkä määkään varmaan sitä oikeastaan tartte. Mää voin lainata sitä, jos on tarvis ja toivoa, että olis vaan vähä sääskiä.

Kyllä me muuten uuski teltta sillon aikonaan ostettiin vissiin samana kesänä. Niin että aika turhaa loppujen lopuks oli seki tarranauhojen ompelu. Jos oikeen rupeaa miettimään asioita taaksepäin, huomaa, miten palijo turhaa työtä sitä on elämässään teheny. Aivan hyvin olis selevinny vähemmälläki hääräämisellä.

Mutta tehty mikä tehty, ei tekemisiään kannata ruveta katumaan. Ja eihän se ees mitään auttas! Viisastua kumminki voi, eikä aina hypätä ensimmäisenä jokaisen työn perään. Maailma ei tekemättömiin töihin kaavu. Aina niitä piisaa ja tekijöitä niille kans. Mutta ite voi jo vähä hellittää, ku alakaa tulla ymmärrystä. Niinhän se on, ku sananlaskuki sanoo: ”Hullu palijo töitä teköö, viisas pääsöö vähemmällä!” Ku tuota aatteloo, hoksaa sille kyllä toisenki merkityksen, mutta siitä mää kirijotan sitte joskus toisella kertaa, jos viitin!