Kun lopulta päästiin sisälle pihamaalta kärvistelemästä, käytiin taloksi. Talo oli vanha, rintamamiestyylinen, josta oli muutettu pois parikymmentä vuotta sitten. Se oli kuitenkin aivan asuttavassa kunnossa, sillä muutossa ei sieltä ollut viety pois mitään. Huonekalut olivat paikoillaan, matot lattioilla, taulut seinillä, astiat ja liinavaatteet kaapeissa. Talossa pidettiin yllä peruslämpöä, joten se pysyikin kunnossa. Mies kävi työreissuillaan lämmittämässä vuolukivitakkaa aina ehtiessään ja silloin, kun se pakkasten vuoksi oli tarpeen.

Tietenkään talo ei sisustukseltaan ollut mitenkään nykyaikainen, sillä remonttia siellä ei ollut muuton jälkeen tehty, mutta asumista se ei estänyt. Luultavasti Suomenmaassa on montakin tönöä, jotka sisustukseltaan vastaavat tätä taloa, ja niissä asutaan vakituisesti. Kun perusasiat ovat kunnossa, on kaikki muu pelkkää bonusta.

Nytkin iso vuolukivitakka olohuoneen nurkassa hohkasi ihanaa lämpöä huoneeseen, sillä mies oli jo päivällä käynyt sysimässä tulet uuniin ajatellen minun vierailuani ja suunniteltua yöpymistä talossa. Muuten talossa oli kyllä melko viileää, mutta mikäpä esti pysyttelemästä lämpimän takan kyljessä vaikka koko ajan. Ja olihan talossa nyt kaksi lämmintä ihmistäkin. Kaipa me toisemme lämpiminä saisimme pidettyä yhden yön tietämän, ajattelin toiveikkaasti.

Kun tultiin sisälle, heitti mies mukanaan tuomansa laukun keskelle eteisen lattiaa ja siinä se myös nökötti koko sen ajan, mikä talossa viivyttiin. En alkanut minäkään sitä potkia pois kulkureitiltäni, kuten  varmasti olisin tehnyt entisessä elämässäni. Olkoon! Kyllä minä mahduin yhden laukun kiertämään.

Seuraavaksi mies avasi television ja asettui sen ääreen lauantai-illan ohjelmia seuraamaan. Alkoi vaikuttaa siltä, että minä olin melko turha kapistus tässä taloudessa. En välittänyt televisiosta, eikä kai olisi ollut sopivaa, jos olisin miehen katselurauhaa häirinnyt ryhtymällä keskustelemaan. Niin televisioon uppoutuneelta mies vaikutti.

Kun mies ei näyttänyt pääsevän irti televisioruudun maagisesta taikakehästä, aloin vaivihkaa ehdotella glögin lämmittämistä. Sen verran mies havahtui tähän maailmaan, että sanoi sen sopivan. Niin pääsin keittiöön hääräämään, sillä oloni alkoi olla jokseenkin vaivautunut ja turhautunut, kun tunsin olevani miehelle pelkkää ilmaa. Olin odottanut kokonaan toisenlaista tapaamista. Olin odottanut miehen kotoisella maaperällään hiukan rentoutuvan ja haluavan tutustua minuun kunnolla. Nyt televisio varasti yhteisen aikamme. Mies tuntui pakenevan television katseluun, ettei vain olisi tarvinnut olla lähelläkään minua.

Sitten taas moitin itseäni liiasta hätäilystä. Mies oli kokematon ja ehkä hiukan ujokin. Jospa kuuma glögi ja minun lämmin läheisyyteni saisivat hänet illan mittaan sulamaan. Totta puhuen en uskonut itsekään tuohon. En uskonut, että miehessä mitään suurta muutosta tapahtuisi, vaikka hänet hunajassa ja sokerissa pyörittelisin. Jos mies tosissaan olisi ollut minusta kiinnostunut, olisi hän toiminut ajat sitten. Televisiota ei olisi edes avattu.

Glögi lämpeni, ja siirryimme keittiöön sitä nauttimaan. Löysin jostakin laatikon perältä kynttilän ja sytytin senkin joulutunnelmaa luomaan. Olo siinä glögilasin ja joulutorttujen äärellä oli kodikas ja mukava. Herkut maistuivat meille molemmille, vaikka mies tuttuun tapaansa oli nytkin hyvin pieniruokainen. Mies kertoili päivänsä töistä ja tapahtumista. Tulenpalava kiire tuntui hänellä taas olleen. Hyvä, että oli ehtinyt sovituksi ajaksi minua tapaamaan.

Siinä glögilasin äärelä sain kuulla traktorin huollot ja puitten ajot. Ne olivat varmasti tärkeitä asioita miehelle ja hän halusi ne kanssani jakaa. Ei se minua haitannut. Huomasin kuitenkin pohtivani, mahtaisivatko puheenaiheet saada yhtään romanttisempia sävyjä, kun ilta etenisi pitemmälle.