Kun Punahilkka oli saanut viestin lähetettyä, oli autokin jo kaartanut paikallisen poliisiaseman pihaan. Punahilkka ja susi riuhtaistiin ulos autosta kuin jauhosäkit ja heitä lähdettiin puolen kymmenen poliisin saattamina pyssyt tanassa paimentamaan sisätiloihin kuin pahempiakin rikollisia.

Koska kaikkia keinoja piti nyt käyttää, yritti Punahilkka tietenkin vielä naisellisin keimailuin ja viettelevin silmäniskuin saada ryppyotsaisia poliisisusia heltymään. Mutta helmiä sioille olivat hänen sinnikkäät yrityksensä. Punahilkka palautettiin ruotuun melko kovakouraisesti tönäisten, ja vihaista sähinää kuului yhdestä jos toisestakin suusta.

Tästäkös Punahilkka kimmastui! Ei häntä sentään tönimään ruvettu, vaikka millaisessa hilkan vihaajien maassa oltiinkin. Tönijät ja sähisijät kuulisivat vielä kunniansa, kunhan Punahilkka saisi suunvuoron. Irokeesisusi yritti rauhoitella Punahilkkaa ja sanoi, että nyt kannattaisi pitää suuta soukemmalla, vaikkei ihan kaikki miellyttäisikään. Olihan hän jo tässä lyhyessä ajassa huomannut, että Punahilkka oli herkästi syttyvää lajia ja tuolla menolla saattaisi vielä heidät molemmat entistä pahempaan pulaan.

Jos vankilaan jouduttaisiin, niin samaan selliin ei kuitenkaan päästäisi, joten sekin seikka kannatti pitää mielessä. Mikäs olisikaan ollut kärsiä vaikka pitempikin vankeustuomio hehkeän ja tulisen Punahilkan kanssa samassa pienessä kopissa yhteisessä kapeassa vuoteessa yöt ja osia päivistäkin viettäen. Susi sanoi tuntevansa sellaista kutinaa luissaan ja lihoissaan, että molempia miellyttävää, mukavaa tekemistä heiltä tuskin tulisi puuttumaan.

Mutta nyt oli Punahilkkaa ärsytetty jo vähän liikaa. Pyhät päätökset siitä, ettei ehdoin tahdoin alkaisi kapinoida ja saattaisi itseään tai seuralaisiaan pahaan pinteeseen, olivat hautautuneet jonnekin nousevan kiukun alle. Vai vielä vankilaan ja ventovieraan suden kanssa! Se tästä nyt enää puuttuisikaan! Tuon rakennuksen ovesta ei Punahilkka vapaaehtoisesti sisälle astuisi! Sen päätöksen tehtyään hän istahti oven vieressä olevalle penkille ja alkoi tyynesti katsella ympärilleen. Poliisit polottivat hänen ympärillään arabiaa ja irokeesisusi yritti saada häntä nousemaan kaikin keinoin. Mutta Punahilkka ei hievahtanutkaan.

Huolimatta ulkoisesta rauhallisuudestaan ei Punahilkka toki sisältä päin mikään viilipytty kyseisellä hetkellä ollut. Adrenaliinia ryöpsähteli vereen tämän tästä, ja Punahilkka tunsi, miten kuumat aallot pyyhkäisivät vähän väliä koko kehon läpi. Olihan Punahilkka jo vaihdevuosi-ikäinen hilkka, eivätkä kuumat aallot siihen katsoen olisi olleet mitään yllättävää. Mutta hormonilääkitys oli hänellä kunnossa, joten kyllä nämä aallot jostakin vallan muusta johtuivat.