Koitti uusi päivä. Punahilkka ajatteli, että hän ei kyllä yhteyttä ottaisi, vaan Susi saisi tehdä aloitteen, jos niin halusi. Iltapäivällä tämä sitten soittikin. Kovin oli katuvaista sutta, kertoi ottaneensa illalla ensin yhden kuuman rommin, kun olo vähän flunssaiselta tuntui, ja sitten oli laseja kallistunut vähän enemmänkin. Harmitteli Susi nyt eilisiä puheitaan ja tökeröä käytöstään. Kovasti mielellään vielä jatkaisi hän tutustumista Punahilkan kanssa, kun treffitkin kerran oli jo sovittu. Eipä tuo ottanut, jos ei antanutkaan, tuumasi Punahilkka, ja niin sovittiin eiliset kärhämät ja villaisella painettiin, jos jotakin painamista oli.
 
Sitten koitti vappua edeltävä viikonloppu. Punahilkalla oli perjantai-illaksi sovittu iltamenoa työkavereiden seurassa. Susi taas kertoi menevänsä mökilleen viikonlopun viettoon. Taisi olla peräti ensimmäinen kerta, kun hän siellä kyseisenä keväänä oli. Mökki oli jonkun Suden sukulaisen kuivan maan mökki, oikeastaan vanha rintamamiestalo, jota Susi oli kunnostellut ja näin saanut sitten luvan käyttää mökkiä. Suden puheista sai Punahilkka sellaisen vaikutelman, että mökki oli Sudelle lähes kultaan verrattava aarre. Tarkkaan kertoili Susi, millaisia kunnostustöitä oli mökillä tehnyt. Viimeksi oli lahonneet rappuset uusinut.
 
Perjantaina iltapäivällä Susi soitti Punahilkalle. Leppoisan oloisena hän haasteli tulevasta viikonlopusta mökillään. Paraikaa oli hän sinne matkalla ja kertoi ostaneensa lohta, jota sitten perille päästyään savustaisi. Aivan herahti vesi Punahilkan kielelle, sillä kala kaikissa muodoissaan oli hänen herkkuaan. Mutta nyt ei ollut mahdollisuutta päästä Suden savustustaitoja arvioimaan ja niiden tuloksia maistelemaan, vaan omat menot olivat Punahilkallakin mielessään.
 
Ollessaan sitten illemmalla matkalla omiin kemuihinsa, oli Punahilkka jälleen yhteydessä Suteen. Susihan se sieltä taas soitteli ilmoittaakseen, että kala oli nyt savustettu ja kohta alkaisi hän sitä maistella. Mitä lie muuta siinä rupateltiin, kuitenkin ihan ystävällismielisesti.
 
Seuraavana päivänä, joka oli lauantai, olikin Susimetsässä yllättävää säpinää. Punahilkka nukkui tietenkin pitkään juhlistaan väsyneenä. Joskus aamupäivällä soi puhelin. Tällä kertaa ei linjan päässä ollut savulohisusi, vaan eräs toinen, jonka kanssa Punahilkka oli joitakin viestejä vaihdellut.
 
Mutta yllätys oli tämäkin yhteydenotto. Linjan toisessa päässä puhuva Susi kertoi olevansa Punahilkan kotipaikkakunnalla eräässä kahvilassa ja odottavansa nyt Punahilkkaa sinne treffeille. Ensi hämmästyksestä toivuttuaan (Punahilkka ei ollut sopinut mitään treffejä kyseiseksi päiväksi yhdenkään suden kanssa) vastasi Punahilkka olevansa paikan päällä vajaan tunnin kuluttua.
 
Ja niin myös oli, sillä ei hän jättänyt tsekkaamatta yhtäkään mahdollisuutta, joka eteen avautui. Hiukan häntä tietysti ihmetytti Suden yllättävä veto: lähteä nyt summanmutikassa treffeille vieraalle paikkakunnalle yli sadan kilometrin päähän, kun mitään treffejä ei ollut edes sovittu. Jollain lailla tuollainen veto kyllä kertoi myös Suden rohkeudesta ja riskinottokyvystä, ja sellaisia ominaisuuksiahan Punahilkka juuri arvosti. Joten ei muuta kuin korkokengät jalkaan, punaa huuliin ja menoksi tapaamaan Sutta, joka harrasti pienkoneella lentämistä.
 
Ei Punahilkka treffeiltä juuri mitään odottanut, ja kun ei odottanut, ei myöskään pettynyt. Mutta Susi tekikin vielä yhden yllättävän siirron. Heti kohta, kun kahvit oli saatu juotua, ilmoitti Susi ajatelleensa, että viikonloppu vietettäisiin yhdessä. Hoh-hoijaa, tuumi Punahilkka, koko lailla erikoinen oli Suden ehdotus. Kyllä kait yhteiseen viikonloppuun tarvittiin sentään molempien suostumus ja halu.

Punahilkka ei tällaista halua sisikunnassaan tuntenut, joten kyllä Susi nyt saisi palata yksin sinne mistä oli lähtenytkin. Helposti Susi asian hyväksyi, tajusi kait itsekin edenneensä nyt liian omavaltaisesti, kun tuollaisia meni ehdottelemaan. Sivuhuomautuksena mainittakoon, etteivät Punahilkkaa kiinnosta sudet, jotka eivät uskalla silmiin katsoa, vaan kaiken aikaa pälyilevät ympäriinsä ja kaihtavat Punahilkan katsetta. Tämä Susi oli juuri tällainen.
 
Niin erottiin. Susi lupasi lennättää Punahilkkaa pienkoneellaan jonakin kauniina kesäisenä päivänä. Lennätyspäivän vuosilukua ei mainittu, joten Punahilkka elää toivossa. Nyt on käväissyt mielessä, että koska lupauksesta on kulunut jo useampi vuosi, pitäisi toivosta ehkä vähitellen luopua. Tai mistäpä sen tietää, jos Susi vaikka sattuisi tämän postauksen lukemaan ja tuulispäänä rientäisi lupauksensa täyttämään ja Punahilkkaa taivaalla lennättämään. Mistäpä sitä koskaan tietää?
 
Sitten Punahilkka lähti kipittelemään kotiin päin. Tarkoitus oli vielä käväistä kaupassa hakemassa viikonlopuksi jotakin syötävää. Ei ennättänyt Punahilkka kauppaan asti, kun kännykkä pirahti. Savulohisudella oli taas asiaa.