Meijän kuntokuuriki etenöö tasaseen tahtiin. Maanantaina oltiin taas vettä polskimassa heti töijen jäläkeen, ku tiistaina ois tullu muuten vähä kiire. Tai oikeastaan kävin kyllä kotona hakemassa uimavehkeet, mutta sitte het porhalsin uimahallille. Taas päästiin viiskymmentä metriä pitemmälle, ku eellisellä kerralla, vaikka ny oli kyllä hijasteena se, että oli palijo muitaki polokijoita, ja kakarat vielä hyppi altaaseen, ja niitä sai kaiken aikaa väistellä.

Mutta hyvältä näyttää. Meillä on salasena tavotteena polokea jossaki vaiheessa tunnissa kilometri. Se ei oo enää mahottoman kaukana. Mää oon huomannu, että selekävaivat on multa melekeen hävinny tämän kuntoilun mukana sinne altaan pohojalle. Kyllähän mää oon sen tiennyki, että liikunta niihin vaivoihin parasta lääkettä on. Mutta ku oon liikkumisen suhteen laiska ku mikä, en vaan yksin oo saanu itestäni mitään irti.

Toisena lajina meillä on se sauvakävely tai yleensä kävely, mutta se on ny vähä jäissä, ku tuo mun käsi ei kestä oikeen semmosta hommaa. Lisäks mun sauvat on aina vaan sen mummon asunnon nurkassa, jonne mää ne tässä viime vuojen lopulla unohin. Nyt on ollu niin kovia pakkasia, että mummoa tuskin ois saanu ulos ollenkaan, ku sillä on astmaa. Eikä oikeen ihteäkään huvita lähteä enää kolomatta kertaa tuonne pakaaseen, ku työmatkosta jo tuloo kaks reissua.

Me alotetaan työpaikallaki helemikuun alussa semmonen yhteinen kuntoponnistus. Viime talavenaki oli, ja mää innostun siitä kovasti. Siinä nimittäin lasketaan vaan aika, jonka on käyttäny erilaisiin kuntoponnistuksiin. Siivouksestaki saa merkata siihen käyttämäsä ajan. Tuntien yhteismäärä sitte ratkasoo, kuka on voittaja. Sellainen sopii mulle, ku mää en oo mikään veren maku suussa liikkuja. Lisäks mää oon kauhean kilipailuhenkinen, niin että tämmönen pieni kisailu toisia vastaan ja joukkueenaki innostaa mua mahottomasti.

Tällä viikolla ei kyllä taija tulla oikeen palijo kuntoilua, ku ystävätär on niin myöhään töissä, ettei me enää niihin aikoihin viititä mennä uimahallillekaan. Siellä on sillon mahottomasti väkeä. Onneks mää ny saan liikuntaa, ku kävellä löntystän työmatkat. Tuloo siitäki jo pari kilometriä suuntaasa. Mää en pijä pääperiaatteena sitä, että tulis mahollisimman raihnanen ja naatti olo, vaan aattelen, että joka ikinen askel on parempi ku se, ettei ota sitä askelta ollenkaan. Jos kunto siinä sivussa kohenoo, niin hyvä on, mutta terveys on mulle kumminki tärkeämpi asia ja se, että pääsis vielä kymmenen vuojen päästäki liikkelle omin jaloin. Nyt vaan pitäs saaha vielä vähä kiloja pois, että ois keposempi liikutella ihteään. Siihen taas ei tepsi oikeen muu, ku pään puistelu ruokapöyvässä. Se on tunnetusti tehokkain laihutusliike.