Kaikellaista ennätti sattua ja tapahtua viikonlopun aikana. Mää kerran jo lupasin, etten puhu kipeästä käpälästäni mitään, ennen ku voin sanoa, että se on terve, mutta pakko mun vissiin siitäki on sananen sanoa. Kyllä se sen verran tärkeä kapistus kumminki on.

Perijantaina menin sitte puoskarille. Etukäteen jo tiesin, että tämä puoskari ei ajallaan tuu vastaanotolle. Pakko sinne kumminki tietysti potilaan on mennä sillon ku aika on annettu, muuten sakotetaan. Tällä kertaa puoskari yllätti mut ja oliki vaan reilut kymmenen minuuttia myöhässä. Se pyysi mut sisään ja alako tutkia musta otettujen verinäytteijen ja muijen kokeijen ja tutkimusten tuloksia. Siinähän sitä aikaa kuluki.

Päästiin viimen kipeään käpälään asti. Ultrassa ei ollu näkyny mitään, mikä kivun vois aiheuttaa. Tulehuskipulääkkeet ei ollu auttaneet. Ainut konsti, jonka puoskari keksi, oli yllätys, yllätys kortisoonipiikki. Senhän mää olin arvannu jo etukäteen. Mutta ku ei muutakaan apua ollu saatavilla, niin mää sanon, että tuikkaa piikki olokapäähän. Kokeillaan.

Niin tehtiin. Puoskari varotti etukäteen, että piikin jäläkeen käsi on entistä kipeämpi. Sen se ainaki tiesi. Käpälä tuli niin kipeäks, etten mää pystyny kunnolla liikuttamaan sitä. Pitkin pöytää piti sitä hiissata, jos meinas pöyvältä jotaki ottaa ja siihen tarttua. Mutta tämä kaikki johtu siitä kortisoonista. Se pakotuskipu, jota käpälässä oli ollu vielä aamullaki, hävis ku tuhka tuuleen, ja mää jo iloihtin, että kortisooni tais sitteki tehota.

Emmää koko iltana voinu käillä mitään nostaa tai kantaa, mutta onneks toinen käsi on kunnossa. Sillä mää nostelin tavaroita ja taisin syyväki. Tyttö ajo autoa, ku seki tuntu ihan mahottomalta hommalta tehä. Lauatain vastanen yö oli aika tuskaa, mutta ku aamu valakeni, oli käsi melekeen ku ennen vanhaan.

Siitä innostuneena mää sitte nostelin vissiin vähä liikaa kaikellaista, ku muuttoa tehtiin. Pyhää vaste yöllä alako kättä kipottaa uuvemman kerran ja siitä asti sitä on jäytäny enemmän tai vähemmän. Ei kumminkaan ihan niin pahasti, ku ennen piikkiä. Parin viikon päästä mulle annetaan toinen piikki, jos tästä ensimmäisestä tuntuu olevan jotaki apua. Saa ny nähä, onko. Vielä en ainakaan menis sitä vannomaan. Ja niin ku mää jo aattelin, että nyt löyty roppi, joka auttaa!