Selitykseksi niille lukijoille, jotka ensimmäistä kertaa lukevat Punahilkan seikkailuista Susimetsässä kerrottakoon, että eräs kyseisen deittipalstan jäsen, minulle täysin tuntematon ”herrasmies” seurasi myös ahkerasti tarinamme edistymistä. Seuraamisen saattoi panna merkille kommenteista, joita tämä sananikkari postauksiini kirjoitteli.

Kun ne harvat kommentit, joita ylipäätään kirjoituksiini sain, olivat lähes poikkeuksetta jännittynyttä odotusta siitä, mitä tuleman piti ja romanttisten naisihmisten huokailua, miten ihanaa kaiken täytyikään olla, ja miten kauniisti Punahilkka asiasta kirjoitti, ”valotti” tämä kommentoija hiukan kolikon toista puolta.

Tuntematta, tietämättä sen paremmin minua kuin asioiden oikeaa laitaakaan tämä öykkäri sumeilematta annatti oikein olan takaa kertomalla kommenteissaan minulle ja samalla kaikille muillekin, että minun olisi jo aika laskeutua maanpinnalle päiväunistani ja alkaa elää oikeaa elämää. Tuollainen ”kuvittelu” ja lapsellinen, haaveellisessa norsunluutornissa eläminen olivat typerää ja naivia elämää. Ei ollenkaan sitä oikeaa, jota kommentoija itse ilmeisesti koki edustavansa moottoripyörineen ja ”miehekkäine” lausahduksineen.

On se myönnettävä, että hiukan ihmettelin, mistä tuollaiset purkaukset oikein johtuivat. En tuntenut kyseistä kommentoijaa lainkaan. Hän ei käsitykseni mukaan ollut kukaan niistäkään susista, joiden turkkeja joskus olin silitellyt enemmän tai vähemmän vastakarvaan. Myöskään hän ei ottanut minuun yhteyttä millään muulla tavalla kuin kirjoittelemalla öykkärimäisiä, suorastaan törkeitä ja loukkaavia kommenttejaan postauksiini.

Koska itselläni ei koskaan ole ollut tapana poistella kirjoituksiini tulleita kommentteja, ei edes niitä, joissa maineeni, kunniani, rehellisyyteni ja lähes kaikki muutkin ominaisuuteni ulkonäköä ja kirjoitustaitoa myöten asetetaan epäedulliseen ja valoon ja kyseenalaistetaan, en poistanut tämänkään sankarin kommentteja. Silloinhan olisin rajoittanut hänen mielipiteenvapauttaan ja sitä en missään nimessä halunnut tehdä.

Toiset kommentoijat sen sijaan alkoivat jo ihmetellä, mikä tuota ihmistä oikein vaivasi. Eikö hän ymmärtänyt, että yrittäessään esittää Punahilkan naivina ja typeränä hepsankeikkana hän tekikin itsestään varsinaisen narrin. Mutta sen paremmin suorat kuin epäsuoratkaan vihjaukset eivät näyttäneet menevän perille. Mies jatkoi ilmeisesti jo äidinmaidossa imemäänsä oikeassa olemisen lahjaa käyttäen kirjoitusteni kitkerää ja loukkaavaa arvostelua.

Ihmettelin ja kummastelin mielessäni, mutta sen kummempiin toimiin en ryhtynyt. Ehkäpä kommentoija aikanaan väsyisi, kun huomaisi, ettei sen paremmin pehmeillä kuin kovillakaan ampuminen tuottanut mitään tulosta. Minä jatkaisin kirjoitteluani omalla tyylilläni omassa blogissani juuri niin kauan kuin minulla jotain sanottavaa olisi. Siihen eivät vaikuttaisi kehut tai haukut. Ne olivat lukijoitten mielipiteitä, eivät minun ajatuksiani Ne eivät millään tavalla tehneet minua ihmisenä tai kirjoittajana muita paremmaksi, mutta eivät myöskään muita huonommaksi.

Kysäisin Sinultakin, mitä Sinä arvelit tuosta oudosta kommentoijasta. Vastauksesi yllätti minut, sillä en ollut itse lainkaan tullut sellaista mahdollisuutta ajatelleeksi. Sanoit, että Sinun mielestäsi kommentoija oli kiinnostunut minusta. Hän oli valinnut tällaisen lähestymistavan, koska luultavasti joskus sellaista käyttämällä oli menestystä tullut. Suoraan hän ei jostain, muille tuntemattomasta syystä, osannut tai uskaltanut minua lähestyä.

Minusta analyysisi vaikutti jokseenkin oudolta, mutta saattoi siinä olla totuuden siemen mukana. Vastasin Sinulle, että jos noin tosiaan oli, niin tuo ihminen oli valinnut täysin väärän lähestymistyylin. Minua eivät öykkärit, itseään täynnä olevat ja vain omasta napanöyhdästään kiinnostuneet tapaukset kiinnostaneet pätkän vertaa. Eivät edes niin paljoa, että olisin viitsinyt heidän typerääkin typerämmät kommentit blogistani poistaa, saati heille jotain vastata.

Vielä jonkin aikaa kommentoija jatkoi julkista solvaamistani. Sitten hän lopetti. Mahtoiko tulla väsy vai uskon puute vai mikä lie. Mutta minä jatkoin tällä susipolulla entiseen malliin. Eihän vielä ollut tultu viimeiseen mutkaan.