Onneksi kumpikaan lähtijöistä ei viipynyt reissullaan kovin pitkään. Ensin tuli Rotta, ja kohta myös Isäntä laahusti hikisenä ja uupuneen oloisena kotiin. Alettiin suunnitella minun lenkitystäni. Sehän sopi minulle paremmin kuin hyvin. Metsään taas suunnistimme ja siellä olikin tällä kertaa oikein mukavaa. Olin paljon virkeämmässä kunnossa kuin edellisenä päivänä. Kuljeskelin omia reittejäni, mutta pidin koko ajan huolen, etten joutunut liian kauaksi muista. Olisihan ollut ikävää, jos jompikumpi laumani mukana olevista ihmisjäsenistä olisi eksynyt minusta.

Metsässä oli aina silloin tällöin tarjolla vettä. Rotta yritti yllyttää minua juomaan pienistä lätäköistä. Jos olisin osannut, olisin sanonut hänelle, että niin janoinen en sentään toivottavasti koskaan ole, että kuraista suovettä suostuisin juomaan. Mutta kun en osaa ihmisten kieltä, joka muuten sivumennen sanoen on minusta aivan liian monimutkaista, tyydyin vain vilkaisemaan Rottaan halveksiva ilme eloisilla kasvoillani.

Palasimme kotiin Millin kodin ohi. Talossa on toinenkin samanlainen koira, Milliä vanhempi Minttu. Molemmat olivat nyt pihalla, mutta ikävä kyllä kytkettyinä. Talon Isäntä tuli ulos koirien haukun havahduttamana. Hän kuului kertoilevan, että Millillä oli tyttöjen vaivoja, ja siksi sitä täytyi pitää kiinni. En ymmärtänyt taaskaan mitään noista puheista, mutta Millistä leijui kirsuuni ihania aromeja. Mutta minäkin olin hihnassa enkä päässyt lähellekään Milliä. Tyhjin toimin sain palailla kotiin.

Iltapäivä oli jo sen verran pitkällä, että Isäntä aloitti saunan lämmityksen ja Rotta ruuan laiton. Minä lähdin Isännän kanssa hakemaan puita saunaan, sillä en tällä kertaa viitsinyt oleilla keittiössä, jossa kyllä usein kannattaa olla ruuanlaiton aikaan. Nyt kuitenkin tunsin itseni virkeäksi ja lähdin ulos. Kun kiukaan pesässä oli sopiva hiillos, Isäntä kärvensi kalafileen halsteriksi kutsutussa laitteessa. Se on kuumaa puuhaa, ja minä olen usein hänen seuranaan pukuhuoneen puolella.

Muistan, kun tuota vehjettä käytettiin ensimmäistä kertaa. Sillä kertaa taisi halstrattavana olla silakoita. Isäntä oli vähän tottumaton, vaikka olikin kuulemma vuosia sitten halstrannut paljon kaloja. Kun halsteria sitten piti kääntää, jotta kalat kärventyisivät tasaisesti molemmin puolin, luiskahtivat nuo niljakkeet halsterista pitkin saunan lattiaa. Minä tietysti kiirehdin mokomia nuuskimaan, mutta eivät ne minun nenääni miltään herkulta vaikuttaneet. Isäntä keräili kalat takaisin halsterin rautojen väliin ja jatkoi halstrausta. Jokainen kala syötiin, sillä Rotta ei pidä siitä, että ruokaa heitetään hukkaan. Kuulin puhuttavan, että kuumalla hiilloksella kaloihin mahdollisesti lattialta tarttuneet basiliskot olivat kyllä korventuneet pois. Noinkohan, tuumailin mielessäni.