Kun joulukuinen päivä alkaa hämärtyä illaksi, on kaikki lopulta valmista. Leena on pessyt ja tuulettanut hänen ja Kallen entisen makuuhuoneen perinpohjin ja siirtänyt sieltä kaikki Kallen tavarat pois. Ne on Kalle saanut järjestää omaan huoneeseensa parhaiten katsomallaan tavalla. Kaikki on sujunut hyvässä sovussa ja järjestyksessä, eikä Kalle ole kertaakaan korottanut ääntään tai sanonut vastaan, kun Leena on ehdottanut jotakin. Kaikki on sopinut hänelle. Myös se, että Leena on ilmoittanut haluavansa lukon makuuhuoneen oveen. Hän itse käy huomenna sen ostamassa, ja Kalle saa laittaa sen paikoilleen.

Hieman Leenaa jännittää, miten seuraava yö mahtaa sujua. Makuuhuoneen ovessa ei vielä ole lukkoa ja nyt Kalle tietää, että sellainen on siihen tulossa. Aikooko Kalle pyrkiä yöksi Leenan ja Siirin kanssa samaan huoneeseen, nyt kun siihen vielä on mahdollisuus? Mutta Leenan huoli on turha. Käytyään saunassa ja syötyään Leenan valmistaman illallisen häviää Kalle vähin äänin omaan huoneeseensa, josta kohta alkaa kuulua raskas kuorsaus.

Huojentunein mielin Leena touhuaa vielä jotakin keittiössä, käy hänkin saunassa ja asettuu sitten yöpuulle pikkuisen Siirin viereen, joka autuaan tietämättömänä maailman murheista nukkuu jo leveän sängyn toisella puoliskolla. Kaiken varalta hän ennen vuoteeseen menoa asettaa tuolin oven kahvan alle, niin ettei Kalle ainakaan suoraa päätä pääse heitä yllättämään.

Leena makaa kauan valveilla kuunnellen Siirin tuhinaa ja talosta ja ulkoa kuuluvia muita ääniä. Jokainen rapsahdus saa hänet valpastumaan, mutta sitten hän pikku hiljaa rauhoittuu. Hän on nyt valintansa tehnyt ja päättänyt jäädä asumaan samaan taloon Kallen kanssa. Jos Kalle heittäytyy hankalaksi, on tilanne arvioitava uudelleen. Sitä varten on olemassa aamulla allekirjoitettu sopimuspaperi. Leena toivoo, ettei joutuisi siihen turvautumaan, sillä avioero sotii hänen periaatteitaan vastaan.

Vihdoin Leena nukahtaa. Hän näkee unta, että Kalle ajaa häntä takaa lumihangessa pitkä seiväs kädessään. Leenalla on yllään pelkkä yöpaita, ja hän kantaa Siiriä sylissään. Kalle on juuri saavuttamaisillaan heidät, kun Leena herää omaan kirkaisuunsa. Hiestä märkänä ja sydän kylkiluita vasten hakaten hän kavahtaa pystyyn ja sytyttää valot. ”Onko Siiri kunnossa?” on hänen ensimmäinen ajatuksensa. Hän kumartuu lapsen puoleen ja huomaa tämän nukkuvan rauhallisesti vuoteella koukistellen pieniä sormiaan.

Seuraavaksi Leena tarkistaa oven. Onko Kalle yrittänyt päästä huoneeseen? Mutta tuoli on täsmälleen samalla paikalla, johon Leena sen illalla asetti. Kaikkialla on hiljaista. Vain kiristyvä pakkanen paukahtelee silloin tällöin talon nurkissa, ja kellon raksutus kuuluu epätavallisen äänekkäänä muuten hiljaisessa talossa. Leena vaihtaa itselleen kuivan yöpaidan ja asettuu uudestaan nukkumaan. Vasta aamuyön tunteina hän nukahtaa kevyeen uneen…