Kärpänen raotti varovasti raskaita silmäluomiaan. Se oli jo ajat sitten havahtunut ihanasta unestaan, jossa se lenteli kesäisillä niityillä kukasta kukkaan mettä imien. Mutta sinnikkäästi se oli vain puristanut luomet verkkosilmiensä päälle toivoen, että melu ja meteli olisi ohimenevää, loppuisi kohta, ja se itse saisi rauhassa jatkaa suloisia uniaan. Toive osoittautui kuitenkin täysin turhaksi. Punahameinen melusi ja naureskeli, ja tuo toinen puhui kiukkuisella äänellä. Horrostapa tässä nyt sitten ja uneksi kesästä ja muista kärpäsistä tai kukkien sulomedestä.

Huokaisten Kärpänen antoi lopulta periksi. Horros oli katkennut, ja oli turhaa yrittää enää saada sen päästä uudelleen kiinni. Hiljakseen se alkoi siirtyä lähemmäksi tarkkaillakseen tulijoita piilopaikastaan vielä tovin. Mikä nuo oli tänne lennättänyt? Ja miten ne olivat edes tienneet, mistä etsiä? Kärpänenhän oli selvin sanoin ilmoittanut, ettei sitä nyt kiinnostanut tiedustelu ja tutkailu, analysoinnista ja raportoinnista puhumattakaan. Sen verran se kuitenkin oli pyrähdellyt erinäisillä sivuilla, että oli huomannut, että mitään raportoitavaa ja anysoitavaa ei edes ollut. Tyhjästä on paha nyhjästä, sehän oli vanha totuus.

Tulijat tuhlasivat aikaansa, se oli selvääkin selvempää, mutta eivät nuo, varsinkaan tuo punahameinen hepsankeikka varmasti antaisi periksi, ennen kuin Kärpänen olisi taatusti saatu hereille ilmoittamaan mielipiteensä asiasta. Sillä kyllähän Kärpänen arvasi, millä asioilla tässä nyt liikuttiin. Kirjoitusaiheista oli pula. Hepsankeikalla ei ollut viuhka käynyt susimaailmassa, joten ainakaan niitä jonnin joutavia jaarituksia ei olisi odotettavissa, mikä oikeastaan oli ihan hyvä asia. Mutta että blogin varsinainen haltija ja perustajakin oli täällä, se vähän ihmetytti.

Olisi nyt luullut aiheita maailmassa piisaavan. Sellaisiakin huhuja oli Kärpänen joskus kuullut, että blogin kirjoittajilla oli eri puolilla maata neuvonantajia, jotka auliisti ehdottelivat kirjoitusaiheita siinä joko paremmin tai huonommin onnistuen. Olihan se itsekin saanut usein ehdotuksia, miten tai mitä pitäisi kirjoittaa. Tuollaisille ehdottelijoille ei Kärpänen kallistanut korvaansakaan, tai jos kallisti, niin kehotti ehdottelijoita perustamaan ihan ikioman blogin, jossa kuolemattomia ajatuksiaan saisi julkaista aivan vapaasti ja omalla persoonallisella tyylillään.

Mutta nyt nuo kerjäläiset olivat täällä. Kai sitä täytyi heidän asiansa kuunnella, mutta siihen saisi asia Kärpäsen puolesta jäädä. Äkäisesti surahtaen nousi Kärpänen siivilleen ja lennähti istumaan ikkunalaudalle.