Jos voisin, muuttaisin tässä maailmassa monta asiaa toisenlaiseksi.

Kukaan ei viettäisi joulua yksin, ellei haluaisi tehdä sitä omasta vapaasta tahdostaan.
Jokainen saisi syödä edes kerran kyllikseen ja käydä nukkumaan täysin vatsoin suojaisaan ja turvalliseen paikkaan.
Yhdenkään lapsen ei tarvitsisi pelätä, että isä tai äiti on humalassa tai muuten tolkuttomassa tilassa, eikä kenenkään, aikuisen tai lapsen, tarvitsisi kauhulla odottaa, milloin läheisen käsi kohoaa ensimmäiseen iskuun. 

Jos voisin, tarjoaisin kaikille maailman lapsille mahdollisuuden päästä kouluun oppimaan luku- ja kirjoitustaidon ja hankkimaan sen avulla itselleen ammatin ja toimeentulon, ettei heidän tarvitsisi kerjätä kadulla, varastaa ruokaansa tai myydä itseään saadakseen edes yhden suupalan henkensä pitimeksi.
Yhtään sotaa ei sodittaisi, yhtäkään naista tai lasta ei raiskattaisi, eikä kenenkään tarvitsisi jättää kotiaa ja kotimaataan pelon ja turvattomuuden takia.

Mutta en pysty muuttamaan maailmaa ja sen oloja ainakaan kovin suuressa mittakaavassa.

Tänäänkin moni istuu yksin kotonaan seuranaan ainoastaan televisio, joka moninaisin tavoin kertoo hänelle, miten muut viettävät kulutusjuhlaansa.
Kaupat syytävät juhlapyhien alla roskalaatikoihin vanhentuneella päivämäärällä olevia, täysin käyttökelpoisia elintarvikkeita, vaikka moni vähävarainen ilomielin käyttäisi ne omassa taloudessaan.
Kylmät pakkasyöt korjaavat satoaan, kun kodittomat eivät löydä tarpeeksi lämmintä paikkaa, jossa he säilyisivät hengissä aamuun saakka.

Monelle nuorelle ja lapselle on joulunaika pitkine lomineen kauhistus. Koulun tajoamaa turvapaikkaa ei silloin ole käytettävissä, vaan arki on vietettävä kavereiden kanssa hengailemalla tai kotosalla, jossa  elämäänsä turhautuneet vanhemmat syytävät oman tuskansa jälkipolvilleen: "Kun minulla kerran on paha olo, on sama paha olo saatava muillekin."

En pysty tarjoamaan oppimismahdollisuutta niille, joilta se puuttuu, ja jotka sitä oikeasti arvostaisivat. Sen sijaan joudun päivästä toiseen seuraamaan, miten verovaroin kustannettua, kaikille tarjottavaa korkeatasoista opetusta ei pidetä missään arvossa, ja opettajia ja heidän arvokasta työtään väheksytään, halveksitaan ja pilkataan.
Kaikkein köyhimmilläkin mailla on varaa hankkia sotatarvikkeita, vaikka kansanäkisi nälkää. Rahaa ei riitä myöskään koulutukseen tai terveydenhuollon järjestämiseen, vaan niistä huolehtiminen tuntuu olevan sivullisten vastuulla.

Niin, maailma on tänäänkin, tänäkin jouluna täynnä asioita, joille en mahda mitään: epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä, pelkoa, hätää, köyhyyttä, väkivaltaa,rakkaudettomuutta, sairautta.
Moneen kotiin on myös sitten viime joulun astunut ikiaikaiseksi, kutsumattomaksi vieraaksi kuolemansuru.

Kun vanha ja ehkä jo sairas ihminen kuolee, on se useimmiten helpotus kaikille osapuolille. Mutta kun lapsen tai nuoren, jolla koko elämä on vasta edessä, joutuu luovuttamaan kuolemalle, tuntuu se käsittämättömältä ja väärältä asialta, jota on vaikeaa, suorastaan mahdotonta hyväksyä.

Kun itse aikoinaan olin samassa tilanteessa, löysin lohdutuksen ja avun ajatuksesta, että vaikka pienen tyttäreni elämä ajallisesti jäi hyvin lyhyeksi, hänen varsinainen elämäntehtävänsä alkoi vasta hänen kuolemansa jälkeen, ja se jatkuu yhä.
Tiedän, että monen on vaikea käsittää, saati hyväksyä tällaista ajatusta. En tyrkytäkään sitä kenellekään, mutta minulle siitä tuli se voima, jonka avulla ponnistelin takaisin elämään, iloon ja valoon.

"Niityllä lunta, hiljaiset kadut.
Taakse on jäänyt jo syksyn lohduttomuus.
Muistojen virta, lapsuuden sadut.
Sanoma joulun on uusi mahdollisuus..." (Petri Laaksonen)

Joulun iloa, valoa ja rauhaa kaikille lukijoillemme!

NoitaKuvaKuva
Punahilkka
Kärpänen