Pyhäaamu valakeni taas niin kirkkaana ja aurinkoisena, ettei paremmasta väliä! Mää nukun aina vaan huonosti. Heräilen melekeen kahen tunnin välein ja viime yönä valavoinki pitkät pätkät, vaikkei mitään erikoista syytä pitäny olla. Sisko epäili, että se on työstressiä, mutta miten se ny enää sitä vois olla? Vaikka mistä sitä tietää? Ihiminen on kummallinen kapistus. Kaikki liittyy kaikkeen. Miten sitä hienosti sanotaankaan, että ihiminen on psykofyysinen kokonaisuus.
Tuo mun päänsärkyki on kummallista. Ainahan mun päätä on pakottanu, ei vissiin kumminkaan liika järki, mutta tänä kesänä kyllä huomattavasti enemmän ku muullon. Uskaltaskohan sitä aatella niin rohkeasti, että järki olis lisääntymään päin? Tokkopa ny sentään!
Mikreenilääkkeitä sulaa suussa tämän tästä, eikä ne välttämätä ees aina auta. Mää jouvun usein ottamaan enemmän ku sais, mutta pakko on jotaki kokeilla, ku tuntuu, että pää meinaa välillä haleta. Mää muistan aikonaan, kun tytön kummisetä vitsaili, että sitte ku uusia päitä ruvetaan jossaki vaihtamaan, niin mun kannataas kyllä olla aika etunenässä siinä jonossa. Lupasin olla, mutta vielä ei semmosta ilimotusta oo silimiin osunu, vaikka tarkasti oon asioita seurannu.
Mulla on tässä vielä monta hommaa tehtävänä, ennen ku taas hyppään auton rattiin. Kyllä se siltä näyttää, ettei koira karvoistaan mihinkään pääse. Tällä meinaan ny sitä, että vaikka palijo oon muuttunu entisistä ajoista ja osaan jo ottaa monta asiaa vähä rennommin, niin palijo on vielä sitä entistä hapatusta jälelläkin. Kai se sitte on luonteessa vai pitäskö sanoa keeneissä.
Meinaan se, että ku mää lähen kotoa, niin aina kyllä katon, ettei huusholli jää kauheaan kaaokseen. Tavaroitten pitää suunnilleen olla oikeilla paikollaan eikä hujan hajan ympäri kämppää. Peti pitää olla petattuna ja ainaki pitemmälle reissulle lähtiissä tiskit tiskattuina. On mukava palata kotiin, ku ei heti ovella kävele tavarat vastaan tai roskiksen pistävä haju tunge nenään. Mutta enää mää en sentään vartavaste siivoa ennen lähtöäni. Lähtemisessä on ihan tarpeeks hommaa iliman, että siihen vielä siivousta lisätyöks ottaa. Niin, että tätä aatellen vois pikkusen olla järki lisääntyny entisistä ajoista.
Eilen mun sisko soitti ja kyseli, mihin aikaan suunnilleen oon tulossa. Lähenkö heti aamusta, se halus tietää. Mää vastasin, että lähen sitte, ku oon valamis lähtemään. Mitään kellonaikoja mää en sano. Ku mää oon aamunvirkku, niin varmaan ainaki aamupäivän aikana lähen. Mutta ny ku mää oon lomalla eikä kukaan muu määrää mun lähtemisiä ja tulemisia, niin mää en ponkase tien päälle kukonlaulun aikaan. Mää ehin sinne vähemmälläki hopulla.
Sillon ku mää olin naimisissa, niin me lähettiin joka paikkaan aina kauhean aikasin. Emmää tiijä, mistä se oikeen johtu. Emmää sano, että se oli pelekästään mun entisen miehen määräys, vaikka oli siinä kyllä sitäki, että se mielellään hoputti muita. Ku se ite oli valamis, piti muijenki olla. Ja mää olin sillon vielä niin tyhymän kuuliainen, että hyppäsin ku rappikana kieli vyön alla, ettei vaan tuu sanomista. Se jos mikä oli rasittavaa ja stressaavaa. Mutta ny ei mua kukaan hoputa. Mää saan kulukea justiisa siinä aikataulussa, ku mulle itelle passaa. Se on kyllä aika ihana tunne!
Mennessäni mää poikkean tytön luona. Jos kanat on muninu hyvin, niin otan sieltä vähä munia viemisiks. Ja V:lle mulla on kans tuliaisia. Pitäski mennä laittamaan ne kuntoon. Enkä mää oo juonu vielä aamukahaviakaan! Nyt äkkiä kahavinkeittoon. Seuraavan kerran mää postaan varmasti vasta jostain muualta ku kotoa, niin että elekää pitkästykö.
Kommentit