Ensimmäisenä rotuhämähäkin kirjoitusta ehätti kommentoimaan jäsen, joka aiemmin oli lopultakin rohkaissut mielensä ja ilmoittanut, että RL -nimitys kuului oikeastaan hänelle eikä sille toiselle jäsenelle, joka sen avulla oli kyseenalaista mainetta ja kunniaa niittänyt jo pitemmän aikaa. Nimityksen myöhemmin nimiinsä ominut jäsen oli heti vapaaehtoisesti ja ilman oikeudenkäyntiä ”luovuttanut” sen takaisin oikealle omistajalleen, joten nyt kaikki oli ilmeisesti taas hyvin.

Ainakin, mikäli kommentin sävyyn oli uskominen. Päivää, paria sitten tapahtuneen pikku kuohahduksen jälkeen oli kommentoijan sisäinen myrsky ilmeisesti jo suurimmalta osaltaan laantunut, ja käytös oli taas hienotunteista, neutraalia, lojaalia ja korrektia. Toisin sanoen sellaista, josta kommentoitava ei ainakaan maitoaan voinut nostaa, vaikka mille kantille olisi asiaa kääntänyt ja vääntänyt yrittäen mahdollisimman tarkasti lukea ja tutkia jopa ne surullisen kuuluisat rivien välitkin. Ja sellaista, joka yleisen käsityksen mukaan oli soveliasta silloin, kun oman porukan tuotoksia kommentoitiin ja niistä jotakin mieltä oltiin.

Pikkuisen sentään nosti aiempi rohkeus vielä päätään kommentoijan huomauttaessa, että tahattomuus ei ole yhtä kuin tahallisuus. Tämän kärpänen omavaltaisesti? tulkitsi tarkoittavan sitä, että kommentoijan mielestä plagioija oli plagioidessaan kyllä tiennyt, mitä oli tekemässä. Hän oli siis toiminut täysin tarkoituksellisesti eikä vahingossa, kuten kommentoitavassa tekstissä yritettiin vihjailla. Tätä samaa asiaa ko. kommentoija oli tuonut esiin jo kuohahtaessaan tilanteessa, jossa jotkut yrittivät puolustella väärää tekoa vähättelemällä sen merkitystä.

Parasta oli kuitenkin valita sanansa mahdollisimman tarkkaan, ettei vain kannanotoillaan mitenkään merkittävästi tulisi loukanneeksi sen paremmin kirjoittajaa kuin yhteisön muitakaan jäseniä. Jos siihen sattui erehtymään, oli melko varmasti tuominnut itse itsensä alimpaan paarialuokkaan. Niinpä tämäkin kommentoija lopetti kommenttinsa hymynaamaan, jota edelsi kehu kuvassa esiintyvän vahtikoiran komeudesta. Varma tapa lepyttää ainakin eläinten ystävä, jos vahingossa? olikin sattunut vähän hännän päälle astumaan.

Seuraava kommentoija sen sijaan ei kuvia kumarrellut, mutta ihmekös tuo, olihan hän taas noita kurjia ja jokseenkin arvottomia anonyymejä. Tämä anonyymi oli vieraillut oikein googlessa ja kehotti myös tekstin laatijaa siellä mieluusti vierailemaan. Sieltä löytyi selväkielistä tekstiä siitä, mitä asioita tekijänoikeudet koskivat. Erityisesti tietoiskun viimeiseen lauseeseen kannatti kiinnittää huomio. Sen verran sentään ystävällismielistä henkeä löytyi, että anonyymi oli armollisesti itse etsinyt esittämänsä asiat googlesta ja täräytti ne nyt lähes voitonriemuisen oloisesti kaikkien kiinnostuneitten luettavaksi. Niin sitä pitää!

Nyt kärpänenkin alkoi pyöritellä suuria verkkosilmiään tekstin yllä ja hartaana pysähtyi viimeisen lauseen kohdalle. Mitä siellä oikein sanottiin? Ja sanottiinhan siellä. Jos kärpänen oikein ymmärsi, niin viimeisen lauseen tärkein asia oli se, että ”tekijänoikeus ei suojaa ajatuksia”. Vain toteutustavalla on merkitystä.

Mitä se sitten mahtoi tarkoittaa? Kärpäsen mielestä sitä, että kirjoittajan kaunopuheinen esitys siitä, miten kaiken omana esitetyn on varmasti jo aikojen alussa joku toinen ennättänyt keksiä ja esittääkin. Eli tämän ajatusmallin mukaan mitä tahansa kirjoititkin, oli sen jo joku toinen ennättänyt ennen sinua ajatella.

Niinpä niin, totta kai oli, mutta kokonaan toinen juttu oli se, miltä kantilta asiaa ja ajatusta tarkasteli ja miten sen omin sanakääntein ja lauserakentein saattoi toisten luettavaksi. Tuo viimeksi mainittu oli sitä omaa, jota toisilla ei ollut oikeutta mennä plagioimaan ja omissa nimissään esittämään. Sitä suojeli tekijänoikeus, vaikka se sitten millaista siansaksaa olisi ollut.

Harvoinhan kukaan nyt mitään siansaksaa halusikaan plagioida ja omana tuotoksenaan esittää. Parhaita paloja siihen tarkoitukseen käytettiin. Varmaan useimmissa tapauksissa oli kyse omasta riittämättömyyden tunteesta: halusta olla toisten silmissä parempi kuin koki olevansa. Joskus sellainen halu ajoi ihmisiä äärimmäisten keinojen käyttämiseen, valitettavasti. Olihan sellaisesta runsaasti esimerkkejä moneltakin elämän alueelta.

Anonyymi kommentoija päätti tämän lähes paatoksellisen mielenilmaisunsakuitenkin  hyväksyvään toteamukseen, joka koski edellisen kommentoijan lausahdusta ”tahattomuus tai tahallinen ei ole sama asia”. Hyvin oli sanottu, totta tosiaan!

Jos kommenteista pitäisi arvosanoja jaella, niin tästä kommentista voisi kärpänen antaa vaikka numeron 7. Perään tulisi kylläkin melko pitkä miinus, sillä kommentin loppuun liitetty nikki oli jokseenkin käsittämätön, eikä kärpäsen mielestä liittynyt asiaan mitenkään. ”Jos värjään hiukseni…”.

Pah, kaikkea sitä kuuleekin! Kärpänenkin, saati ko. yhteisön kauniimman sukupuolen edustajat, voisi tuollaisesta vihjailusta loukkaantua, sillä karvaisen päänsä väriloistoa on senkin purkista haettava, niin hyönteinen kuin onkin! Onko se siis luotettava? Hmmm… Siinäpä pohtimista vuoden viimeisenä päivänä armon vuonna 2011.