Isäntä oli eilen kotosalla koko päivän. Joskus hän tekee töitä täällä, jos hänen työntekonsa tarkoittaa sitä, että hän istuu työhuoneeksi kutsutussa hyvin sekaisessa huoneessa tietokoneen ääressä ja naputtelee sitä kaiken aikaa. Tämän tästä iso, tummanpuhuva kone hurisee ja sylkee kidastaan papereita, jotka Isäntä sitten ottaa ja säilöö jonnekin.

Joskus hän ruttaa kaikki paperit saman tien ja heittää ne roskakoriin. Mutta koska roskakori jo pursuaa aiemmin hylätyistä paperitolloista, tippuvat paperit useimmiten lattialle, johon ne jäävät lojumaan. Minä en papereihin koskaan koske tassullanikaan, en edes nuuhkaise niitä. Kun poistun huoneesta, yritän löytää vapaa reitin, joka ei vielä olisi papereiden päällystämä.

Eilen oli juuri tuollainen kotityöpäivä. Sellaisina päivinä minä oleilen lähellä Isäntää, vaikkei hänen työhuoneessaan olekaan minkäänlaista mattoa, jonka päälle voisin kellahtaa. Joudun tyytymään kovaan puulattiaan. Mutta kestän sen kuin mies siitä ilosta, että Isäntä on kotona, vaikkei hän ehdikään seurustella kanssani kovin paljoa.

Kun Isäntä vähän väliä puhuu siihen pieneen laitteeseen, joka asetetaan korvalliselle, olen kuullut sitä kutsuttavan kännykäksi, tuntuu kuin talossa olisi enemmänkin väkeä. En tietenkään ymmärrä puheista tuon taivaallista enkä edes viitsi kuunnella niitä huonoksi käyneellä kuulollani, mutta etäinen, matalan äänen kuuleminen tuntuu mukavalta ja turvalliselta. Olenhan jo vanha koira ja joskus minua pelottaa yksin ollessani varsinkin, jos tunnen huonovointisuutta. Eilen sitä taas vähän oli. Tärisin ja vapisin lattialla maatessani, vaikkei huoneessa ollut suinkaan kylmä.

Eilen meillä kävi myös joku aivan vieras mies. Hänellä oli päällään haalari ja mukana iso laukku, jossa oli kaikenlaisia työkaluja. Ensin säikähdin, että eläinlääkäri oli kutsuttu kotikäynnille minun vointia tutkimaan. Mies ei kuitenkaan tuoksunut eläinlääkäriltä, sillä sen hajun tunnistan vaikka kilometrin päästä.

Alkutervehdysten jälkeen mies ei välittänyt minusta enää mitään, joten rauhoituin ja arvelin, että hänellä oli meille jotain muuta asiaa. Seurailin kuitenkin sivusilmällä, ketä tai mitä hän alkaa työkaluillaan tutkia. On hyvä olla varppeillaan, jos hän äkkiä äkkäisikin, että myös minussa on jotain korjattavaa.

Huoleni oli tällä kertaa turha. Mies meni keittiöön ja avasi laukkunsa. Sitten hän siirtyi jääkaapin luo. Meillä on kaksi jääkaappia, joista toinen on ollut käyttökiellossa jo jonkin aikaa. Nyt sitä ilmeisesti oli tultu laittamaan kuntoon. Koska en ole tekniikan koiria, en välittänyt asiasta sen enempää. Pysyttelin silti lähettyvillä, jos apuani satuttaisiin jossain kohtaa tarvitsemaan.

Keittiössä sattui sitten minun kannaltani vähän ikävämpi juttu. Minulta pääsi lirit roskakaapin eteen. Aloin hätäpäissäni nuoleskella lätäkköä lattialta, sillä Isäntähän oli kotona ja vielä tuo vieras mieskin. Isäntä kuitenkin huomasi, mitä olin tekemässä. Olin nolona, senhän arvaatte. Nyt Isännälle jäi epäilys, että olen muulloinkin yksin ollessani nuoleskellut lätäköt lattioilta, kun ei niitä monena päivänä ole näkynyt. Pahinta tässä on se, etten itsekään muista, olenko tehnyt niin vai en. Nolo juttu, kermakaikkiaan!