Susi oli eronnut jo vuosia sitten ja asui nyt aivan toisella paikkakunnalla kuin entinen perheensä, joka sekin oli lasten lähdettyä opiskelemaan hajaantunut vähän sinne sun tänne. Jouluna ja muina suurina juhlapäivinä suden perhekunnalla oli kuitenkin tapana kokoontua yhteen entiselle kotipaikkakunnalle, jossa vielä pentueen nuorimmat asuivat.

Niinpä susi Punahilkan varovaisiin tiedusteluihin vastasi, ettei olisi tavattavissa joulunpyhinä, vaan pentujensa ja entisen vaimonsa luona. Muutenkaan ei susi tuntunut lämpenevän ollenkaan ajatukselle tapaamisesta. Sitä Punahilkka hiukan mielessään ihmetteli, mutta ei ryhtynyt siitä asiasta enempää utelemaan. Kaipa sudella syynsä oli, ja jos tämä niistä halusi jotakin kertoa, niin varmasti aikanaan kertoisikin.

Joulu tuli aikanaan. Punahilkka vietti sen sukulaisissa kuten oli aikonutkin ja susi omaa pesuettaan tavaten. Joulun aikoihinkin pidettiin yhteyttä sähköpostein ja soitteluin.

Koko alkutalven oli Punahilkka kirjoittanut blogissaan synkistä aiheista. Tuntui, että kaikki hauskat Susimetsän sattumukset oli kaluttu loppuun eikä uusia aiheita ollut ilmaantunut, kun ei uusia susiakaan ollut näköpiirissä. Susi välillä vihjaili, että Punahilkan kirjoitustaito oli parhaimmillaan juuri susitarinoissa: niitä pitäisi Punahilkan tarjota lukijoilleen eikä mitään synkkämielistä pohdiskelua.

Punahilkka tuskastui: mistä hän tähän hätään susia tempaisisi? Susimetsä oli kaikesta päätellen nukahtanut talviuneen eikä mitään mielenkiintoista ollut näkyvissä, vaikka kuinka tarkkaan metsän laitamillekin olisi Punahilkka tiiraillut ja jokaisen polunpätkänkin käynyt tutkimassa, josko siellä jotain olisi.

Aiemmin taisi tulla jo mainittua, että susikin oli niin koukuttunut blogeihin, että osti uuden jäsenkauden voidakseen jatkaa kirjoittelua. Välillä mietittiin yhdessä, mistä tänään kirjoitettaisiin. Susi ei kyllä paljon ohjeistusta kaivannut; sen verran tiheään hän blogipäivitystä teki.

Mutta Punahilkalla teki tiukkaa. Kun vuosi vaihtui, päätti hän saattaa päätökseen synkän yksinpuhelunsa ja ryhtyä taas hauskaksi ja iloiseksi Susimetsän Punahilkaksi. Eikä se vaikeaa ollutkaan. Susi kannusti jatkuvasti häntä Susimetsän poluille, ja niin alkoi Punahilkka kaivella pikkuruista koriaan. Yllätys, yllätys: sieltähän niitä alkoi löytyä susitarinoita. Niitä aivan pursusi. Ja Punahilkka sen kuin kirjoitti. Tuntui, ettei niin vähäpätöisiä susitreffejä ollutkaan, joista ei vähintään viiden jakson mittaista tarinaa olisi saanut kokoon kyhättyä.

Punahilkka nautti kirjoittamisesta ja antoi virtuaalikynänsä sauhuta. Siinä välissä oli Susimetsässäkin ollut vähän uutta vipinää, ja se sai Punahilkan poikkeamaan aivan muille poluille. Tässä kohtaa Punahilkka huomaa, että tuo polulta poikkeamisen aiheuttanut susitarina on vielä kokonaan saattamatta susimetsäläisten tietoisuuteen. Mutta se on sellainen tarina, että sen julkaisemista Punahilkka vielä harkitsee…