Tällaista olotilaa jatkui muutaman kuukauden ajan. Kaisa oli opiskelupaikkakunnallaan ja kävi vain silloin tällöin laumassa. Huomasin kyllä, että hänen oli joka kerta hyvin vaikea lähteä laumasta. Hän oli itkuinen ja surullisen oloinen ja usein hän soitti Rotalle, joka sitten yritti kannustaa häntä eteenpäin, niin olin ymmärtävinäni.
Kaisan tilanne muuttui, kun hän löysi uuden asunnon. Kuulin puhuttavan, että hän muutti asumaan yksiöön pois solusta, joksi opiskelija-asuntoa kai kutsuttiin. Opiskelut alkoivat sujua, ja Kaisa sopeutui lopulta siihen, että oli nyt muuttanut kokonaan pois tutusta laumasta.
Mutta eipä tätä iloa kauaa kestänyt. Rotan ja Kaisan isän välillä alkoi olla jotain skismaa. Kuulin ensimmäisen kerran sanan ”ero” ja mietin mielessäni, mitä se mahtoi tarkoittaa. Kun en siitä tullut hullua hurskaammaksi, päätin jättää pohtimiset vähemmälle ja jatkaa omaa koiran elämääni. Siihen kuuluivat tietenkin syöminen, nukkuminen, leikkiminen ja lenkkeily sopivasti lauman ihmisjäsenten rapsutuksella ja hellittelyllä höystettynä.
Jos joskus kuulin tai näin jotakin ristiriitaista, käännyin pois ja annoin asian olla. Sen verran vanha koira jo olin, että ymmärsin olevan viisaampaa olla puuttumatta joka asiaan, varsinkaan jos se ei itseä suoranaisesti koskettanut. Sen kyllä vaistosin, että kaikki ei nyt ollut ihan kohdallaan. Ilmapiiri vaikutti jotenkin ahdistuneelta ja ikävältä. Mutta kuten sanottu, ei minulta mitään kysytty ja mitäpä edes olisin osannut sanoa, joten parempi oli nauttia vain kaikista hyvistä asioista niin kauan kuin niitä riitti.
Kommentit