Kului jokunen päivä hiljaiselon vallitessa postilaatikossani. Sitten saapui miehen vastaus. Suorastaan vahingoniloisen tuntuisena hän kyseli, eikö ollut minunkin mukava saada vähän ajattelemisen aihetta. Sellaista oli hän minulta saanut ja oli sitten päättänyt maksaa potut pottuina. Tuota sanontaa mies ei käyttänyt, mutta juuri sellaisen vaikutelman itse viestistä ja nyt tulleesta selonteosta sai.

Tuntui kuin mies olisi ollut liikkeellä suorastaan kostomielellä. ”Ähäkutti, tästä saat! Mitä nyt sanot? Etpäs voikaan tukkia suutani, kun kirjoitan sinulle, vaan sinun on pakko lukea, mitä minulla on kielen ja mielen päällä. Sitten saat kyllä sanoa, mitä ajattelet, mutta et pääse minua tökkimään terävillä sanoillasi ensimmäisenä ja saamaan minua kipsiin suorilla kysymyksilläsi. Kyllä minunkin kuuluu saada mahdollisuus puolustautumiseen, ja parasta on tehdä se hyökkäämällä ennen kuin sinä ehdit ensin!” Näin saatoin lukea rivien välistä.

Jaa-a, vai näillä aseilla nyt pelattiin. Mies paljasti nyt kaikki korttinsa ja sen tekemällä osoitti naiiviutensa. Ei minulla ollut halua ryhtyä kiistelemään hänen kanssaan. Ennen pitkää asioista riideltäisiin, kun kumpikaan ei antaisi periksi omista näkökannoistaan. Mies ei ollut minulle sen arvoinen, että häneen kannattaisi kovin paljon energiaa enää tuhlata.

Mitä ajattelemiseen tuli, niin sitä olin aina tehnyt vähän liikaakin. Joskus toivoin, että pystyisin sivuuttamaan asiat ja tapahtumat olankohautuksella, kuten niin monet muut näyttivät tekevän. Mutta siihen en ollut oikein koskaan kyennyt. Kaikki piti aina ruopia pohjamutia myöten, kyseenalaistaa, asettaa suurennuslasin alle, vaatia muilta selityksiä. Kun kohdalle sitten sattui mies, joka kauhistui suoraa puhetta eikä saanut sanaa suustaan, kun hänen mielipidettään tai käsitystään kysyttiin, sain kuulla olevani kuulustelija, joka kiusaa kuulusteltavaansa ja saa hänet vapisemaan.

Tässä postissa mies vielä kuitenkin pohti suhdettaan minuun ja erilaisuuttamme. Mies kertoi olevansa hyvin ankara itseään kohtaan. Hän ei ollut koskaan sallinut itselleen minkäänlaisia nautintoja pelkästään niiden itsensä vuoksi. Hänen oli aina täytynyt jotenkin ansaita ne. Minut hän sanoi kokevansa rohkeana elämään heittäytyjänä, joka en paljon tuumaillut tai aikaillut, vaan otin vastaan sen, mitä elämä minulle tarjosi.

Vielä mies kertoi, että olin hänen mielestään erilainen ja mielenkiintoinen ihminen, jollaista hän ei ollut aiemmin tavannut. Minä sekä kiinnostin että hämmensin häntä. Mies ei tiennyt, miten aukaisisi purkin kannen? Miten lähestyisi minua?

Miehen pohdinnat olivat mielenkiintoisia. En ollut tullut ajatelleeksi, että mies voisi oikeasti olla kiinnostunut minusta. Ja jollei hän tuon selvemmin kyennyt kiinnostustaan ilmaisemaan, saisi hän yrittää tämän purkin kantta auki hamaan tuomiopäivään saakka.