Ja niinhän se sitten alkoikin. Vähän kierrellen ja kaarrellen mies aloitti. Hän sanoi toki ymmärtävänsä, että pettymystäni tapaamiini miehiin minä kirjoituksissani purin, ja että miehet, joista joskus vähän ilkkuenkin kertoilin, olivat sanomiseni varmasti ansainneet. Mutta olinko koskaan tullut ajatelleeksi, miltä mahtoi kyseisestä miehestä tuntua, kun hän itsestään tällaisia tarinoita blogistani lueskeli. Siinä varmaan monen ”suden” hallavan turkin alla hikikarpalot virtasivat ja nolostuksen puna levisi poskille. Sillä vaikkei kukaan ulkopuolinen tarinoista pystynyt ketään tunnistamaan, niin jokainen kirjoituksen kohteena oleva henkilö taatusti siitä itsensä tunnisti.

Kiemurtelin vaivautuneena tuolissani jatkaessani kirjeen lukemista. Mielessäni käväisi jo, että kohta tässä varmaan raotellaan raastuvan ovea, kun joku suivaantunut mies nostaa kanteen tarinoinnistani. Oliko tämän kirjeen kirjoittaja nyt noussut puolustamaan kaikkia kaltoin kohtelemiani miehiä terävää virtuaalikynääni vastaan? Tämäkö oli ottanut tehtäväkseen pelastaa koko miessukukunnan säälimättömältä otteeltani? Yritettiinkö tässä nyt näyttää minulle taivaan merkit ja osoittaa missä kaappia kuitenkin lopulta seisoo?

Kovin kauaa en kuitenkaan suostunut vaivaannusta potemaan. Kiivas kiukku kuohahti suonissani, kun rivakasti painoin ”vastaa” –nappia ja aloin kirjoittaa vastinetta mokomalle puolustajalle. Ei minua niinkään suivaannuttanut miehen osoittama myötätunto omaa sukupuoltaan ja sen kirjoitusteni tulessa kärvennettyjä olentoja kohtaan. Eniten ärsyynnyin siitä, että tässä taas yksi miespuolinen, minulle vieläpä täysin tuntematon, ryhtyi sanelemaan, miten minun pitäisi toimia, mikä olisi soveliasta, ja mitä taas en missään nimessä saisi tehdä.

Olin varmasti tähän astisen elämäni aikana saanut kaikenlaisesta neuvomisesta ja paremmin tietämisestä jo huomattavasti enemmän kuin minulle kohtuudella kuuluvan osan. Kuinka kauan noita oikeassa olemisen kalliilla armolahjalla ”siunattuja” miehiä oikein riitti poluillani?

Enkö ikinä, kuuna kullan valkeana heistä eroon päässyt? Hamaan hautaan astiko miehet katsoivat oikeudekseen sanella, miten minun (naisen) tuli käyttäytyä, mitä saisin tuntea ja mitä sanoa, etten vain aiheuttaisi pahennusta? Ei, siitä tekisin nyt kertakaikkisen lopun! Minua eivät miehet määräilisi enää tipan tippaa. Nyt oli mittani tullut täyteen! Minäkään en määräillyt ketään enkä pyrkinyt kenenkään valintoihin vaikuttamaan. En aikonut sietää sellaista käytöstä miehiltäkään.