Kävihän siihen vuoteelle Susikin kotvasen kuluttua. Mutta taisi olla edelleen niin rasittunut ja Punahilkasta säikähtänyt, ettei kyennyt oikein mihinkään. Ei Susi silti nukkunut, kuten ei Punahilkkakaan, mutta kovin vaisua oli nyt kanssakäyminen puolin ja toisin.

Silloinkin oli Punahilkka hereillä, kun Susi aamulla kuin salaa ja varkain nousi vuoteesta ja hipsi ulos makuupaikalta. Juuri tuon käsityksen Punahilkka sai: salaa ja muka huomaamattomasti luuli Susi toimivansa. Mutta eihän Punahilkalta juuri mikään jäänyt huomaamatta. Olisi hän silloin toivonut edes yhtä sudentassun silitystä, yhtä suukkoa Sudelta punaisille huulilleen, yhtä lämmintä halausta. Mutta ei saanut mitään noista, muusta puhumattakaan.

Siihen oli tyytyminen, että yksin jäi vuoteeseen ja omine ajatuksineen sai uutta päivää aloittaa. Siihen Punahilkka tyytyikin, huoahti ja nousi hetken päästä itsekin päivän töihin. Sillä niitähän kyllä sudenpesässä tekevälle piisasi. Tänään lähdettäisiin kotiin, ja Sudella oli taas edessään työmatka ulkomaille, joten monenmoista touhua riitti, kun talo jäisi lähes pariksi viikoksi tyhjilleen.

Punahilkka oli apealla mielellä. Ei hän oikein syytä siihen osannut sanoa. Oliko hän pettynyt vai surullinen vai mitä oikeastaan? Mukavalta ei kuitenkaan tuntunut. Jotenkin hän koki olleensa kuin työjuhta, vaikka paljon muutakin annettavaa hänellä olisi ollut. Mitä tämä Susi oikein haki? Kenties sellaista hilkkaa, joka nöyrästi passasi ja palveli, mutta sai muuten tyytyä niihin muruihin, joita Suden pöydältä sattui tipahtamaan.

Punahilkka ei kuitenkaan ollut sellainen hilkka eikä aikonut sellaiseksi minkäänlaisen Suden takia ryhtyä. Tämäkin Susi oli profiilinsa mukaan hakemassa tasavertaista suhdetta ikäerosta huolimatta. Punahilkka muistuttaa nyt lukijoita, että Susi haki itseään huomattavasti nuorempia hilkkoja. Punahilkka oli siis aivan yli-ikäinen tälle Sudelle. Ja kaikesta päätellen myös aivan liian viriili ja aktiivinen.

Iltapäivällä lähdettiin paluumatkalle. Susi vei pentunsa soittotunnille samaan kaupunkiin, josta Punahilkka jatkoi junalla matkaansa. Koko alkumatkan Susi sanaili melko tiukkaan sävyyn pentunsa kanssa, kun tämä ei osannut käyttää navigaattoria Sutta tyydyttävällä tavalla. Punahilkka istui vieressä sanallakaan näiden kahden väleihin puuttumatta. Siitä hän sai jälkeenpäin kiitosta Sudelta, kun oli osannut pitää suunsa kiinni. Mutta eihän asia vähimmässäkään määrin Punahilkalle kuulunut. Miksi hän siis siihen olisi puuttunut, vaikkei kovin mukavalta kuulostanutkaan Suden ärhentely vielä kovin pienelle pennulleen.

Asemalla Punahilkka ja Susi hyvästelivät toisensa. Jatkosta tai jatkumattomuudesta ei puhuttu, mutta ainakaan Punahilkka ei ollut vielä päättänyt mitään lopullista. Joskus oli hän saanut pyyhkeitä siitäkin, että liian nopeasti teki päätöksiään. Nyt päätti hän katsoa, miten asiat etenisivät. Jotakin kun tuntui kuitenkin olevan vielä kesken.