Niin päättyi Soilen tukihenkilöura kestettyään vajaan vuoden. Mutta nyt oli Soilessa tapahtunut selvää kasvamista. Ensinnäkin hän ymmärsi antaa periksi mahdottoman edessä. Ei hänen tarvinnut kynsin hampain taistella yrittäessään todistaa olevansa kelvollinen tukihenkilö ja ihminen.

Myöskään hänen ei tarvinnut syyllistyä Marjatan puheista. Soile itse tiesi, mitkä hänen vaikuttimensa olivat. Jos Marjatta ei niitä ymmärtänyt tai halusi väen vängällä nähdä ne väärässä valossa, ei ollut Soilen asia ryhtyä itseään Marjatan silmissä puolustamaan.

Oli Marjatan ongelma se, miksi hän asiat noin väärin halusi nähdä ja ymmärtää, ei Soilen. Marjatan tässä apua pitäisi hakea. Soile ei kuitenkaan katsonut olevansa sen paremmin oikea ihminen kuin velvollinenkaan Marjattaa tämän ongelmissa auttamaan. Hän oli tarjonnut apuaan omalla, Sannaan kohdistuneella tavalla. Se tapa ei Marjatalle kelvannut, eikä hän halunnut ottaa sitä vastaan, vaan olisi ilmeisesti itse halunnut määritellä pelisäännöt, joilla yhteistyötä tehtäisiin.

Toisin sanoen Marjatta olisi määrännyt ja Soile totellut. Soile näki asian kuitenkin aivan toisin eikä halunnut syyttömän lapsen kautta ryhtyä taistelemaan vallasta, sillä siitähän tässäkin tapauksessa loppujen lopuksi oli kyse. Ei Soile sitä silloin ymmärtänyt, mutta myöhemmin on asia hänelle selvinnyt.

Soile ajatteli myös, että hänellä oli jo aivan tarpeeksi ongelmia omassakin elämässään. Jos yhden lisäongelman pystyi itse välttämään, niin hyvä oli. Parasta oli sanoutua Marjatasta irti ennen kuin ongelmia toden teolla alkaisi ilmaantua lisää.

Tällaisia jutteli Soile sosiaalityöntekijällekin ja sai kuulla, että Marjatta oli hyvin omistava äiti. Hän pelkäsi oikeasti, että lapsi häneltä vietäisiin. Elleivät sosiaaliviranomaiset veisi Sannaa, niin sitten viejänä olisi Soile. Sosiaalityöntekijä ymmärsi hyvin Soilen näkökannan. Marjattaa oli vaikea miellyttää. Epäileväinen luonne ja psyykkiset ongelmat tekivät hänestä vaikean yhteistyökumppanin.

Kuitenkin kuultuaan, että Soile ja Mikko eivät enää halunneet toimia Sannan tukihenkilöinä, oli Marjatta sosiaalityöntekijän kautta pyydellyt anteeksi käytöstään. Se oli kuitenkin nyt myöhäistä. Soile ei enää halunnut jatkaa, ja liekö Marjattakaan tosissaan ollut.

Mutta ei kaikki vielä aivan tähän päättynyt. Tukihenkilösuhde kyllä lopetettiin virallisestikin. Soilen ja Mikon perhe-elämä palautui taas normaaleihin uomiinsa. Monella tapaa se helpottuikin, kun ei enää ollut vierasta lasta huolehdittavana, sillä tunnollisena ihmisenä oli Soile tähänkin asiaan paneutunut niin, ettei ainakaan voitaisi sanoa hänen helpon rahan toivossa hommaan ryhtyneen.

Kevätpuolella palmusunnuntaina soi Mikon ja Soilen ovikello yllättäen. Oven takana seisoi Sanna pieneksi trulliksi pukeutuneena. Marjatta oli tuonut hänet virpomaan Mikon ja Soilen luokse. Siinä samalla vaihdeltiin kuulumisia. Sannaa oli taas tutkittu ja aivan uusia syitä hänen joskus konstikkaaseen käytökseensä löydetty. Marjatta vaikutti ilahtuneelta ja helpottuneelta asiasta kertoessaan.

Soile sanoi, että Sanna olisi tervetullut heidän luokseen käymään milloin tahansa, vaikkei mitään virallista tukihenkilösuhdetta heidän välillään enää ollutkaan. Kaikki riippui kuitenkin Marjatasta ja hänen tahdostaan ja halustaan. Marjatta voisi ottaa yhteyttä, jos siltä tuntui. Soile ei kuitenkaan aikonut enää asian perään kysellä ja sanoikin sen suoraan Marjatalle.

Vielä kerran lähestyi Marjatta Soilea ja Mikkoa. Eräänä päivänä posti toi kirjeen Marjatalta. Kirjeessä tämä vuolain sanoin pyyteli anteeksi aiempaa käytöstään. Vasta nyt oli hän kuulemma ymmärtänyt Soilen ja Mikon arvon. Nämä olivat hänen mielestään olleet hyviä tukihenkilöitä, ja Marjatan epäilyt siitä, että he aikoisivat Sannan häneltä viedä, olivat varmasti loukanneet syvästi.

Soilella oli ristiriitainen olo kirjeen luettuaan. Mitä Marjatta oikein halusi? Oliko tämä oikeasti sitä mieltä, mitä sanoi olevansa, vai oliko tämä vain huomannut, että Soilesta ja Mikosta oli sittenkin ollut hänelle paljon hyötyä, niin rahallista kuin muutakin.

Ensin Soile aikoi vastata Marjatan kirjeeseen, mutta sitten hän ajatteli, että oli jo aikaisemmin tehnyt selväksi, että Sanna sai tulla heille milloin se vain Marjatalle sopi. Hänen ei tarvinnut antaa Marjatalle sen kummempaa synninpäästöä, jota tämä kirjeen perusteella selvästi tuntui hakevan. Mikonkaan mielestä ei Soilen ollut tarpeen vastata, eikä hän sitten vastannut mitään.

Sen jälkeen ei Marjatta yhteyttä ottanut. Joskus Soile näki hänet sattumalta kaupungilla ja he vaihtoivat muutaman sanan kuulumisia. Muuten ei Soile enää saanut mitään tietoa Sannasta eikä tämän kasvamisesta.

Niin loppui taas eräs vaihe Soilen elämässä. Olipa nyt tullut kokeiltua tämäkin mahdollisuus. Vähitellen alkoi Soile uskoa, että hänen oli kohtaloonsa tyytyminen. Ei se helppoa ollut varsinkaan tuollaisten katkerien kokemusten jälkeen. Mutta aika auttoi tässäkin asiassa, ja hiljalleen Soile luovutti ja suuntasi energiansa ja auttamishalunsa uusille urille.