Ny on reissu heitetty, ja kotiin oli taas tosi kiva tulla. Vielä en jaksa ruveta tutkimaan, mitä kaikkia romuja mukaan tarttu. Katon sitte huomenissa. Tänä iltana otan lunkisti vaan ja nautin lauantaki-illan lepposuuvesta.

Reissu meni hyvin. Mitä ny vähä mennessä tuntu, ku ois kylymäkuletuksessa pakasteena istunu, ku auton lämmityslaitteet ei jaksanu puhaltaa riittävästi lämmintä ilimaa autoon. Ikkunat meni umpijäähän, ja niitä sitte raapattiin auki kesken matkan. Viime talaven reissulla oli sama homma. On se kumma, että kesäajoon tarkotetuilla koslilla kuletetaan ihimisä talavipakkasilla. Onneks oli vaatetta sen verran mukana, ettei ihan jääpuikkoja tarvinnu autosta ulos pyöritellä.

Tarijoilu pelas hyvin. Heti, ku kaikki kyyvitettävät oli autossa, alettiin nauttia eväitä. Mää olin syöny aamupalan kotona, mutta kummasti vaan karijalanpiirakat, roissantit ja korvapuustit uppos mahaan. Hyviä oli kaikki ja kaikkea oli enemmän ku riittävästi.

Paikan päällä viis tuntia kulu ihimeen joutusasti, ku oli palijo kateltavaa ja kierreltävää. Ihimisiä vaan oli joka paikassa ku muurahaisia, niin että kaikin ajon ei meinannu nähä, mitä tarijolle oli laitettu. Loppuajasta kyllä tuli jo tunne, että oli nähäny ihan tarpeeks. Ihimisen vastaanottokyky on kumminki rajallinen.

Mää en ostanu mitään, vaikka tarijolla ois ollu palijoki ostettavaa. Jotku meijän porukasta hoiti sen puolen kiitettävästi. Mää en kyllä voi olla ihimettelemätä sitä, miten surutta toiset pistää rahaa menemään. Mun mielestä ei oo mitään järkeä siinä, että ostaa viis samanlaista riepua ihan vaan sen takia, että on rahaa, millä mällätä, ja ettei muka voi olla ostamata, ku kaikki värit sopii niin hyvin. Ennemmin mää meen kirpparille ja ostan sieltä, mitä tarvihten, jos sattuu löytymään. Semmosella rahamäärällä, mikä viiteen samanlaiseen pellavatanttuun uppoaa, sais sieltä jo aika palijo erilaisia tamineita.  Mutta huvisa kullaki.

Takasi tullessa oli meillä pienonen jännitysnäytelmä seurattavana. Kuski yritti päästä ohi yhestä pakettiautosta. Mutta siitäpä ei tullukaan mitään. Pakettiauton kuski ei päästäny meijän pikkupussia ohi, vaan kiilas aina eteen. Auto seilas kaistalta toiselle, oli väliin oikeassa reunassa ja väliin taas ihan keskiviivalla ja sen yliki. Meno oli sen näköstä, että kohta kolisoo. Tuli mieleen, että taitaa kuskilla nyt olla pikkusen romilleja veressä.

Siitäpä sitte soittamaan poliisille. Ensimmäinen ongelma oli se, että oltiin kahen poliisipiirin rajalla, eikä hätäkeskuksessa osattu päättää, kumpaan poliisipiiriin tapaus kuulus. Tarvittiin uus soitto ja uus selonteko, ja aina vaan auto teki entistä holtittomampia liikkeitä pimeällä tiellä. Lopulta luvattiin poliisiauto lähettää vastaan. Ei se kumminkaan ikään kerenny tulla, ku kuski kääntyki yhestä risteyksestä oikealle pois meijän eestä. Seki ilimotettiin hätäkeskukseen, mutta ei tuntunu menevän perille, ku vähän ajan päästä poliisista soitettiin ja kysyttiin, mikä ny oli hätänä. Lupasivat kumminki tulla. Luulen kyllä, että eivät ees lähteneet, ku ei ainakaan yhtään poliisiautoa tullu meitä vastaan koko matkalla. Ehejin nahon kumminki päästiin kotiin, niin että loppu hyvin, kaikki hyvin!