Jos Mikko siis kuvitteli, että nyt kun Soilen auto oli myyty, Soile pysyisi kuin naulittuna ahtaassa vankilassaan, hän erehtyi pahemman kerran. Soile ei koskaan ollut ollut kovin innokas autoilija. Ajokortinkin hän hankki vasta kolmikymppisenä Mikon kehotuksesta.
 
Autoiluintoa ei myöskään ollut kasvattanut Mikon asenne Soilen ajotaitoja kohtaan. Jos Soile ajoi autoa, hän lähti liikkeelle mieluiten yksin, sillä ei ollut lainkaan mukavaa kuunnella Mikon jatkuvaa arvostelua ja halveksuntaa ajotaidoistaan. Lisäksi tietoisuus siitä, että oli jatkuvan negatiivisen tarkkailun ja arvioinnin alla vaikutti osaamiseen niin, että Soile teki typeriä virheitä, joilta yksin ajaessaan olisi luultavasti välttynyt.
 
Soilella olivat vielä tuoreessa muistissa autokouluajat, jolloin Mikko ”opetti” häntä ajeluttamalla väsynyttä Soilea iltakaudet pitkin pimeitä metsäteitä huutaen ja ärjyen vieressä koko ajan. Silloin ei Soile vielä uskaltanut nousta kapinaan moista opetusta vastaan, vaan nöyrästi hammasta purren ja pimeässä kyyneleitä vuodattaen kuunteli Mikon ryöpytystä. Nuo ajat olivat kuitenkin olleet ja menneet. Enää Soile ei lähtenyt Mikon ”oppiin”, ja jos lähti, varoitti tätä jo etukäteen puuttumasta hänen ajamiseensa.
 
Soile ei siis koskaan ollut ollut riippuvainen autosta, vaikka hän oman auton sitten hankkikin. Mutta huomattuaan, ettei sitä oikeastaan tarvinnut, oli hän itse ehdottanut sen myymistä. Nyt kun tilanne oli ajautunut tähän malliin, olisi auto tietysti ollut Soilelle jonkinlainen turva ja keino hoitaa asioitaan. Mutta se oli myös menoerä, johon Soilella tuskin olisi varaa, kun hän aloittelisi elämäänsä yksin eron jälkeen.
 
Kun Soile miettii tuon yön tapahtumia, muistelee hän tajunneensa kyllä sen, että oma auto oli nyt poissa pelistä. Mutta Mikon tarkoitushakuisuutta hän ei silloin ymmärtänyt. Vasta jälkeenpäin monien muiden tapahtumien myötä ja asioita yhdistelemällä on asia hänelle valjennut. Mutta kuten sanottu, ei auton puuttumisesta sitten seuranneille tapahtumille mitään estettä muodostunut, tuskin edes hidastetta. Ihminen on kekseliäs, ja erityisesti vaikeissa oloissa tuo kekseliäisyys saa joskus jopa valtavat mittasuhteet.

Niinpä ei Soile uhrannut turhaan energiaansa miettimällä, miten selviäisi yksin ilman autoa. Oli hän selvinnyt ennenkin ja selviäisi nytkin. Monta muuta tärkeämpää ja ajankohtaisempaa pohdinnanaihetta pyöri hänen päässään. Puuttuva auto oli sivuseikka.