Siinä ruusuja maljakkoon laitellessaan alkoi Punahilkka jo miettiä seuraavaa tapaamistaan Suden kanssa. Susi tulisi illalla ja olisi varmaankin nälkäinen. Ellei olisi, niin Punahilkan kanssa kyllä kohta sellaiseksi tulisi.

Jotain ruokaa olisi siis laitettava. Kalaruokaa aikoi Punahilkka tarjota, sillä sitä hän söi itsekin ja tiesi osaavansa maukasta kalaruokaa valmistaa. Susi oli tietenkin tottunut ties millaisiin gourmet-aterioihin, mutta siitä ei aikonut Punahilkka paineita ottaa. Hän ei ollut ammattikokki, mutta parinkymmenen vuoden aika perheenemäntänä oli kyllä perustaidot ruuanlaitosta opettanut ja vähän enemmänkin.

Punahilkka oli rohkea kokeilija myös keittiöpuolella, kuten muussakin elämässä. Ei häneltä heti menisi sormi suuhun tarjottavien kanssa. Ja Susi tuli nyt hänen vieraakseen tavallisena sutena, ei missään työroolissa. Punahilkka valmistaisi aterian rakkaudella, hellyydellä ja intohimolla, ja yhdessä he nauttisivat sen siitä ja toinen toisistaan kylläisiksi tullen.

Ruokatarjoilua tuumaillessaan Punahilkka samalla silmäili kotiaan arvioiden mahdollista siivoustarvetta. Koska hän oli siisti hilkka, ei koti koskaan ollut kuin pommin jäljiltä. Nytkin näytti siltä, että imuroinnilla ja pienellä pölyjen pyyhkimisellä selvittäisiin. Susihan ei ollut tulossa siivoustarkastukselle, vaan aivan muissa aikeissa. Näin Punahilkka ainakin oletti.

Poissa olivat ne nuoruuden hullut vuodet, kun Punahilkka susivierasta odottaessaan siivosi kotinsa lähes lattiasta laipioon. Kerrankin oli keskitalvella kovimmilla pakkasilla ryhtynyt ikkunanpesuun. Kuinka ollakaan olivat ikkunat tietenkin vetäneet jäähän, niin että niitä oli pitänyt hiustenkuivaajalla sulatella, ja sittenkin vielä olivat jääkukat niitä jääneet koristamaan.

Sellaisiin hullutuksiin ei Punahilkka enää ryhtyisi, vaikkei näin syksyllä tarvinnutkaan pelätä ikkunoiden jäätymistä. Mieluummin hän käyttäisi ylimääräisen ajan vaikka itsensä puunaamiseen, mikä tässä tapauksessa tarkoitti lähinnä jalkahoitoa ja kynsien lakkausta.

Niin kuluivat ne kolme päivää, jotka tapaamiseen oli aikaa. Punahilkka teki valmisteluja ja useita kertoja päivässä hän oli yhteydessä Suteen. Ruokahalua kasvatettiin puolin ja toisin. Punahilkasta alkoi jo tuntua, että ellei sovittu ilta kohta olisi käsillä, hän räjähtäisi siihen paikkaan. Sillä niin osasi Susi valita sanansa ja lauseensa, niin osasi hän kuiskutella Punahilkan korvaan, että tämä tunsi olevansa kuin sulaa vahaa Suden mieleisekseen muovata. Ja vastauksena Suden kiihkeisiin lähestymisiin, alkoi Punahilkka kehrätä.