Olin ajatellut, että viestini olisi viimeinen yhteydenotto välillämme. Olin yrittänyt sisällyttää siihen kaiken sen, mitä ajattelin ja tunsin, niin että tarkennuksia ei tarvittaisi. En odottanut miehen enää vastaavan minulle mitään. Olin myös päättänyt olla itse vastaamatta, jos mies kaikesta huolimatta jotakin minulle vielä kirjoittaisi. Tarinamme oli nyt lopussa. Jäähyväisiä pitkittämällä kiusaisin vain meitä molempia, mutta ennen kaikkea itseäni.

Sain mieheltä kuitenkin vielä yhden viestin. Sekin oli hyvin kannustava ja juuri sellainen, jollaista sellaiselta mieheltä saattoi odottaakin.

”Kiitos viestistä,
 
anteeksi, etten vastannut aikaisemmin. Se ei vain ollut mahdollista.
 
Tästä viestistä ei tule kovinkaan pitkää, mutta ehkä muutama ajatus välittyy.
Ajattele minua niin kuin olet ajatellutkin. Minä olen antanut sinulle ehkä jotain ja sinä olet saanut sen kautta itsellesi jotain sellaista, joka on kantanut sinua. Oikeasti olet itse kantanut itseäsi ja minä olen vain houkutellut esiin oman kantokykysi, joka sinussa on piillyt. Minä en siis ole mitään muuta kuin katalysaattori, joka tulee prosessiin ja poistuu siitä aiheuttamatta haittaa, mutta aikaansaa prosessoivien ainesosien reaktion.
Toivotan sinulle (nimeni) erinomaista jatkoa kaikessa mihin päätätkään ryhtyä. Sinulla on mukavan valloittava hymy, terävät ajatukset, lämmin sydän ja puhdas mieli. Niitä parempia ominaisuuksia on vaikea toivoa ja myöskään saada.  Niillä pärjäät mainiosti.
 
Hyvää jatkoa
 
M”

 

Vaikka tämäkin viesti oli täynnä lempeyttä, oli se silti jäähyväisviesti. Itkin sitä lukiessani, eivätkä silmäni kuivat ole nytkään tätä kirjoittaessani. Olin sydänjuuria myöten pettynyt siitä, ettei minulle ollut suotu mahdollisuutta elää tällaisen ihmisen rinnalla, ihmisen, joka näki sisimpääni, jonne kaikilta muilta oli näkeminen estetty.

Viestin sisällöstä ymmärsin muutakin, sitten kun murheeltani aloin käsittää, mitä siinä oikein oli. Asia oli juuri niin, kuin mies viestissään sanoi. Se ei ollut mikään pelkästään minua koskeva huomio, vaan yleispätevä oivallus, jota voi soveltaa missä tahansa, kehen tahansa ja mihin tahansa.

”Minä olen antanut sinulle ehkä jotain ja sinä olet saanut sen kautta itsellesi jotain sellaista, joka on kantanut sinua. Oikeasti olet itse kantanut itseäsi ja minä olen vain houkutellut esiin oman kantokykysi, joka sinussa on piillyt. Minä en siis ole mitään muuta kuin katalysaattori, joka tulee prosessiin ja poistuu siitä aiheuttamatta haittaa, mutta aikaansaa prosessoivien ainesosien reaktion.”

Tuon käsitettyäni aloin ymmärtää, että jokaisessa muutoksessa, kaikissa kriiseissä, missä tahansa elämän solmukohdassa voima muutokseen tulee ihmisestä itsestään. Kukaan toinen ei voi muutosta haluta, saati laittaa sitä käytäntöön tai tehdä päätöksiä. Ne on tehtävä itse, sitten kun ihminen on siihen riittävän vahva, kun reaktio prosessoivien ainesosien välillä on tapahtunut.

Mikä tällaisissa muutoksissa sitten on toisen ihmisen osuus? Se on olla juuri tuollainen katalysaattori, herättäjä, houkuttelija, silmät avaava liikkeelle paneva voima. Tällaisia voimia kohtaamme päivittäin, mutta useimmat niistä taitavat jäädä meiltä huomaamatta, tai sitten ihminen ei vielä ole kypsä prosessin alkaa. Toinen ihminen voi olla kannustaja ja uudenlaisen suunnan näyttäjä, kun itse olen jämähtänyt paikoilleni näkemättä suuntaa tai kykenemättä päättämään, mihin suuntaan lähteä, kun toive muutoksesta on jo hiljalleen alkanut viritä sisälläni.

Mietin miehen sanoja paljon. Allekirjoitin kaiken muun, mutta aluksi en ollut varma, voisinko olla samaa mieltä siitä, että hän poistuessaan elämästäni ei olisi aiheuttanut mitään haittaa. Olinhan kuin maani myynyt, enkä tiennyt minne katseeni ja koko vähäisen toimintatarmoni suunnata. En nähnyt suuntaa, saati tietä, jota pitkin olisin elämääni jatkanut.

Armollisen ajan kuluessa taivas alkoi seestyä, tummat pilvet hajosivat päästäen esiin auringon, ja minä saatoin olla jo sitä mieltä, että vaikka kaunis tarina oli päättynyt kyyneliin, kantaisivat sen muistot minua vielä kauan eteenpäin, kunnes minun olisi aika jättää taakseni vanha ja suunnata kohti tulevaa. Koskaan en miestä unohtaisi, vaan hän jäisi mieleeni ihmisenä, joka ymmärsi minua ja elämää.