Seurattuaan melko tiiviisti lintukodon elämää ja pyöriteltyään suuria verkkosilmiään milloin mihinkin suuntaan, oli Kärpänen ollut huomaavinaan, että oli olemassa yksi aihepiiri, joka aina sai lähes jokaisen liikkeelle. Se aihepiiri oli tietenkin ”Minä ja minun asiani ja mieltymykseni”.

Kysyttiinpä sitten lempiväriä, auton mallia, juomaa, ruokaa, ajan käyttöä, melkein mitä tahansa, niin aina oltiin siihen vastaamassa yhtä innokkaasti. Ei siinä toki sinänsä mitään ihmettelemistä ole. Kun asia tunnetusti on niin, että ihminen sittenkin puhuu aina mieluiten itsestään ja on itse itsensä paras seuralainen, niin mitenkäs lintukotolaiset siinä suhteessa muita kummempia olisivat olleet.

Nyt tarjoutui kaikille halukkaille mahdollisuus taas keskittyä vain itseensä, kun TiHe postasi kysellen yhteisöläisten musiikkimakua ja vieläkin tarkemmin sitä kaikkein rakkainta musiikkikappaletta, jota ilman ei oikein voinut edes elää (Kärpäsen huom!). TiHe pohjusti kyselynsä mainitsemalla muutaman mieleensä muistuneen laulun, jotka koiranleuat olivat sitten vääntäneet vaikkapa tiettyjen ammattien ”tunnuslauluiksi”. Myös omat suosikkinsa hän mainitsi ja perusteli niiden merkityksen juuri itselleen muutamalla sanalla. Samantapaisia perusteluja toivoi hän myös kommentoijilta ja ennusti, että listasta varmaankin tulisi hyvä, monipuolinen ja kuunteluun sopiva.

Jo puolentoista tunnin kuluttua postauksesta riensi paikalle VRK. Ihan ensimmäiseksi mainitsi hän laulajan nimen, joten oliko tästä nyt pääteltävä, että juuri tuo mainittu laulaja oli VRK: n lempiesiintyjä. Joskus ennenkin on VRK: n kommenteista voinut saada sellaisen käsityksen. Nyt ei kuitenkaan kysytty suosikkilaulajaa, vaan suosikkikappaletta. Sen mainitsi VRK seuraavaksi. Ilmeisesti mainittu kappale mainitun laulajan esittämänä oli sellainen parivaljakko, että se oli vienyt VRK: n sydämen lopuksi ikää.

Vielä toisenkin laulun VRK nimesi. Hän kertoi opetelleensa ko. laulut samoihin aikoihin. Vieläpä vuosiluku mainittiin. Lisäksi saatiin myös tietoa asiasta, jota ei lainkaan ollut tiedusteltu, ja joka tuskin kovin monen lukijan mielenkiintoa edes herätti. Vai oliko niin, että tuo mainittu henkilökohtainen asia oli juuri se perustelu, jota postaaja oli toivonut pelkän musiikkikappaleen nimen lisäksi. Kenties asia oli näin.

Seuraavaksi kertoi mieltymyksistään UPK. Hänelle palautui nuoruus mieleen juuri tiettyä musiikkia kuuntelemalla. Mutta totta kai hänkin piti postaajan toisesta valinnasta, kuinkas muuten. UPK: han aina piti siitä mistä joku muukin (Kärpäsen huom!).

Yhteisön ulkopuolinen kommentoijakin halusi osallistua yhteisen listan laadintaan. Hän piti nyt jo kuolleen naislaulajan uran alkuvaiheen kappaleesta. Jopa sen sanat hän osasi ulkoa. Hän mainitsi vain tämän yhden kappaleen, mutta AVK, joka oli seuraavana vuorossa, oli niin kaikkiruokainen musiikin suhteen, ettei oikein osannut päättää, mitä sanoisi. Hän esittikin vastauksensa linkkeinä, joihin kiinnostuneet sitten saivat tutustua.

