Sitten pohti asiaa harvakseltaan, ilman pilkun ja pisteen jälkeen kuuluvia välilyöntejä kirjoittava postaaja. Hän arveli ihmisten kyllä lukevan postauksia, mutta harvan jättävän lukemisestaan mitään merkkiä ainakaan, jos ei ”mitään järkevää” osannut sanoa. Mukava oli silti lukea toisten ajatuksia. Tämä kommentoija taas ei uskonut ollenkaan siihen väitteeseen, että PA: n poissaolo jotenkin olisi muiden osallistumisintoa lannistanut.

Nyt astui esiin VV. Hän oli näköjään jo tyyten unohtanut kesällisen uhonsa siitä, ettei enää virtuaalikynäänsä näillä sivuilla heiluttelisi. Koneelle oli ilmeisesti syksyn mittaan tullut jostakin uutta tilaa, kun tämäkin ”tyhjänpäiväinen jaaritus –blogi” (VV: n oma sanavalinta) taas tuntui mahtuvan sen syövereihin. Kynä heilui niin, että muste roiskui. Ei, kyllä se taisi sittenkin olla kuraa, joka kommentissa roiskui. Hän perusteli omaa kirjoittamattomuuttaan sillä, että neuvojen ja opastuksen sijasta sai aina kuravettä päälleen. Mukavampaa oli kirjoitella muilla areenoilla, joissa kukaan ei haukkunut ja mollannut.

Jaa, jaa, näyttipä se VV: n veri silti näillekin areenoille vetävän, kun ei pystynyt poissa olemaan uhittelustaan huolimatta. VV näytti myös pitävän omaa tökeröä käytöstään aivan sallittuna ja kohteliaisuussäännöt täyttävänä mielipiteenilmaisuna, kun linkitti toisten postauksiin ja jopa kokonaan vieraisiin blogeihin jokseenkin kyseenalaista ja asiaan kuulumatonta materiaalia, ja jos nämä siitä huomauttivat, herjasi heitä vain herkästi nokkiinsa ottaviksi (Kärpäsen huom!).

Jo riensi KHÄ hätiin. Kovasti hän toivoi, että VV voisi näillekin sivuille kirjoittaa juuri kuten noille toisillekin. Lisäksi KHÄ taas selitteli sanomisiaan, kuten usein teki. Kärpänen ei sellaista oikein ymmärrä. Miksi sanoa mitään, jos jo seuraavassa lauseessa joutuu selittämään, perumaan, oikomaan jne. sanomisiaan, ettei kukaan nyt vain käsittäisi väärin.

Miksi pitää yrittää miellyttää kaikkia? Se on sula mahdottomuus, sillä kumartaessaan yhteen suuntaan tulee väistämättä pyllistäneeksi toiseen suuntaan. Siinäpä sitä sitten pyörii ympäriinsä kuin häntäänsä tavoitteleva koira selitellen sanomisiaan puolelle jos toisellekin ja sotkeutuu pian kokonaan omiin seitteihinsä niin, ettei kohta enää itsekään tiedä, mitä mieltä oikeastaan on, onko kaikkien kanssa samaa mieltä vai onko yleensäkään mitään mieltä (Kärpäsen huom!).

AMP sanoi sanasen hänkin. Liekö VV: n mainitsemien muiden ”itsensäilmaisuareenoiden” innoittamana otti hän esimerkin koulumaailmasta ja siellä esiintyvästä kiusaamisesta. Virtuaalimaailmassa tapahtuva koululaisten keskinäinen kiusaaminen oli kuuleman mukaan oikein kauniimman sukupuolen erikoisalaa, kun taas kaksilahkeiset selvittelivät välejään nyrkein, puukoin ja puntarein. Kumpi sitten mahtoi olla parempi tapa? Sen pohtimisen jätti AMP kysymyksen asteelle.

Jos olivat edelliset kommentit olleet mutu -tietoa ja omien tuntemusten ja tapojen esittelyä, niin seuraavassa kommentissa törähteli totuuden torvi, joka kertoi, miten asiat oikeasti olivat. VRK sen kertoi kaunistelematta ja mitään salaamatta, oikeassa kun oli. Mitäpä sitä selvää tosiasiaa kiertämään ja silottelemaan.

Kyllä asia niin oli, että PA oli se, joka halusi itsevaltiaana hallita koko palettia, pitää kaikki langat käsissään ja sanoa aina viimeisen sanan. Se oli VRK: n mielestä totuus, joka ei palanut tulessakaan. Moni oli siihen jo totaalisen kyllästynyt, mutta vasta sitten, kun ei enää kyennyt olemaan vaiti, toi mielipiteensä julki. Uskalluksen puutteesta oli myös pitkälti kyse.

Ei PA: a kuitenkaan VRK: kään siitä voinut syyttää, että hän ketään olisi kieltänyt tai merien ja maitten takaa poissa ollessaan estänyt kirjoittamasta. Kyllä kirjoittamattomuuteen suurimpana syynä olivat ihmisten lammasmaisuus ja oma epävarmuus.

Selvästi oli VRK havainnut myös tietynlaisia syklejä kirjoitusinnokkuudessa. Ihan viikonpäivittäin oli tätä jaksollisuutta havaittavissa. Ensin saattoi olla pitkä hiljainen jakso, jonka jälkeen muutamat samanmieliset kuin yhteisestä sopimuksesta suorastaan ryntäsivät kirjoittamaan lähes samoilla kellonlyömillä muille joukkovoimaansa osoittaakseen.

Ja vielä oli VRK: n käsityksen mukaan joukossa heitäkin, jotka heti kohta saivat jopa pienen nykerönenänsä solmuun kietaistua (Kärpäsen huom!), jos ei heitä ja heidän sanomisiaan myötäsukaan sivelty. Turhanvinkujia olivat tällaiset!