Tästä viestistä tuli vielä pitempi kuin edellisestä. Jos ensimmäinen viesti oli ollut perinpohjainen selostus Pekasta ja hänen elämänvaiheistaan avioliittoa, avioeroa, perhettä ja sairauksia myöten unohtamatta tämän hetken tilannetta, sisälsi tämä toinen nyt vakuutteluja ja perusteluja sille, miksi Liisan ja Pekan kannattaisi tavata.

Kaunosieluisesti Pekka maalaili Liisan luettavaksi tulevaisuuden kuvia, joissa he henkevästi keskustellen, toinen toistaan tukien ja kaikki esteet tieltään raivaten kulkisivat yhdessä kohti kaunista vanhuutta. Pekalla oli eläkeikään aikaan vielä reilut kymmenen vuotta. Sen ajan tekisi hän ahkerasti töitä, jotta voisi taata niin itselleen kuin Liisallekin hyvän ja aineellisesti turvatun vanhuuden.

Saatuaan pitkän viestin kirjoitetuksi Pekka ei jäänyt aikailemaan, vaan sinkautti sen nopeasti bittiavaruuteen, jotta ei vain tulisi katumapäälle. Hänestä tuntui, että hän oli nyt tehnyt oman osansa. Muuta ei hän tässä vaiheessa voisi tehdä. Nyt oli Liisan vuoro tehdä seuraava siirto. Sen jälkeen katsottaisiin kortit uudelleen. Pekka oli päättänyt, että kovin helpolla hän ei luovuttaisi.

Rauhallisin mielin asettui Pekka yöpuulle. Kummallinen varmuus oli hiipinyt hänen sisimpäänsä. Enää ei Pekka oikopäätä uskoisi, jos joku sanoisi hänelle, ettei kannata yrittää. Ihminenhän Liisa vain oli, vaikka tuntuikin Pekan silmissä lähes saavuttamattomalta jumalattarelta. Mutta nyt oli päättänyt Pekka pistää peliin kaiken, mitä pistettävissä oli. Hän pommittaisi Liisaa niin kauan, että saisi tämän suostumaan tapaamiseen. Tähän päätökseensä Pekka nukahti…