Toinen tapaus sattui aivan joulun alla. Silloinhan oli jo päätetty, että Soile muuttaisi pois. Sekin liittyi Soilen kuoroharrastukseen. Oli ”Kauneimpien joululaulujen” aika. Myös Soilen kuoro esiintyisi siellä esittäen isotöisen ja paljon harjoittelua vaatineen joulukantaatin. Soile pyysi myös Mikon mukaan tilaisuuteen, ja tämä lupasikin tulla. Hän veisi Soilen etukäteen kirkolle harjoituksiin ja tulisi itse sitten vasta varsinaiseen tilaisuuteen.
 
Kaikki alkoi taas ihan normaalisti. Soile lähti harjoituksiin eikä nähnyt Mikkoa seuraavan kerran ennen kuin tilaisuuden loputtua. Paikalla oli paljon ihmisiä, ja Soile joutui kauan etsimään paikkaa, johon Mikko oli parkkeerannut auton. Hän oli olettanut, että Mikko odottaisi häntä vaikkapa kirkon eteisessä, jotta hänen ei tarvitsisi etsiskellä tätä.
 
Mutta mitä vielä! Välillä Soilen mielessä jo kävi, että Mikko ei ollut tullutkaan tai sitten oli lähtenyt jo pois ja jättänyt Soilen kuin nallin kalliolle. Pahat aavistukset valtasivat Soilen mielen. Lopulta hän pitkän etsimisen jälkeen löysi auton, jossa Mikko jo hermostuneena odotuksesta ja ties mistä muusta istui. Kun Soile tiedusteli, miksei Mikko ollut odottanut häntä sisätiloissa, sai se aikaan sellaisen purkauksen, että Soilen sydäntä aivan kylmäsi.
 
Mikko alkoi ivalliseen sävyyn kysellä, kenelle Soile oikein oli laulanut ja laulullaan lähetellyt terveisiä. Soile ei voinut käsittää, mistä oikein oli kyse. Mikon puheesta hän ei ymmärtänyt yhtään mitään. Pitkän setvimisen jälkeen alkoivat Mikon ajatuksen juoksu ja tapahtumat vähin erin valjeta Soilelle.
 
Mikko oli istunut kirkossa aivan takaosassa, sillä väkeä oli todella paljon, ja Mikko oli tullut kovin myöhään. Ajatuksissa oli käynyt jopa se, ettei tulisi lainkaan. Se olikin virittänyt Mikon oivalliseen tilaan antaa mustasukkaisuuden vallata mielensä ja alkaa kuvitella kaikenlaista. Kirkossa Mikon takana oli istunut eräs nainen Soilen työpaikalta. Kaikki järjen hivenkin oli haihtunut Mikon päästä kuin tuhka tuuleen.
 
Vaikka Soilella ei ollut aavistustakaan siitä, että nainen oli kirkossa ja jopa tervehti Mikkoa, näki Mikko asian kokonaan toisin. Soile sai kuulla järjestäneensä koko jutun. Nainen oli hälytetty paikalle viemään Soilen lauluterveiset työpaikalle ja siellä olevalle Soilen ”rakastajalle”. Mikko ei nähnyt mitään ristiriitaa siinä, ettei Soile tiennyt naisen paikallaolosta, ei myöskään siinä, että nainen ei tiennyt mitään Soilen ja tämän ”rakastajan” suhteesta.
 
Mitkään selittelyt ja järkipuheet eivät asiaa auttaneet. Mikon mustasukkaiset ajatukset velloivat vain sen ympärillä, mitä hän itse halusi uskoa. Tosiasiat olivat sivuseikka, kun Mikko syytteli Soilea syyttelemästä päästyäänkin. Soilea olisi naurattanut, ellei häntä olisi jo alkanut vähän pelottaa. Mikko käyttäytyi kuin järkensä menettänyt. Soile laski päiviä, jolloin pääsisi eroon kaikesta tuosta epäilystä, vahtimisesta ja syytöksistä.
 
Nyt se päivä oli koittanut! Enää ei Mikko häntä vahtisi ja hänen menemisiään ja tekemisiään rajoittaisi. Varmemmaksi vakuudeksi asialle oli Soile vielä sanonut, ettei aikonut sietää Mikon kyttäämistä enää yhtään. Turha olisi siis tulla Soilen uuden asunnon liepeille tarkkailemaan. Mikon kunniaksi on sanottava, ettei hän sellaista harrastanutkaan. Helppoa se tuskin Mikolle oli. Sen sai Soile tuta hiukan myöhemmin.