Onnin aikaisempi emäntä oli maininnut myös siitä, että koiran hengitys haisi pahalle. Se tultiin kyllä uudessa perheessäkin havaitsemaan varsin äkkiä. Suu suorastaan löyhkäsi. Hammaskiven poistoon olisi Onni siis kiikutettava mitä pikimmin. Niin tehtiin. Mutta mitä suusta löytyikään! Takimmaiset hampaat olivat aivan mätiä ja lähes irti. Ne tietysti poistettiin. Muut hampaat puhdistettiin hammaskivestä.

Kun Onni velttona ja rauhallisena tuotiin nukutuksen jälkeen kotiin, oli Vilho kovasti kiinnostunut siitä. Se vaistosi, ettei Onnista nyt olisi sille minkäänlaista vaaraa, ja se yritti jopa hiukan hätyytellä sitä. Koirat tietysti erotettiin toisistaan, että Onni sai olla rauhassa, mutta niin sitkeä koira se oli, että vaikka jalat eivät kantaneet, raahasi se itseään pitkin lattiaa ja uikutti surkeasti.

Kun Onnin suukalusto tuli kuntoon, alkoi sille ruoka maistua. Tähän asti se oli vain hiukan näykkinyt ruokaansa. Ihmekös sitten, jos painokin oli pysynyt pienenä. Onnihan tuntui höyheneltä vankkatekoisen Vilhon rinnalla. Se, että koiria oli kaksi, aiheutti sen, että kumpikin yritti syödä lähes enemmän kuin jaksoi. Eihän toiselle voinut jättää vahingossakaan mitään. Kupit käytiin ruokailun jälkeen tarkistamassa ja jokainen muru lipaistiin parempiin suihin.

Eläinlääkäri oli arvellut, että Onnin aggressiivinen käytös saattoi johtua myös kivuliaasta suusta. Nyt kun mädät hampaat oli poistettu ja tulehduksen aiheuttama kipu loppunut, voisi koiran käytös muuttua vähemmän riidanhaluiseksi. Valitettavasti niin ei kuitenkaan käynyt, vaan oli tultu tilanteeseen, jossa Onnille olisi saatava uusi koti.

Eläinsuojeluyhdistyksen kautta eräs nainen sai tietää Onnista ja kiinnostui tästä oitis. Naisella oli aiemminkin ollut koira, mutta jalkavaivojensa vuoksi oli hän joutunut siitä luopumaan. Vaivat eivät sitten kuitenkaan olleet niin pahoja kuin ensin oli luultu, ja nyt oli naisella taas kova koirakuume. Hän oli muuttanut uudelle paikkakunnalle ja kaipasi seuraa ja lenkkikaveria.

Naisen kyselyihin vastasi äiti totuuden mukaisesti, jopa kenties hiukan Onnin heikkouksia korostaen. Hän ei halunnut, että myöhemmin sanottaisiin jotakin asiaa peitellyn. Jos jotain ikävää sattuisi, olisi parasta, että kaikki mahdolliset tiedossa olevat asiat kerrottaisiin. Mihinkään korvausvastuisiin ei äiti halunnut joutua.

Äiti ei myöskään halunnut, että Onni taas muutaman viikon kuluttua olisi ollut kotia vailla. Hän halusi olla varma siitä, että nainen todellakin ymmärsi, millainen Onni oli, ja ottaisi vastuun koirasta. Nainen vakuutteli haluaan ja intoaan saada Onnista uusi koira itselleen. Sovittiin, että jos Onni ja nainen jostain syystä eivät toisiinsa sopeutuisikaan, nainen sitten saattelisi Onnin manan majoille. Enää ei sitä riepotettaisi ympäri maailmaa.

Sitten sovittiin päivä, jolloin nainen Onnin hakisi. Äidillä oli tunne, että kaikki ei menisi ihan suunnitelmien mukaan. Eikä hän väärässä ollutkaan. Hakua edeltävänä päivänä nainen ilmoitti, ettei sittenkään uskaltaisi ottaa Onnia, vaikka aiemmin oli suorastaan palanut halusta saada se koirakseen. Ja taas tuli osoitetuksi, miten vaikeaa ihmisten on olla suoria ja rehtejä hankaliksi kokemissaan asioissa. Kun tähän asti oli asioista neuvoteltu puhelimessa juttelemalla, ilmoitti nainen tämän tärkeän asian tekstiviestillä.

Ei saanut Onni siis uutta kotia, mutta oikeastaan äiti oli siitä vain tyytyväinen. Jos ei ihmisellä ollut luonnetta kertoa peruutuksesta silmästä silmään tai korvasta korvaan, ei hänestä hyvä emäntä Onnille olisi tullut.

Onnin kohtalo oli nyt avoin. Aika näyttäisi, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.