Juuri äsken kolostaan ulos tullut kommentoija, joka ihmetteli negatiivisuuden suurta voimaa tämänkin yhteisön piirissä, antoi heti täyden tukensa sulkapäälle. Miettimään pisti, mikä tuollaista toisten kalvamista oikein aiheutti.

Eipä tarvinnut kauaa yksin miettiä, kun jo joka paikan kommentoija tiesi taas tähänkin asiaan vastauksen eikä tietenkään pystynyt kyseistä tietoa hyvin pitkään omanaan pitämään, vaan kuulutti sen oitis ilmoille.

Syy oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että yhteisön jäsenet, hekin, olivat kovin raadollisia (voiko olla noin? kärpäsen huom!). Joskus heidänkin vakaa ja varma junansa ohjautui pois raiteiltaan, ja siinä tarvittiinkin taitoa, että se taas saatiin kammetuksi takaisin kiskoille.

Mutta huolimatta tuon pienen, ikävän, mutta ah niin inhimillisen piirteen olemassaolosta oli yhteisö kuitenkin jalat tiukasti maassa seisova vankka muuri, joka otti opiksi virheistään. Siitä huolimatta väärinkäsityksiä joskus tuli, kun kanssakäymisen perustana oli pelkkä kirjoitettu teksti ilman ilmeitä, eleitä, äänensävyjä, jopa hymiöitä.

Puhumattakaan siitä, että jotkut olivat käyneet oikein rivienvälilukemisen mestarikurssin hyvin arvosanoin. He näkivät teksteissä sellaistakin, mitä siellä aivan varmasti ei ollut. Jotkut, kurssia käymättömät taas saattoivat tahattomasti sortua turhaan tulkintaan.

Nyt tekee kärpäsen mieli kysyä, oliko tämä kommenttiautomaatti myös koko yhteisön virallinen oikolukija ja semantikko, kun niin varmasti pystyi toisten teksteistä sanomaan, mitä siellä oli ja mitä taas ei ollut? Eikö olisi kuitenkin viisainta sanoa varmasti vain niistä asioista ja niiden merkityksistä, joiden loppuun oman puumerkkinsä oli lätkäissyt.

Tuo jokaisen, vähänkin inhimillisyyteen taipuvaisen mielen herkistävä hyminä jatkui opinkappaleen selityksellä Lutherin tyyliin. Siis mitä tämä kaikki on? Se on sitä, että pienuudestaan huolimatta yhteisö sisältää koko elämänkirjon vikoineen, puutteineen, mutta myös hyvine puolineen, joita niitäkään ei sopinut unohtaa.

Sama harras tunnelma jatkui vielä yhden kappaleen verran. Anteeksi antamisella oli ihmeellinen voima, ja se oli tahdon asia. Anteeksi pyytäminen vaikutti aivan yhtä väkevästi. Amen!