AVK: lle vastasi seuraavana aamuna VRK. Hän harmitteli omaa suppeaa musiikkimakuaan. Ilmeisesti harmituksen takana oli jokin AVK: n ja VRK: n yhteinen sisäpiirijuttu, josta muilla, ei ainakaan sivullisella Kärpäsellä ollut  itään tietoa. Niinpä tuo heitto jäi jotenkin ilmaan roikkumaan, vaikka mitä ilmeisimmin oli VRK: n tarkoituksena ollut saada toiset kiinnostumaan asiasta tarkemmin (Kärpäsen huom!).

Lettuilijakin ennätti vastaamaan. Hän kirjoitti pitkän sepustuksen niin entisistä kuin nykyisistä ja kait vielä tulevistakin mielikappaleistaan. Useimpiin liittyi muistoja, jotka tulvivat mieleen sävelmän soidessa. Muuten oli lettuilija sitä mieltä, että musiikkimieltymykset hänellä vaihtelivat kovin monesta asiasta riippuen. Samaa mieltä oli kovin moni muukin kommentoija, vaikka jokaiselta melkein löytyi yksi tai useampia ehdottomia suosikkeja.

Monien esiin tulleiden ”iskelmien” jälkeen palasi VL muistoissaan lapsuuteen ja kirjoitti kommenttiinsa tutun hengellisen laulun sanat. Ne sävelmän kera toivat hänen mieleensä turvaa ja lohdutusta, olivat yksinkertaiset ja kauniit ilman turhia kommervenkkejä. Nykymusiikki räminöineen ja rääkymisineen oli VL: lle kauhistus.

Myös VRK intoutui samasta VL: n mainitsemasta laulusta. Hän muisti siihen lisää sanoja. Nyt on kyllä sanottava, että joko tahallaan tai vahingossa oli VRK sekoittanut parikin eri laulua toisiinsa. Mutta siellähän ne joukon jatkona menivät täydestä kuin väärä raha. Muutenkin oli VRK samoilla linjoilla VL: n kanssa siitä, millainen musiikki miellytti korvaa. Räminä ja räiske eivät olleet mitään musiikkia. Kaunista, sointuvaa ja mukaansa tempaavaa musiikin olla piti.

Vielä seuraavissakin kommenteissaan VRK peräsi samaa asiaa. Kukaan, tai ei ainakaan hän itse jaksanut kuunnella moista räminää illasta toiseen. Ja sitten sivuttiin jo kokonaan toista asiaa. Mielimusiikista oli kysytty, mutta nyt VRK sotki siihen jo ihmisten yleiset käytöstavat vaikkapa erilaisilla festareilla. Kovin oli ohut tuo käytöstavoiksi kutsuttu silaus ihmisten pinnassa.

Hoh-hoijaa! hohoilee nyt Kärpänen. Siinä asiassa, että alkoholin runsas nauttiminen saa kontrollin helposti pettämään useimmilta ihmisiltä, on se kyllä samaa mieltä. Mutta ennen kuin kovin laajasti alkaa ympärilleen osoitella ja toisten käytöstapoja huonoiksi moittia, olisi tällaisten moittijoiden kai syytä vilkaista ensin vaikka lähimpään peiliin. Ei ole nimittäin kaikin ajoin ollut kehumista myöskään ko. henkilön käytöstavoissa hänen kommentoidessaan erinäisiä kirjoituksia. Mutta ainahan sen rikan huomaa helpommin toisen silmässä kuin malkan omassaan (Kärpäsen huom!).

Vielä samaan syssyyn antoi VRK tulla mielipiteensä englanninkielisestä laulamisesta. Se oli hänen mielestään pelkästään yritystä peittää sitä, ettei oikeasti osannut lainkaan laulaa. Mahtoi VRK itse olla niin taitava laulaja, ettei tarvinnut tällaisiin kepulikonsteihin turvautua (Kärpäsen huom!)?