Ulla ja Ulpu on saaneet kunnian olla heinäkuun nelijännen päivän sankarittaria.

Ulla on muun muassa Saksassa ja Pohjoismaissa yleinen naisen etunimi. Ulla on ilmeisesti lyhennelmä nimestä Ulrika tai sen tanskalaisesta muodosta Ulrikke. Tämä Pohjoismaissa varsin yleinen lyhentymä tunnetaan myös Saksassa ja Virossa. Ulla saattaa olla lähtöisin myös Ursulasta ja ortodoksisilla alueilla Uljanasta, joka on venäläinen muoto nimestä Julia. Suomessa Ulla on yleinen nimi koko maassa, mutta käyttö painottuu länteen. Ullan nimipäivä on ollut 4. heinäkuuta vuodesta 1929 lähtien. Samalla paikalla se oli jo aiemmin, vuosina 18901907. Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on ollut kirjoilla vuoden 2013 marraskuun loppuun mennessä 26 042 Ulla-nimistä henkilöä, joista yli puolet 1940- ja 1950-luvuilla syntyneitä.

Ulpu on suomalainen naisen etunimi. Nimi on alkuperäinen luontoaiheinen ja johtuu vesikasvin nimestä ulpukka. Väestörekisterikeskuksen mukaan on Suomessa ollut kirjoilla vuoden 1920 alusta kesäkuuhun 2014 mennessä 547 Ulpu-nimistä henkilöä. Ulpun nimipäivä on 4. heinäkuuta. Ulpu lisättiin nimipäiväkalenteriin vuonna 1973.

Lapsuuvesta muistan jokusen Ullan. Naapurin tyttö oli Ulla. Se kävi usein meillä kylässä, vaikka oli mua nuorempi. Se tuli aina mummosa kans. Mummo oli kotosin ruotsalaiselta Pohojanmaalta ja puhu ”hoono soomi”. Ihimeesti sitä ymmärsi lapskin, vaikka se oli kummallinen sekotus suomen- ja ruotsinkielisiä sanoja. Mummon nimi oli Mari, ja sitä kututtiin Mattis-Mariks, ku sen miehen nimi oli ollu Matti.

Ullalla oli palijo semmosia tavaroita, jota myö ei saatu. Sillä oli polokupyörä jo ennen kouluikää. Mää muistan, kuinka mun teki mieli kans semmosta pyörää. Mutta eihän semmoseen ollu mitään mahollisuuksia. Ullan pyörällä oli kumminki mukava ajella, sillon ku Ulla kävi Marin kans meillä kysässä.

Mää halusin pyörää niin kovasti, että päätin rukoilla sitä. Muistan, miten hartaasti rukoilin, että saisin pyörän. Emmää tietenkään isälle ja äitille mitään puhunu asiasta, rukoilin vaan, ja niin vahava oli mun usko, että aattelin pyörän ilimestyvän pihaan aivan itestään pelekän rukouksen voimalla. Eihän se tietenkään ilimestyny, ja mää petyn tietysti kamalasti.

Kansakoulussa oli samalla luokalla kans Ulla. Se Ulla ei aina meinannu pysyä totuuvessa, ja siks mää en tykänny siitä. Ei sekään kyllä tykänny musta. Me oltiin molemmat vahavatahtosia ja kilipailuhenkisiä. Nykyään varmaan sanottas, että meijän kemiat ei kohanneet.

Vanhemmalla iälläki mää oon tuntenu muutaman Ullan. Yks oli nuori tyttö, joka ite rupes hakeutumaan mun seuraan, ku me oltiin tutustuttu jossaki yhteyvessä. Musta tuntu, että se jotenki haki voimaa mun kokemuksesta. Se oli mukava tyttö, mutta aina ku me oltiin isommassa porukassa, se muuttu aivan toisenlaiseks. Kyllä mää sen ymmärrän, että sen nuoruus ja epävarmuus sen sai aikaan, mutta silti se tuntu musta ikävältä.

Kerran mää sitte sanon sille siitä. Mulla oli tarkotus vaan rohkasta sitä olemaan oma ihtesä, mutta siinä käviki niin, että se loukkaantu siitä verisesti. Ei se sanonu mitään, mutta sen erän perästä se ei enää puhunu mulle enää mitään, ei ees hääviin tervehtiny. Mää en ensin ymmärtäny, mistä oikeen on kyse, mutta sitte mää päättelin, että mun rehellisyyteni oli ollu liikaa sille. Se ei kestäny asiaa, jonka se iteki tiesi olevan totta.

Siihen loppu meijän ystävyys. Mää en kumminkaan ruvennu syyttelemään ihteäni enkä katunu sitä, mitä olin sanonu. Joskus totuuven paikka ois kumminki tullu eteen. Parempi sitte, että se tuli jo sillon.