Tunturisuunnistus alkoi lauantaiaamuna. Hyvissä ajoin miehet lähtivät kisapaikalle. Me naiset jäimme majapaikkoihimme. Tunsin rouvan ennestään. Olimme tutustuneet Pariisin maratonilla, jossa kaksilahkeisemme juosta jolkuttivat veren maku suussa ympäri Pariisia. Emme kuitenkaan olleet sen parempia tuttavia, mutta miesten lähdettyä suunnistamaan, suuntasimme me kulkumme tunturiin kohti Montellin majaa, jonne oli muutaman kilometrin matka. Naisella oli kaksi lapinkoiraa, joita piti ulkoiluttaa, ja tässähän se homma tuli samalla tehtyä.

Päivä oli lämmin, joten tunturista palattuamme pulahdin uimaan Vuontisjärveen. Vesi näytti olevan hiukan alle kaksikymmentä asteista, joten se virkisti mukavasti. Sitten keittelin kahvit ja nautin edellispäivänä matkan varrelta ostamiamme leivonnaisia. Miesten paluuseen oli aikaa vielä runsaasti, joten otin läppärini ja asetuin hotellin yleisiin tiloihin surffailemaan netissä. Suurimman osan ajasta taisin kyllä kirjoitella sähköposteja, sillä kiireinen kesäni oli aiheuttanut sen, että olin kirjoitusvelassa vähän sinne sun tänne.

Vielä sunnuntainakin miehet juoksivat tunturissa rasteja etsiskellen. Kun he palasivat sieltä, päätimme kiivetä Taivaskerolle, jonne lähti polku hotelli Pallaksen lähimaastosta. Koirat otettiin totta kai mukaan. En muista mistä syystä lapinkoirien emäntä kääntyi kesken kaiken takaisin toinen koira mukanaan. Olisiko syy jotenkin liittynyt koiraan ja sen jaksamiseen. Me muut kiipesimme huipulle asti, jossa tuuli aika tavalla, vaikka alempana rinteessä oli oikein leppoisaa. Pakollisten kuvaussessioitten jälkeen lähdimme mekin raahustamaan alas kohti hotellia.

Maanantaina oli kotiin lähtö. Paluumatkalla poikkesimme vielä ihailemaan Pallasjärven punaisia hiekkoja ja samalla pulahdimme järveen uimaan. Ranta on hyvin matala, joten sai kahlata todella pitkälle, ennen kuin pystyi heittäytymään uimasilleen. Minulle, huonon uimataidon omaavalle maakravulle se sopi kyllä erinomaisesti.

Toisena käyntikohteena meillä oli jääkauden aikana muodostunut Pakasaivon kalliojärvi. Sekin oli hieno nähtävyys. Tämä paikoitellen jopa 60 metriä syvä järvi on saamelaisten vanhoja palvontapaikkoja ja nykyisin suosittu turistinähtävyys.

Alkoi näyttää siltä, ettemme ehtisi samana päivänä enää kotiin. Tarvittiin siis yöpaikkaa. Poikkesimme Rovaniemellä syömään ja siinä samalla katselimme netistä sopivia majapaikkoja hiukan alempaa. Sellainen löytyi, ja niin oli pehmeä pielus turvattu pään alle taas kerran.

Tiistaina suuntasimme suorinta päätä kotiin. Miehellä oli jo työasiat mielessä, ja hän soitteli puheluita pitkin matkaa. Jotenkin meillä tuntui olevan kovin vähän puhumista keskenämme. Ehkä menomatkan keskustelut olivat tehneet tehtävänsä, ja mies pohti suhdettamme ja sen tulevaisuutta, jota ei siis ollut olemassa.

Minusta oli mukavaa tulla taas kotiin. Olin mukana eräässä teatteriprojektissa, ja jo samana iltana meillä oli harjoitukset. Minulla oli viimeinen lomaviikko käsillä, joten se piti yrittää hyödyntää mahdollisimman hyvin. Niinpä vielä lauantaiksi olin varannut Saimaan kanavaristeilyn Viipuriin itselleni ja tyttärelle sekä hänen poikaystävälleen. Risteilylle pääsi ilman viisumia, joten se oli iso etu. Minullahan viisumi oli, mutta nuorella väellä ei.