Usein erilaisina juhla- ja merkkipäivinä oli tämän blogin haltija kirjoittanut jotakin aiheeseen liittyvää ja sopivaa. Ei kuitenkaan kärpäsen verkkosilmien tarkastelemana, vaan NoitaKuvaKuvana tai joskus vielä jopa Punahilkan hahmossa.

Joulukuun 13. päivänä vietetään Lucian päivää. Mutta tällä kertaa ei blogin omistaja suonut marttyyriLucialle ajatuksen puolikastakaan, vaan kärpäsenä lenteli repaleisilla siivillään sinne tänne tarkastellen uteliaana, miltä maailma hyöteisperspektiivistä katsoen näytti.

Ja näyttihän se. Neljän kommentin verran oli nytkin viisauksia saatettu kaikelle kiinnostuneelle kansalle luettavaksi. Ensimmäinen kommentoija oli kaikesta päätellen tyhjentänyt sanaisen arkkunsa lähes kokonaan jo pelkän nikin keksimiseen. Mahtoi olla kommentoija kovin hengellinen mies tai nainen, kun noin raamatullisen nikin oli itselleen valinnut. Mutta nikkiin se raamatullisuus ja hengellisyys sitten loppuikin.

Kommenttina esitettyä lausahdusta on aika vaikea ainakin kärpäsen heikolla käsityskyvyllä yhdistää oikein mihinkään. Kärpäsen mielestä sillä ei ollut mitään yhteneväisyyttä sen paremmin nikin kuin kommentoitavan kirjoituksenkaan kanssa. Se ei kärpäsestä ollut edes hauska, vaikka kommentoijan mielestä sitä ehkä olikin. Tai sitten se oli kerta kaikkiaan jotain niin hienoa ja erikoista, ettei tyhmä kärpänen sitä vain yksinkertaisuudessaan tajunnut.

Joka tapauksessa joku oli nähnyt kovasti vaivaa saattaakseen tuon kuolemattoman ajatuksensa jälkipolvien tietoisuuteen ja ihasteltavaksi. Ei vain ollut keksinyt parempaa julkaisupaikkaa kuin tämä blogi, mikä tietysti on hiukan harmillista. Tietysti jos kärpänen on oman vaatimattoman bloginsa voinut tarjota kommentoijalle sopivaksi foorumiksi, niin ylpeähän sen pitäisi olla! Ja kiitollinen, totta kai!

Joskus vain liikahtaa sen verran kärpäsenkin karvaisessa päässä, että synapsit sopivalla tavalla yhdistyessään saavat aikaan välähdyksenomaisen ilmiön. Liekö se sitten ajatus, vai mikä? Tuskinpa sentään. Eihän kärpäsellä ole aivoja, miten se siis mitään ajatella voisi? Mikä lie mielen liikahdus tai jokin muu yhtä tyhjänpäiväinen asia mahtaa olla kysymyksessä.

Niin tai näin, nostaa tuo tyhjänpäiväinen mielen liikahdus esiin ihmetyksen, miksi yleensä edes vaivautua kommentoimaan, ellei mitään järjellistä sanottavaa ole? Kärpänen on tullut itse tykönään karvaisessa päässään asioita pyöritellessään siihen lopputulokseen, että aina kun ihminen kommentoi, oli se sitten kehua ja kiitosta, moitetta ja haukkua, tai vaikkapa mitäänsanomaton videonpätkä, on kommentoitava teksti lukijaa jollakin tavalla koskettanut.

Joskus tuo kosketus tuntuu mukavalta, kun kirjoittaja on ollut kovasti samanmielinen ajatuksissaan ja esittänyt asiat yleisesti hyväksytyllä, suorastaan sovinnaisella tavalla. Mutta silloin kun kirjoittaja on raottanutkin ovea saranapuolelta ja vetänyt esille sellaista, mitä juuri kukaan ei niin mielellään kuulisi, näkisi tai lukisi, vaikuttaa kirjoitus juuri päinvastoin. Tekee mieli nälväistä takaisin, sanoa jotakin terävää, ei aina niin harkittua, usein loukkaavaa syventymättä sen tarkemmin kirjoituksen varsinaiseen sisältöön.

Tuon sävyisiä kommentteja sai kärpänen kirjoituksiinsa useinkin. Harvassa olivat ne, jotka nousivat sitä ja sen sanomisia puolustamaan tai edes suostuivat katselemaan asioita muun kuin oman, jokseenkin kapean putkensa kautta. Oli toki heitäkin. Postauksen kolmas kommentoija, julmaa ja raakaa nikkiä käyttävä viisastelija kuului heihin. Ei hän varsinaisesti kärpästä puolustanut hänkään, mutta naljaili kyllä videoviisaalle anonyymille, joka juuri edellisessä kommentissa oli taas ilahduttanut lukijoita iki-ihanalla musiikkivalinnallaan.

Vaikea oli nytkin käsittää, mihin videoviisas valinnoillaan oikein pyrki. Ainakaan kärpänen ei nähnyt mitään yhteyttä oman tekstinsä ja ”kommentiksi” laitetun videon välillä. Ensimmäisen kommentoijan ”raamatullinen” nikki voisi kaukaa hakien olla kommentin kohde, mutta ehkei sentään. Sekään kun ei ollut kärpäsen tuotosta, ja kärpäselle kommentti kait oli tarkoitettu.

Oikeastaan video herätti kärpäsen mielessä paljonkin mielenkiintoisia ajatuksia, vaikka tuskin sellaisia kuin kommentoija oli tarkoittanut. Vaikka mistäpä kärpänen kenenkään tarkoituksia varmasti voi tietää, jos ne hyvin epämääräisesti esille tuodaan, kuten tässä tapauksessa.

Kärpänen on aina ihaillut videolla esiintyvää taiteilijaa sekä esittämisen että laulujen sisällön suhteen. Myös tämä valittu laulu oli kaikin puolin hyvä, sillä kärpänen tunsi kummallista lukkarinrakkautta tuota nyt jo vähemmistönä olevaa yhteiskuntaluokkaa kohtaan, jonka riveistä laulu aikoinaan oli kummunnut.

Mutta erehtyikö kommentoija luulemaan myös kärpäsen kuuluvan heihin, joiden päätä laulussa vadille vaadittiin? Oikein täytyy kärpäsen nyt pysähtyä nauramaan. Kaikkea sitä kuuleekin! Kärpäsen arvohan tuntui nousevan oikein kohisemalla! Videon paras anti oli kuitenkin aivan lopussa. ”…tyhmyyttä ei brenikoilla silloin palkittais.” Lukija päätelköön, kehen tämä toteamus parhaiten sopii!

Julmaa ja raakaa nikkiä käyttävän kommentti osui kuitenkin hyvin kohteeseensa. Se koira, johon kalikka kalahti, älähti tälläkin kertaa. ”Anonyymi” oppi kerrasta ja vastasi oikein pienellä sanallisella kommentilla annettuun opetukseen. Mutta mistä oli monikkomuoto livahtanut tekstiin? Tässähän varsinainen luulija taisi olla! Kuvitteliko ”videoanonyymi”, että kärpäsiä oli oikein parvi, kun puhui ”teistä”? No, saahan sitä luulla ja kuvitella, ellei muuhun kykene, kuten tämän kommentoijan kohdalla asioitten laita ilmeisesti on.