Kesä kului, kirjeenvaihto ja yhteydenpito Soilen ja miehen välillä syveni ja sai yhä intiimimpejä muotoja. Kumpikaan ei puhunut tapaamisesta, sillä paitsi että se olisi ollut hankala järjestää, olisi se ollut myös hyvin vaarallista. Tämä riitti Soilelle. Olihan se kuitenkin paljon enemmän, kuin mistä Soile vuosikausiin oli päässyt osalliseksi.

Nyt hän eli kuin kahta elämää. Oikeassa elämässä hän oli Mikon vaimo, joka uudestaan oli löytänyt seksuaalisuutensa voiman. Virtuaalimaailmassa hän avautui sekä henkisesti että fyysisesti kuin kukka vieraan miehen tulla. Siitä hän ammensi voiman, jolla jaksoi tavallisen, arkisen, usein puuduttavan avioelämän, josta kaikki keskinäinen ilo tuntui vähitellen kuolevan pois. Siitä hän sai voiman yrittää luoda tuota iloa ja uutta hehkua myös aviopuolisoitten välille.

Mutta vaikka Soile kuinka yritti, on selvääkin selvempää, etteivät hänen ponnistelunsa mitenkään yksistään voineet riittää. Myös Mikon ponnisteluja olisi tarvittu, mutta niitäpä ei ollut saatavilla. On vaikea sanoa, huomasiko Mikko Soilessa tapahtuneen muutoksen ja mitä hän siitä oikein ajatteli. Täytyi hänen ainakin se huomata, miten aktiivinen Soilesta oli tullut seksuaalisesti. Tämä teki aloitteita ja suorastaan vaati Mikolta huomiota. Soile ei tyytynyt enää mihinkään puolinaiseen, vaan tuntui haluavan kaiken ja yhä enemmän.

Jos Mikko olisi osannut toimia oikein, mutta milloinkas hän olisi osannut, olisi hän iloinnut Soilessa tapahtuneesta muutoksesta ja nauttinut uudesta hehkusta, joka avioelämään Soilen aktivoitumisen myötä oli tullut. Sen puutettahan hän aina oli valittanut ja syyttänyt Soilea sen puuttumisesta.

Mutta ei, Mikko pelkäsi. Hän pelkäsi entistä enemmän menettävänsä Soilen. Hän pelkäsi menettävänsä sen ihmisen, jonka hän oli luullut alistaneensa valtaansa, ja jonka hän oli kuvitellut siinä myös pysyvän. Pelko sai aikaan sen, että Mikosta tuli entistä ilkeämpi Soilea kohtaan. Soile, joka tunsi aivan pursuavansa rakkautta koko maailmaa kohtaan ja oli valmis jakamaan sitä Mikollekin, ei saanutkaan Mikolta vastalahjaksi rakkaudenosoituksia, vaan kun hän aamuisin noustuaan meni halaamaan Mikkoa, seisoi Mikko jäykkänä kuin seiväs hänen edessään kietomatta edes käsiään hänen ympärilleen. Soile tunsi olevansa kuin kylmä kala, jonka kosketuksen Mikko hädin tuskin sieti.

Tietysti Mikon reaktiot loukkasivat Soilea. Mutta asia ei ollut autettavissa. Koko avioliiton ajan oli Mikko käytöksellään ajanut heitä kuilun partaalle. Hän ei osannut ottaa vastaan Soilen eikä kenenkään muunkaan rakkautta, koska ei luottanut kehenkään. Mikon käytös oli omiaan ajamaan Soilea yhä syvemmälle uuteen, kuumaan suhteeseen, joka edelleen oli virtuaalista.

Soile ajatteli, että koska Mikko ei vastannut hänen rakkauteensa, oli hänellä oikeus kääntyä sellaisen ihmisen puoleen, joka osasi arvostaa häntä niin naisena kuin ihmisenäkin. Mihin se tulisi johtamaan, sitä ei vielä kukaan osannut sanoa, vaikka Soile mielessään ajattelikin, että mitä tahansa tapahtuisikin, ei ainakaan hänellä olisi mitään menetettävää.