Kun kevät ja kesä koittivat, alkoi pyykinpesukin olla monin verroin helpompaa kuin talvella. Oli lämmintä niin ulkona kuin saunassakin, jossa pyykättiin, ja pyykit kuivuivat hetkessä ulkosalla auringonpaisteessa leppeän kevät- ja kesätuulen niitä löyhytellessä. Minua vanhempi sisareni oli lapsena kuvannut hyvin pyykkejä, jotka oli kuivattu ulkona. Hän oli sanonut, että ne tuoksuvat tuulelta ja auringolta. Ja siltähän ulkona kuivattu pyykki toden totta tänäkin päivänä tuoksuu!

Koska kaivon vesi oli kesäaikaan yleensä aina kortilla, ellei peräti kokonaan lopussa, piti pyykkitouhua miettiä toiselta kantilta. Äiti, joka ei työtä pelännyt, nosteli padan, polttopuut, pyykkisaavit, pestävät vaatteet, matot, kakarat ja eväät traktorin peräkärryyn ja komensi isän kuljettamaan koko roskan pyykkirantaan. Omaa rantaa ei tietenkään ollut, koska asuttiin rapakuopan rannalla, mutta lähikylän naapurirantaan sai mennä pyykille.

Siellä sitten vierähtikin koko päivä, sillä pyykättävää oli paljon, kun vielä kaikki matotkin piti pestä. Onneksi äidillä oli apulaisia, jotka innolla lähtivät mukaan, kun kerrankin päästiin veden ääreen. Joskus nimittäin kuormaan pakattiin vielä onki ja aamulla tunkiolta kiireessä kaivetut matoset. Pyykinpesun lomassa oli mukava kokeilla kalaonnea, joka minun muistini mukaan ei kyllä yleensä kaksinen ollut. Mutta tärkeintä ei ollutkaan saalis vaan itse onkiminen.

Nuketkin saivat kohta puhdasta päälleen, sillä minä kokosin mukaan niiden vaatteet ja pesin ne itse pesuvadissa. Toinen homma, ikävämpi, joka minulle lankesi, oli paksujen villasukkien pesu. Se oli inhottavaa, kun sukat olivat likaisia, paksuja könttejä. Yleensä ne laitettiin etukäteen likoamaan saippuaveteen, mutta oli niissä hinkkaamista liottamisen jälkeenkin.

Kun rantaan tultiin, viritteli äiti ensin tulet rautapadan alle. Siinä hän keitti kaiken valkopyykin, lakanat ja pyyheliinat. Pyykkien kiehuessa padassa vedettiin kuivatusnarut puiden oksien väliin. Joskus oli jo kotoa otettu mukaan riukuja, jotka iskettiin maahan ja narut viriteltiin niiden väliin. Varmaan viritelmät joskus pettivät pyykkien painosta, ja koko narullinen pestyjä vaatteita putosi rannan saviliejuun.

Kaikki pyykit huuhdeltiin järvessä, ja kerrankin oli käytettävissä runsaasti väljää vettä, jossa ihan ilokseen huljutteli pyykit puhtaiksi.  Mutapohjaisen, matalan järven vesi ei kylläkään mitään kaikkein kirkkainta ollut, mutta kelpasi hyvin huuhteluun.

Parasta pyykkirannassa oli kuitenkin eväiden syönti. Aamulla oli kotona syöty puuro, ja äiti oli voidellut voileivät valmiiksi. Usein rantaan otettiin evääksi myös kananmunia, jotka paistettiin kotona. Ne maistuivat ihanilta, jos vielä oli kaupasta haettu tuore ranskanleipä ja pala lauantaimakkaraa, kuten pyykkipäivinä useimmiten tapahtui. Makkara oli suurta herkkua, sillä sitä sai harvoin. Palanpainikkeeksi äiti kiehautti nuotiolla kahvit, ja niin oli herkkuhetki valmis.