Liisa oli löytänyt deittisivuston ystävättärensä avustuksella, joka hyvällä menestyksellä oli surffaillut kyseisellä sivulla jo pitemmän aikaa. Ei ystävätärkään vakituista kumppania ollut vielä löytänyt, mutta oli vakuuttanut Liisalle, että moneen mielenkiintoiseen ihmiseen oli hän menneitten viikkojen ja kuukausien aikana tutustunut. Osa tuttavuuksista oli jäänyt muutaman viestin vaihdon varaan, osan kanssa oli ystävätär soitellut jonkun kerran ja aika monta oli sellaistakin, joiden kanssa oli hän käynyt treffeillä: muutamien kanssa jopa useampaan kertaan.

Tälläkin hetkellä tapaili ystävätär miestä, jonka sivuston kautta oli yhyttänyt. Tuskin tästäkään kaksoisvuoteen toisen puoliskon vakituista täyttäjää tulisi, mutta parempi näin kuin aivan yksin surkeutta valittamassa. Mies oli reilu, mukava, kaikin puolin miellyttävä ja täytti paikkansa hyvin. Ystävätär oli varsin tyytyväinen elämäänsä ja kehotti Liisaakin mitä pikimmin kirjautumaan sivustolle. Ties mikä Adonis ja loppuelämän sulostuttaja sieltä vielä Liisallekin löytyisi.

Aikansa ystävättären houkutuksia kuunneltuaan Liisa sitten päätti uskaltautua. Ensin hän vain availi erilaisia profiileja tutustumismielessä nähdäkseen, millaisia tarjokkaita sivustolla oli. Sitten rohkeni hän jo lähettelemään pikkuviestejä mukavantuntuisille uroille ja kohta oli Liisa luonut oman profiilin kuvineen kaikkineen. Kun parin viikon maksuton kausi loppui, päätti Liisa ostaa kolmen kuukauden pituisen jakson. Siinä ajassa arveli hän jo ennättävänsä nähdä, voisiko tätä kautta jotakin vipinää elämään tulla.

Liisa aivan yllättyi siitä, miten paljon yhteydenottoja tuli. Flirtit olivat tietenkin pääosassa, Liisa kun ei ollut niiden tuloa mitenkään halunnut estää. Useimmat niistä olivat kuitenkin kuin kepillä jään koettamista, eikä sellaisen lähettäjällä useimmiten ollut muuta tarkoitusta kuin osoittaa tällä tavoin noteeranneensa Liisan profiilin.

Koska Liisa oli tunne-elämältään ja itsetunnoltaan iästään ja kokemuksistaan huolimatta melko epävakaa, olivat flirtitkin hänelle tarpeellinen ja tärkeä osoitus siitä, että hänestä oltiin kiinnostuneita, hänen ulkonäköään arvostettiin, hän oli jotakin. Liisasta oli ihanaa availla ja lukea flirttejä, sillä niitä lukiessaan hän koki olevansa hyväksytty ja tavoiteltu. Jos jonakin päivänä flirttisaldo jäi pieneksi, oli Liisa heti tutkimassa ja arvostelemassa itseään. Mikä hänessä oli vikana? Eikö kukaan ollut kiinnostunut hänestä? Pitäisikö profiilia jotenkin muuttaa?

Toisen kautta oli flirttien suuri määrä myös huono asia. Se ruokki väärällä tavalla Liisan käsitystä itsestään. Liisan kaltaiselle ihmiselle, jolle moitteeton, huoliteltu ja kaunis ulkonäkö muutenkin merkitsi paljon, jopa liikaa, antoi tuo yletön ihailu ja suosio vääränlaisen viestin.

Liisa alkoi entistä enemmän keskittyä ulkoisiin seikkoihin niin itsessään kuin kumppanin valinnassakin. Viesteihin vastatessaan hän korosti omaa hyvin säilynyttä ulkonäköään monin tavoin kietoen sen kuitenkin aivan päinvastaisiin ilmaisuihin. Hän muka surkutteli rapistuvaa kauneuttaan, kun tosiasiassa tarkoitti, että kauneus yhä oli tallella.

Myös luonnettaan ja sen herkkyyttä ja omaa ilmaisuvoimaansa Liisa halusi korostaa. Senkin hän, tietoisesti, kääri sellaiseen pakettiin, että huonompi ihmistuntija helposti sai käsityksen, että tässä nyt todellinen surkimus ja avuntarvitsija tilittää tuntojaan ja omaa epäonnistumistaan.

Liekö sitten niin, että tuollainen pikkutyttömäinen, lapsellinen itkuntuherrus saa miehet tuntemaan itsensä isoiksi ja vahvoiksi naisen suojelijoiksi, kun monet yhteydenottajat menivät tuohon lankaan ja tarjosivat vahvaa ja tukevaa olkapäätään, johon pikkuinen Liisa voisi turvallisesti nojata, kun elämän myrskyt oikein koettelevat.