Eilen perijantaina oli taas niin hieno kesänen keli, ettei paremmasta väliä. Ku kaiken lisäks oli viikon viimenen työpäivä, niin kelepashan sitä taas olla ja elää. Mää sain tekstarin jo ennen ku lähin töihin. Jos haluaisin, niin seuraaki olis tarijolla viikonlopuks.

Olimmää iteki vähä samansuuntasesti aatellu, mutta eihän sitä ikään osaa kovin palijo eteukäteen sanoa, minkälaisia mahollisuuksia se Rouva Fortuna tielle paiskaa. Ja seki vaikuttaa, mitä kanatalossa on suunniteltu, ku ei ne enää monta aikaa tällä suunnalla tallaa. Mää kyllä asetan sen asian aina etusijalle.

Nyt ei kumminkaan ollu kanatalosta kummia kuulunu. Tyttö kävi töissä ja muuten ne eleli tavallista elämää. Mää voisin ny suunnata auton nokan vähä etelämmäks, ku mukavaa keliäki oli luvattu vissiin koko viikonlopuks. Niin mää sitte soitin tekstarin lähettäjälle ja sanon, että pistän ehotuksen korvan taakse, mutta vasta lauantaina olisin tulossa.

Töissä kaikki meni kohtalaisen hyvin. Mitä ny ne jo entuuvestaan tunnetut änkyrät änkyröi. Jossaki vaiheessa mää päätin, että lähen illalla käymään kanatalossa, ku joku asiantynkä pöllähti mieleen. Soitin tytölle, että oon tulossa. Se sano, että kyllä sopi pistäytyä.

Kummää olin lähössä töistä kotiin, niin se tekstarin lähettäjä lähetti uuven viestin. Niin oli kuulemma pitkä aika huomiseen, ettei millään sinne asti seleviäis, jos ei jo samana ehtoona sais vähä samaa ilimaa hengittää. Mää olin höylillä päällä ja sanon, että tulukoon sitte käymään, mutta mää olin kyllä menossa kanataloon illalla. Seuraan sai kyllä liittyä, jos tahto. Aikaki sovittiin, millon hää tuloo.

Ei menny kauaakaan, ku tekstailija muisti, että oliki sopinu jotain muuta illaks. Voiskos tulla vasta myöhemmällä? Seki sopi mulle, mää olin aina vaan höylillä päällä. Niin mää sitte kerkesin iltapäivällä tehä vaikka mitä siinä ootellessani. Taisin ottaa pienet tupluuritki, ku niin väsytti.

Sitte se tekstailija viimen tuli, ja me lähettiin kanataloon. Oltiin pikkusen etuajassa, ja kotona oli vaan kanaset. Talonväki ja V oli metässä sieniä jälestämässä. Pian ne sieltä tuli, ja V oli taas niin ilonen, ku näki tuttuja. Se juoksi ja riehu ympäri pihaa resunen narulelu suussaan.

Kantarellia oli löytyny, ja niistä alako PY väkertää ny sienipiirakkaa. Pohoja sillä oli jo valamiiks tehtynä. Mää vähä auton sienten ja sipulien paistossa ja täytteen teossa. Toiselle puolelle piirasta tuli kantarellia ja toiselle keltavahaveroa, tai niin me ainaki sienikirijan perusteella pääteltiin.

Tyttö ei suostunu siihen, että kaikki sienet ois laitettu sekasi. Se ei nimittäin luottanu meijän sienituntemukseen. Se oli ostanu PY: lle oikeen sienikirijan, josta PY oli sitte opiskellu lajintuntemusta. Oli se senkin vanhan hyvän ohojeen muistanu alottelevalle sienestäjälle antaa, että opettelis ensin kaikki myrkkysienet. Seuraavaks pitäs poimia vaan niitä sieniä, jotka tuntoo. Py sano painaneesa ohojeet tarkasti mieleesä.

Ku piirakka täytettiin puoliks kantarelleilla ja puoliks muilla, saatto tyttö ottaa palasesa siltä nurkalta, johon kantarellit oli paiskattu. PY teki ruohosipulista ristin koristeeks toiselle, ”myrkylliselle” puolelle. Mää kyllä ehotin pääkalloa ja ristissä olevia sääriluita, mutta oli se ristiki aika vaikuttava. Ennen ku ruvettiin syömään, sanottiin ”hyvästit” toisillemma.

Mää kysyn, mitä tyttö meijän kolomen ruumiille meinaa tehä, ku yöki on tulossa. Se sano vetäväsä ne kasvimaalle, ottavasa kanat ja V: n autoon ja ajavasa niin kauaks, ku pippuri kasvaa. Se oli kaikkien mielestä hyvä suunnitelma, ja niin me alettiin syyvä piirakkaa hyvällä halulla. Hyvää se oliki, mutta mun makuuni ois saanu olla pikkusen suolasempaa ja mausteisempaa. Keltavahaverot ainaki oli kovin mietoja.

PY uhkas tulla seuraavana päivänä elikkä tänään pesemään mun ikkunat, ku se oli luvannu tehä sen. Se tulis tytön mukana, joka oli menossa viikonlopuks töihin. Asia jäi vielä vähä auki. Mää sanon, että tekstarilla vois aamulla ilimottaa, oliko se tulossa, että ennättäisin ees sängystä ylös.

Aamulla tyttö laittoki tekstarin. Ikkunanpesijä oli tulossa ja V kans, jos se heräis. Oli nimittäin valavonu ite koko yön ja valavottanu muitaki. Vasta vähä ennen kellonsoittoa oli hypänny sänkyyn ja alakanu nukkua. Nyt veteli vielä hirsiä täyttä päätä eikä tienny tämän maailman menosta tuon taivaallista.

Mää alon sitte heti valamistella ikkunoijen pesua. Tavaroita piti siirrellä vähä sivuun ja katella pesuvehkeet. Kaikki oliki sitte valamiina, ku ikkunankalttaaja ja V tulivat. Ei muuta ku hommiin. Ensin pestiin parvekelasit, ku niihin ois kohta alakanu paistaa aurinko. Sitte oli vuorossa olohuoneen iso ikkuna. Se on niin iso, että siinä pitää olla alla semmonen tuki, ettei se retkaha saranoiltaan, ku sen avaa.

Sitte oli jälellä enää keittiön ja makuuhuoneen pienemmät ikkunat. Myö pestiin niitä yhessä, ja pian se homma oli kokonaan tehty. Uuvet ikkunat on heleppo avata ja heleppo pestä. Ei siinä kauaa aikaa kulu. Ny mulla on niin kirkkaat ikkunat, että ihan silimiä häikäsöö.

Ku työt oli tehty, mää annon kanoille vähä evästä mukaan ja lähin viemää ikuunanpesijää ja V: ä kotiisa. Ku tulin siltä reissulta, laiton ensin paikat kuntoon ja sitte söin. Mulla oli niin näläkä, että ihan näköä haittas. Kyllä on ny mukava olla siistissä kämpässä, ku maisemaki ikkunasta kateltuna näyttää palijo kirkkaammalta ku ennen.

Kohta mun varmaan täytyy ruveta vetämään luitani sinne etelän aurinkoon. Mikäs on ajellessa kauniina ja kuulaana kesäpäivänä pitkin hyviä teitä ja läpi kauniitten, syyskesästen maisemien. Kyllä siinä silimä lepää!